torstai 30. heinäkuuta 2015

Valkopaputahnaa kasviksille ja leivälle



Onneksi torilla on vähän enemmän tarjontaa kuin palstalla. Tällä hetkellä, parhaaseen sadonkorjuuaikaan palsta on tarjonnut runsaasti lehtikaalia ja perunaa, ja niiden lisäksi nyt sipulia ja kaksi (2!) naurista. Rikkaruohot voivat kyllä hyvin, eli vihreää siellä sentään on, eilisen illan vietin kitkiessä, mutta mitään ei huomaa. Minä jäin kotiin (loma loppui jo) kun muu kotiväki lähti reissuun, joten oli aika heittäytyä taas hurjaksi, eli kasvissyöjäksi. 


Tällä kertaa ostin torilta kaikkea kivaa värikästä, hallista hyvää maalaisleipää ja tein niille paputahnan dipiksi ja leivänpäälle. Olin lukenut aikaa sitten Kulinaarimurulasta mielenkiintoisen paputahnaohjeen, ja se mielessä tein nyt yksinkertaisen version tahnasta. Yksinkertaisesti minulla oli muutama dl liuotettuja (o/n) ja keitettyjä (60') valkopapuja, lisäsin sekaan vähän kermaa, oliiviöljyä, suolaa ja riittävästi sitruunamehua. Ajoin pavut muussiksi sauvasekoittimella, mutta halusin jättää vähän sattumia (koska sauvasekoittimeni vetelee viimeisiään) joten en tehnyt tahnasta sileää kuten Jaana teki. Mutta hyvää oli leivän päällä ja kasvisten kanssa. 

4 kommenttia:

Merja kirjoitti...

Näyttääpä hyvältä! Kävisköhän tuohon voipapu? Luulin ostaneeni valkoisia papuja (kaksi kertaa!), enkä ole löytänyt niille hyvää ohjetta.

Ulla kirjoitti...

Ihana kuva! Harmi, ettei tuollaista saalista saa tänä vuonna omasta pihasta.

Jaana kirjoitti...

Tämä tahna on ihanaa! Pitääpä tehdä sitä taas pitkästä aikaa itsekin.

sauvajyvänen kirjoitti...

Merja, luulisin käyvän. Ohje on niin ylimalkainen, että maistelemalla löytyy sopiva maku.

Ulla, sanos muuta. Minulla on kaksi papua jäänyt henkiin, ei ole muutenkaan ongelmia papujen suhteen.

Jaana, niinpä. Kiitos hyvästä ohjesta ja innoituksesta taas kerran :)