Nyt niitä on! Mustikoita nimittäin. Ei huippuvuosien veroisesti, mutta monen vuoden tauon jälkeen olen tyytyväinen, en valita. Hyvinä vuosina minä keskinkertainen poimija saan ämpärillisen tunnissa (niitä vuosia ei montaa ole ollut täällä päin), nyt tuli sellainen reilu neljä litraa tunnissa, hyvä sekin.Ja erityisen iloinen olen siksi että seurana oli esikoinen omine koreineen. Koriin tuli reilu pari desiä, suuhun varmaan ainakin saman verran, hyvin 6-vuotias jaksoi metsässä ja haluaa tulla seuraavalla kerralla mukaan..Se on jännä, miten muinaissuomalainen minussa on niin onnellinen metsässä saadessaan ämpäriin täytettä ja suunnitellessa mitä kaikkea marjoista saakaan tehtyä. Siinä unohtuu paarmat, itikat, kärpäset ja muurahaiset, silmiin valuva hiki, korkeille kallioille kiipeily, yllättävät sadekuurot ja lähenevät ukkosmyrskyt. Ja seuraavan päivänä retki uusiksi. Eipä tarvitse miettiä mistä mustikat on poimittu, millaisessa kalsarin lahkeessa ne on tuotu metsästä ja kauan ovat odottaneet ennen kuin ne ovat minulla säilöön pantavaksi.
 |
| Piirakka matkalla uuniin |
Minä kuulun siihen joukkoon, jonka mielestä paras mustikkapiirakka tehdään pullataikinaan. Olen perheessä vähemmistönä (=ainoa), mutta koska olen toteuttava osapuoli, vuoden ensimmäisistä mustikoista tehty piirakka oli tänä(kin) vuonna pullataikinaan tehty. Tein puolen litran pullataikinan mökkiolosuhteissa (=ei ollut kardemummaa), puolet taikinasta meni korvapuusteihin ja puolet mustikkapiirakkaan. Kaulin taikinan ohueksi, vähän peltiä isommaksi levyksi jota kohotin vartin verran. Levitin taikinan päälle vajaa kaksi litraa mustikoita vähän survottuna, lisänä desi sokeria ja reilu ruokalusikallinen perunajauhoa. Voitelin reunat ja laitoin 250 asteeseen lämmitettyyn uuniin. Laskin lämmön heti 200 asteeseen ja paistoin n. 20 minuuttia. Täällä oli päällä ukkonen ja sähköt vilkkuneet jo jonkin aikaa, siitä johtuen olin varuiksi lämmittänyt uunin normaalia kuumemmaksi, tavallisesti paistan piirakan 225 asteessa koko ajan. Piirakka nautttiin kylmän maidon kanssa, paitsi perheen kahvinjuojat nauttivat pannukahvia piirakan kanssa. Voiko parempaa herkkua ollakaan?! Ai niin, miksi se muu maa on mustikka, kun kotimaa on kuitenkin se ihanin?
6 kommenttia:
Ai että, kyllä meidänkin pitää nyt joku päivä tehdä mustikkapiirakkaa. Itse olen ehkä vähän enemmän murotaikinakoulukuntaa, mutta kyllä pullapiirakka maistuu myös.
Täälläkin on mustikat poimimatta, saati piirakoimatta. Minä en kyllä pullataikinapohjaa suosi siihen, mutta vika lienee enemmän taikinantekotaidoissani...:)
Minä en tunne montaa suunnilleen ikäistäni tai nuorempaa, jonka mielestä pullataikinaan tehty mustikkapiirakka on parasta. Mutta olenkin vanhana syntynyt :)
Oi että, ihanasti sanottu:)
”Oma maa mansikka, muu maa mustikka” kertoo siitä, että kaskettu maa oli alueen kaskenneen käytössä niin kauan kuin ahomansikka kasvoi alueella. Kun mustikka taas alkoi kasvaa kaskella, sai seuraava isäntä vallata alueen. :) Ei siis makukysymys ollenkaan.
Kiitos Niina selvennyksestä. Enpä ole tuota selitystä kuullut koskaan, nyt olen paljon viisaampi.
Lähetä kommentti