maanantai 6. heinäkuuta 2015

Miltä palsternakka näyttää?


No kaikkihan sen tietää miltä palsternakka näyttää, se epäsiisti, kalpea versio porkkanasta. Mutta sitä minä en tiennyt 5-6 v sitten, kun ensimmäistä kertaa kylvin palsternakkaa, että miltä ne ensimmäiset palsternakan lehdet näyttävät. Googlasin ja etsin ja yritin löytää, mutta en löytänyt kuvia jotka olisivat auttaneet. Niin sitten kitkin kaikki palsternakat rikkaruohojen mukana (ainakaan minään muuna vuonna itävyys ei ole jäänyt nollaan). Ehkä aavistuksen liioittelen, nyt kun oikein muistelen, niin ehkä niitä jäi vahingossa kaksi kasvamaan.

Tuossa kuvassa näkyy kaksi palsternakan alkua. Olen ympäröinyt lehdet eli nuo säästin kitkemiseltä, kaikki muu sai mennä. Palsternakka itää hitaasti ja aika epätasaisesti, eli tarkkana saa olla. Jos palsta vaati kitkemistä viime viikolla, niin sama oli edessä mökin kasvimaalla. Sen verran kylmää ollut, että kaikki on aika pientä vielä, tänään vasta saatiin ensimmäiset salaatit aamiaispäytään. Uusia perunoita on odotettavissa hirvestysaikaan, mutta eihän se haittaa, kaupoista niitä ei enää silloin saa. Toivotaan pitkää kasvukautta ja lämmintä syksyä.

8 kommenttia:

Merja kirjoitti...

Mulla on persiljapenkin lisäksi myös palsternakkapenkki. En pistänyt ylös mitä mihinkin kylvin, en piirrellyt karttoja enkä kirjoittanut tikkuihin mitä riveihin tulikaan. Nyt kaduttaa. Tänään olisi tarkoitus tarttua selvityspuuhiin. Ainakin maanparannus on onnistunut, rikkaruohot kasvavat korkeina :).

Merja kirjoitti...

*hukassa, penkit on siis hukassa :)

Sanna kirjoitti...

Minä kitkin monta vuotta anopin jäljiltä jääneet palsternakat vahingossa pois kasvimaalta. Kunnes kerran äkkäsin että kas, täällä on iso juuri perässä :) Nyt niitä on pitkin poikin kasvimaata, vielä niitä vanhoja "jäänteitä". Annan olla vaikka hieman vinkeissä paikoissa ovatkin. Tänä kesänä ne kukkivat, aika isot ja näyttävät kukat!

barbajovis kirjoitti...

Palsternakkako epäsiisti? Minusta se on niin nätti! Kalpea, toki, mutta muuten komea :)
Omani eivät tosin tänä vuonna itäneet ollenkaan, nyyh.

viv kirjoitti...

Tosi hyödyllinen postaus, tackar! :) Mä olen tänä(kin) keväänä ja kesänä vimmaisesti googlaillut kuvahausta vaikka mitä taimia kun en ole ollut varma mitä sieltä vihannespenkistä puskee. Aika vähän löytyy kuvia siitä miltä kasvit näyttävät ihan pieninä. Että jos sattumalta olet kuvaillut muitakin pikkukasveja niin täällä on ainakin yksi lukija joka arvostaisi kovasti muitakin vastaavia postauksia! Nimim. "Taisin kitkeä ainakin palsternakat".

sauvajyvänen kirjoitti...

Merja, minullakin oli vähän huonosti merkittynä. Ja vaikka kuinka luulee muistavansa, niin ei muista. Ja tässä vaiheessa huomaa että joku rivi on täysin tyjä, ja toiseen riviin on kylvetty kahdet siemenet. Jos vaikka ensi vuonna olisi tarkempi...

Sanna, minäkin käytän osin omia siemeniä, kukka on minustakin hieno. Pitäisi aina olla oma siemenpenkki.

barbajovis, kun palsternakan nostaa sevimaasta, sen kaikki vaakasuorat uurteet ovat niin savessa eikä niitä meinaa saada puhtaaksi mitenkään. Lisäksi se haroo todella helposti, vielä helpommin kuin porkkana, eli kovassa maassa saa helposti jotain kymmenhaaraisia palsternakkoja. Niidenkin putsaaminen on aika ikävää puuhaa. Siksi pidän sitä epäsiistin näköisenä. Paremmassa maassa sellaista ongelmaa ei varmastikaan ole.

viv, hyvä että oli apua :) Tätä minäkin olisn kaivannut silloin ensimmäisenä vuotena, ja ajattelinkin etten voi olla ainoa. Onko sinulla mielessä joku tietty kasvi, mikä on erityisen hankala?

Huomasin muuten kuvasta nyt, että onhan siellä kolmaskin palsternakka. Jätän sen tehtäväksi muillekin löytää ;)

viv kirjoitti...


Punajuuri ja parsasalaatti ovat tänä vuonna tuottaneet eniten päänvaivaa - parsasalaattipenkissä mulla taitaa olla kokonaista kaksi salaattia - varovasti kitkin kun en yhtään tiennyt miltä taimet näyttää mutta taisi mennä joku salaatti siinä mukana, heh. Punajuurista joko yksikään (!!!) ei itänyt tai sitten tuli kitkettyä taimet pois.

sauvajyvänen kirjoitti...

Punajuuren kyllä yleensä huomaa, kun siinä on niin selvän väriset lehtiruodit. Keltajuuri on hankalampi, se tulee helposti kitketyksi. Punajuuri on itänyt monilla huonosti tänä vuonna, eli sekin on mahdollista, ettei vaan itäneitä ole. Parsasalaatti on sellainen aika pyöreä/soikea, hennon vihreä alku, se kyllä yleensä tunnistaa salaatiksi