lauantai 3. toukokuuta 2014

Mango-muscovadopavlova


Onnistumisen iloa keittiössä, kiitos siitä kuuluu Baking Instinct - Eleanora von Smöörin herkkujen aateliset -kirjalle. Pavlova on ollut aina ihan kärjessä lempikakuissani, ehkä se ykkönen, joten ei ihme että hääkakkumme oli mansikkapavlova. Olen tehnyt monenlaista pavlovaa, mutta tämä on kyllä ihan parhaita versioita mitä olen tehnyt tai saanut missään.

Tein kakun ihan kirjan ohjeen mukaan, tai siis melkein. Eleanora käskee käyttämään pehmeää muscovadosokeria, ja heittää kovat koppurat mäkeen. Mutta minulla oli vain ja ainoastaan se kova ja koppura pussin puolikas kaapissa, ja uskalsin käyttää sitä. Raastin sokeriköntistä tarvittavan määrän sokeria raastimen hienolla terällä, ja sain ihan hienoa sokeria joka toimi oikein hyvin marengissa. Mutta siis anteeksi arvon von Smöör, muuten kyllä noudatin ohjetta.

Rommi Ron de Jeremy
Marenkipohjat:
6 kananmunanvalkuaista
3/4 dl tummaa muscovadosokeria
2 dl hienoa kidesokeria
1 dl tomusokeria
ripaus suolaa
2 tl maissitärkkelystä
1 tl valkoviinietikkaa tai sitruunamehua

Täyte:
1 kypsä mango (käytin muuten kaksi mangoa)
2 rkl tummaa rommia
2 dl kuohukermaa
400 g ranskankermaa
1/2 dl tomusokeria
4 passionhedelmää

Päälle:
100 g tummaa suklaata sulatettuna
rouhittuja pistaaseja

Erottele valkuaiset kulhoon. Sekoita sokerit keskenään. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi, lisää ripaus suolaa ja sokerit pikkuhiljaa koko ajan vatkaten. Kun marenkivaahto on kiiltävää, lisää joukkoon maissitärkkelys ja sitruunamehu (tai etikka). Levitä leivinpaperin päälle kaksi tai kolme ympyrää marengista, jokainen vähän toista pienempi. Paista 125 asteessa 30 minuuttia ja laske lämpö 100 asteeseen ja paista vielä 1½ tuntia. Anna levyjen jäähtyä.

Kuori mango(t) ja leikkaa suikaleiksi. Lisää rommi ja anna marinoitua hetki. Vatkaa sillä välin kerma vaahdoksi ja sen jälkeen vatkaa toisessa kulhossa ranskankermat vaahdoksi. Sekoita vaahdot ja tomusokeri (käytin ehkä 3/4 dl) hyvin keskenään. 

Kokoa kakku. Laita marenkilevy lautaselle, lisää puolet kermaseoksesta päälle. Lisää myös puolet mangoista ja lusikoi passionhedelmää päälle. Laita toinen marenkilevy päälle ja toista sama, ja vielä kerran. Koristele sulatetulla suklaalla ja rouhituilla pistaasipähkinöillä.

Kakusta tulee n. 10-12 annosta, vai vähän vähemmän, koska kakku on niin tosi hyvää. Ihan parhaita pavlovia mitä olen syönyt. Kakku ei ollut ihan lasten makuun, mutta aikuisten makuun sitäkin enemmän.

6 kommenttia:

luimupupu kirjoitti...

Hieno.

Campasimpukka kirjoitti...

Näyttää kyllä houkuttelevalta!

Hannele kirjoitti...

Von Smöörin ohjeet on kyllä omaa luokkaansa ja toimivat satavarmasti. Kirja on koko ajan pöydällä, onneksi en kuitenkaan koko ajan leivo :)

sauvajyvänen kirjoitti...

luimupupu: minäkin olin tosi iloinen lopputuloksesta.

Campasimpukka: niin minustakin, kerrankin minäkin onnistuin tekemään nätin kakun ;)

Hannele: naulan kantaan :) Ja se on visuaalisesti kuin taidekirja, eli siitä on paljon iloa vaikkei leivokaan koko ajan...

Jael kirjoitti...

Onpa hieno pavlova,ja kun tuossa on vielä rommiakin,suosikkijuomaani,niin varmaankin ihanaa. Hmm,Jeremyn rommisivuille ei päässytkään ilman syntymäaikatietoja;D

sauvajyvänen kirjoitti...

Vaikka tuon rommin takana on kaksi suomalaismiestä, taitaa sivut olla jenkkilän tyyliin, eli haluavat "varmistaa" ettei alaikäiset pääse sivuille :) Minä jo mietin että milloin olisi joku juhla tiedossa että voisi tehdä samaa kakkua. Äitienpäiväksi?