keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Marenki strutsinmunasta


Strutsinmuna oli niin hauska tuttavuus, ja lisäksi olin kuullut kehuttavan siitä tehtyä kakkua ja marenkia, niinpä sitä piti käydä ostamassa toinenkin muna. Tällä kertaa halusin erotella keltuaisen ja valkuaisen erikseen. Olin ajatellut että sahaisimme munan halki, mutta Kilkkilän farmin Riitta neuvoi että kannattaa tehdä se pieni reikä kuten viimeksikin, ja siitä valuttaa ensin valkuainen pois, ja sen jälkeen vasta rikkoa keltuainen tikulla. Näin siis tein. Mies porasi hienon reiän jääkaappikylmään munaan ja minä aloin valuttaa valkuaista pois. Siinä meni jonkin aikaa, ja lopputuloksena oli 8½ dl valkuaista. Tämän jälkeen tökin grillitikulla keltuaisen rikki, ja valutin sen toiseen kulhoon. Keltuaista tuli 4 dl, eli aika sama suhde keltuaisen ja valkuaisen välillä mitä kananmunassakin on.


Kuvassa näkyy keltuainen vasemmalla ja valkuainen noissa kahdessä mittakannussa. Pelasin varman päälle, ja siksi valkuainen on kahdessa astiassa. Keltuainen pysyi hyvin koossa, se hajosi vasta kun rikoin sen tikulla. Muna oli tuore, n. viikon vanha, sitä en tiedä miten vanhempi muna olisi toiminut.

Marenki vähän levisi, ja se paistui nopeammin ja tummemmaksi kuin kananmunalla tehty marenki. Seuraavalla kerralla kokeilen lyhyempää paistoaikaa. Pienistä marengeista tuli onttoja ja ne paistuivat tuossa ajassa aika tummiksi sisältäkin.

1,75 dl valkuaista
2 dl hienoa sokeria

Vatkaa valkuainen vaahdoksi ja lisää sokeri pikkuhiljaa. Pursota vaahto leivinpaperille, ja paista 125 asteessa n. 90 minuuttia. Suosittelen kokeilemaan vähän lyhyempää aikaa ja matalampaa lämpöä. Voisi kokeilla myös lisätä vähän maissitärklkelystä kuten Pavlovaan tulee, jos marenki pysyisi kasassa niin vähän paremmin. Sokeriakin voisi olla aavistus enemmän.

Pakastin valkuaista yhden satsin, eli aion kokeilla vielä kuinka pakastetusta valkuaisesta marenki onnistuu. Silloin voisi kokeilla sitä Pavlovaa vähän lyhyemmällä paistoajalla.

2 kommenttia:

Ansku kirjoitti...

En ole ainut, jolla on ollut sokerin puutostila tänään :D Ei onnistunut minunkaan marenki. Syytä kosteaa ja liian lämmintä ilmaa.

Hyvä tietää, että strutsin munan kanssa tarvitsee porakoneen. Onhan mulla porakone, mutta siitä hajosi laturi...

sauvajyvänen kirjoitti...

Ehkä sen munan voi saada muutenkin rikki, mutta porakoneella on nyt menty, kun sillä saa niin siistin reiän. Voi keksiä kuorille jotain muuta käyttöä jos haluaa. Vaikka halkaista ne rälläkällä :D

Ja juu, voihan se tänään olla ilmassakin vikaa, täällä ainakin satanut jo vaikka kuinka pitkään, kuumaa ja kosteaa on.