lauantai 27. huhtikuuta 2013

Maankääntöä


Pääsin kuin pääsinkin huhtikuun puolella palstalle maankääntöön. Olin tänään aamusta kolme tuntia hikipäässä hommissa. Kyllä oli mukavaa hommaa, vaikkakin rankkaa, ainakin näin kylmiltään. Sitä huomaa olevansa jo ihan kiintynyt vuokrapalstaan, vaikka se onkin sitä tiukkaa savimaata jossa menestyvät lähinnä voikukat ja juolavehnä. Mutta silti, mikä ilon aamu oli :)

Muokkasin muutamat hyvät penkit, niitä on neljä tällä hetkellä. Minulla alkoi neljäs vuosi tuolla, ja siinä ajassa olen näköjään saanut neljä penkkiä siihen kuntoon, että niissä on mureaa maata ainakin sellainen 20-30 cm alaspäin. Jos asiaa ajattelisi vähän enemmän, voisi masentua, mutta tänään kyllä aidosti iloitsin että on edes neljä hyvää penkkiä. Enemmistö penkeistä on vielä sellaisia, että voisi luulla ettei niille ole mitään tehty, vaikka kottikärrykaupalla niihin on kaikkea mahdollista viety. Tosin kyllä nekin eri tavalla kääntyvät, kuin maa siinä viimeisessä palstan nurkassa, joka on ollut peitettynä pari vuotta, ja jolle ei ole vielä tehty mitään. Tuossa ylimmässä kuvassa näkyy pieni alue sitä tiukkaa savea mitä aamun käänsin. Nyt harmittaa vielä enemmän, etten ehtinyt sitä syksyllä kääntää, olisi routa tehnyt vähän hommia minun lisäksi. Tuolle alueelle on tarkoitus tänä vuonna kylvää hernettä, papuja, härkäpapua ja sen sellaista, ja kääntää ne sitten syksyllä maahan. Ehkä neljän vuoden päästä tuohonkin pystyy talikolla. 

Raparperit ovat todella pieniä, enkä tiedä että tuleeko niistä tänä vuonnakaan paljoa satoa. Valkosipulit ovat kasvaneet huonosti, ja moni kynsi ei ole kasvanut ollenkaan. Viime vuonna tähän aikaan oli jo isot alut kaikissa. Saa tässä vielä odottaa satoa, harmaata ja mustaa on.

Hyvää penkkiä

Raparperipiirakkaa saa vielä odottaa

Valkosipulit ovat paljon pienempiä kuin viime vuonna

5 kommenttia:

Sari - CampaSimpukka kirjoitti...

Täällä on varmaan maa vielä jäässä...

sauvajyvänen kirjoitti...

Se hyvä puoli täällä etelässä asumisessa tosiaa on, eli vaikka lunta on enemmän kuin monessa muussa paikassa, niin se kyllä häviää vauhdilla. Ja tänä vuonna ei edes kunnon routaa ollutkaan, kun niin aikaisin tuli niin paljon lunta. Suunniteltiin että käytäisi kylvämässä tillit ja persiljat esikoisen kanssa jo tänään :)

Ankerias Vipunen kirjoitti...

Tuossa ylimmässä kuvassa on aika tylyn näköinen tilanne päällä :-) Mutta alimmissa on jo ihan eri meininki. Kivasti pilkottaa raparerit ja kiva on seurata tätä. Pääsispäs näkemään jo 10 vuoden päähän, että millaista se maa on silloin. Olettaen tietysti, että olet maata sen ajan joka vuosi muokannut.

sauvajyvänen kirjoitti...

Nyt Ankerias osuit kyllä niin oikeaan kuin vain voi :D Tarkat silmät tietävät pelkästään tuosta kuvasta, että minulla Fiskarsin pistolapio jolla käännän maata ;)

Tuon alimman kuvan valkosipulit ovat ihan pussimullassa joka on kaadettu saven päälle. En millään henno jättää valkosipuleja talvehtimaan tuohon saveen, eli laitan penkkiin reilun kerroksen pussimultaa. Täytyy kyllä todeta viimevuoden penkistä, että ei sitä enää huomaa mitenkään kun maan kääntää.

Tänään tuli vajaa 1000 l multaa pihaan, josta osa menee tomaateille ja chileille, ja kaikki muu tuonne saven sekaan. Ja synttärilahjaksi olen toivonut pelkästään hevosenkakkaa ja lehmänlantaa. Esikoinen sanoi, ettei hänen kaverinsa uskoneet, kun kertoi äitinsä toivoneen kakkaa synttärilahjaksi :D

Jonna kirjoitti...

Sissi! Olisin halunnut nähdä esikoisen kaverien ilmeet...

Minä uskaltauduin laittamaan tillit maahan, ainakaan näillä keleillä ei ole pelkoa hallasta, mutta äkkiäkös ne kelit Suomen keväässä muuttuvat.