sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Kinuski

Kinuski on ihan parasta tuoreiden (tai jäisten) vadelmien kanssa. Kinuski on helppo valmistaa, joskin minä onnistun vain käyttämällä valurautapannua. Teen sen samalla tapaa kuin mummoni on aikoinaan tehnyt, aivan yksinkertaisesti. Lapsena keittelin sitä aina pitkään jotta saatiin kovaa kinuskia.

2 dl sokeria
2 dl kermaa
1 rkl voita

Sulata sokeri valurautapaistinpannulla. Paahda sokeria vähäsen, jotta saat sopivaa tummuutta makuun. Lisää kerma, varo tässä vaiheessa, sillä seos kuohuu kovasti. Kun suurin kuplinta on vähän tasaantunut, lisää nokare voita, jotta kinuskista tulee oikein kiiltävää. Kaada kinusti astiaan jäähtymään. Jos jatkat keittämistä pidempään, saat kovaa kinuskia, joka on hyvää, mutta ei sovellu kakun päälle eikä kastikkeeksi.

2 kommenttia:

Sami Suvanne kirjoitti...

Käytä fariinisokeria ja kuohukermaa, niin onnistuu ihan teflonkattilassa. Kerma ja sokeri sekaisin kattilaan ja liedelle, vähän sekoittelua ja odotellaan. Kun vesilasiin pudotettu kinuskitippa jää kiinteäksi, alkaa olla valmista. Voita voi nakata pikkuisen sekaan, jos haluaa kiiltävän pinnan.

sauvajyvänen kirjoitti...

Joo, noinhan se onnistuu myöskin. Ei vaan silloin maistu samalta kuin se mummon tekemä, jossa maistuu paahdettu sokeri. Se ainoa oikea kinuski :)