maanantai 18. helmikuuta 2013

Villisika-kanapata haudutuspadassa


Tarkoituksena oli tehdä villisikapataa Crock-Pot -haudutuspadassa. Otin sitä varten sulamaan villisikaa, jossa luki potka ja pata. Olin jo unohtanut, että siinä olikin kaikki jämälihanpalat ja vähälihaiset potkat, eli lihaa ei loppujen lopuksi ollutkaan paljoa. Ajattelin sitten lisätä broileria joukkoon, ja loppujen lopuksi valmistin padan näin:

villisikaa ja vähän luuta
broileria/kanaa
voita
½ dl vehnäjauhoa
pippureita ja suolaa rouhittuna
tulista currya
2 isoa sipulia
2 porkkanaa
2 valkosipulin kynttä
5 dl vahvaa lihalientä
5 dl vettä (tai sen verran että lihat melkein peittyvät)

Leikkaa lihat reiluiksi paloiksi. Ruskista niitä pannulla, mausta haluamallasi tavalla. Minulla oli nyt musta- ja valkopippuria villisian päällä, curryä ja viherpippuria broilerin päällä. Levittele jauhot tasaisesti lihojen päälle ja anna saada vähän väriä. Siirrä lihat pataan, ota vesitilkalla kaikki maut irti pannusta, kaada sekin pataan. Kuori ja pilko sipulit ja porkkanat, liiskaa valkosipulit. Lisää ne pataan ja kaada liemi ja vesi sekaan. Anna hautua haudutuspadassa matalalla lämmöllä 6-7 tuntia.

Tuloksena oli jälleen kerran ihan loistavan makuista pataa. Liha oli niin mureaa että se suorastaan suli suuhun.

4 kommenttia:

Jaska Jokunen kirjoitti...

Alkaa näyttää siltä, että tuollaisen haudutuspadan hankinta ei ole ollenkaan huonompi idea. Monesti niitä olen katsellut ja ajatellut, etten taida kovin usein käyttää, jos ostan. Mutta nämä Sinun patasi vaikuttavat varsin onnistuneilta . Nam :P

sauvajyvänen kirjoitti...

Täytyy kyllä todeta, että olen tosi positiivisesti yllättynyt. Minäkin ajattelin etukäteen että onkohan tuolle käyttöä, mutta kyllä sille on. Nyt tuntuu ettei patoja halua muulla tavalla tehdäkään, koska tuossa lihasta tulee niin ylivertaista. Ja isolla padalla voi tehdä isollekin porukalle ruuan vaivattomasti, tai sitten omalle perheelle sen ison annoksen josta sitten saa niitä hyviä ruokia arjen kiireeseen.

Nanna kirjoitti...

En kuule epäile yhtään, ettei kana ja villisika olisi yhdessä hauduttamalla noussu uusiin sfääreihin!

Meillä tehdään sellaista filippiiniläistä possupataa, jonka pääraaka-aine on -yllätys, yllätys-: kana!

sauvajyvänen kirjoitti...

Nanna, kuulostaa mielenkiintoiselta possureseptiltä :D