lauantai 31. toukokuuta 2014

Sieni-risoniotto


Tämä ruoka on ollut tehtävien listalla siitä saakka kun ostin River Cottage Veg Everyday -kirjan. Viimeksi kun kävin Annan kaupassa Hella & Herkku, löysin vihdoinkin tuota riisin näköistä pastaa, risonia eli orzoa.

Minä käytin tähän ruokaan sekä kuivattuja tatteja että pakastettuja kanttarelleja joita jäi vähän yli edellisestä pitsasta. Seuraavalla kerralla teen varmaan kokonaan tateista, ja toivottavasti tuoreista, sillä ohjeessakin neuvottiin käyttämään tuoreita sieniä. Mutta hyvää se oli näinkin. Tämä annos on kahdelle.

2 rkl öljyä
nokare voita
500 g tuoreita sieniä (minulla reilu kourallinen kuivattuja tatteja ja n. 1 dl pakastettuja kanttarelleja)
150 g orzo pastaa (tai risoni)
2 valkosipulinkynttä raastettuna (minulla 1)
muutama timjaminoksa
1 tl vaaleaa balsamicoa
n. 75 ml valkoviiniä (minulla reilu loraus makeaa omenaviinia)
½ dl kermaa tai ranskankermaa
suolaa ja pippuria
sileälehtistä persiljaa

Paista pilkotut sienet voin ja öljyn seoksessa kahdessa erässä niin, että kaikki nesteet ovat haihtuneet. Hugh neuvoi, ettei kannata laittaa kaikkia sieniä kerralla pannulle, jotta ne eivät ala kiehumaan isossa nestemäärässä. Minä olin turvottanut sieniä puolisen tuntia vedessä, kaadoin nesteen risonin keitinveden joukkoon, ja sitten laitoin tatit (ilman sitä nestettä) ja kanttarellit pannulle. Paista sieniä niin, ettei enää ole nestettä jäljellä. Laita risoni kiehuvaan veteen ja keitä pussin ohjeen mukaan, minulla 8 minuuttia oli ihan riittävästi. Lisää valkosipuliraaste, lehdet timpaminoksista sekä balsamico sienille ja sekoittele niitä pannulla minuutti pari. Kaada viini sekaan ja jatka paistamista kunnes viini on suunnilleen haihtunut. Lisää kerma (tai ranskankerma), suolaa ja pippuria maun mukaan ja anna hautua sen aikaa että risoni on sopivaa. Valuta vedet pois pastasta ja lisää sienet pastan joukkoon, sekoita hyvin sekaisin. Jaa ruoka kahdelle lautaselle ja lisää persiljaa päälle.

Hyvää oli meidän kummankin mielestä, tätä tulee varmasti tehtyä toistekin. Maukas ja vähän erilainen, mutta loistava kasvisruoka. Jälleen kerran löysin River Cottage -keittokirjoista ohjeen, jolla tulee loistavaa ruokaa, jota voi vähän muokata sen mukaan mitä raaka-aineita on saatavilla ja makumaailma on tutuhko, mutta silti erilainen. Ja maistuu lapsellekin.

4 kommenttia:

luimupupu kirjoitti...

Näyttääpä hyvältä!

sauvajyvänen kirjoitti...

Se oli kyllä kivan näköinen ruoka! Ja hyvää myös.

Ulla kirjoitti...

Mitkä River Cottage -kirjat on parhaat? Mulla on vain parit DVD:t ja lehtiartikkelit, mutta nyt sait innostumaan myös kirjoista.

Sulla on ihanan erilaisia ja inspiroivia reseptejä, kiitos niistä :-)

sauvajyvänen kirjoitti...

Jos pitäisi valita vain yksi kirja, se olisi ehdottomasti River Cottage Everyday. Ja siihen heti perään se River Cottage Veg Everyday. Noilla kahdella pärjää jo pitkälle. Mutta tykkään myös siitä Meat-kirjasta (käytän lähinnä riistalle) ja siitä viime vuonna ilmestyneestä Fruit-kirjasta. Siitä en ole ehtinyt paljoa kokkailla, mutta odotan että tänä kesänä se tulee kunnolla käyttöön. Mutta aloittaisin siis noista kahdesta ensiksi mainitusta.

Ja kiitos kehuista :)