lauantai 24. toukokuuta 2014

Grillattua purkkiankkaa eli ankkasalaatti


Uskaltauduin ostamaan purkkiankkaa luimupupun suosituksesta. Minusta kaikki säilykepurkissa oleva liha maistuu, no, säilykepurkissa olevalta lihalta. Mutta nyt päätimme kokeilla tätä monien kehumaa herkkua, ja kyllä kannatti, se oli tosiaan hyvää. Liha on aika suolaista, eli suolaa ei siihen kannata lisätä, kuten luimupupu jo neuvoikin. Purkissa olleen rasvan pakastin myöhempää käyttöä varten.

Mies keksi että hän voisi grillata koivet, ja minusta se oli loistava idea, etenkin kun olin koko päivän ulkohommissa. Sain kuin sainkin haketettua kaikki ne tyhmät pensaat mitkä leikkasin alas muutama viikko sitten, trimmeröityä koko pihan, ja illalla kävin vielä istuttamassa palstalle kurpitsat, kesäkurpitsat, kurkut, maissit, varsisellerit ja purjot.

Valutin koivista rasvaa, pyyhin koivet vielä paperilla, ja sen jälkeen ne menivät grilliin. Mies grillasi niitä ensin ritilällä, ja sen jälkeen vielä parilalla. Liha on jo valmiiksi niin kypsää, että se meinaa hajota helposti, joten koivet oli hyvä käännellä pihdeillä. Kun koivet olivat lautasella, mies lisäsi salaatinlehden ja siinä meillä oli loistava ankkasalaatti tämän päivän ruuaksi :)

Ei kommentteja: