lauantai 3. joulukuuta 2016

Kaurisliemi


Tässä on tullut melkoinen suma liemipostauksia, mutta olen kirjannut näitä ylös pikkuhiljaa muistiin tulevaisuutta varten. Nyt on ollut nautittavan poikkeuksellinen tilanne, sillä olen saanut uusia raaka-aineita kokattavaksi. Mies sai ensimmäisen kauriin tuossa vähän aikaa sitten, ja sillä on päästy jo herkutelemaan, maksa syötiin miehen kanssa, ja koko perheelle tein hampurilaispihvit yhdestä erästä jauhelihaa, olihan muuten hyvät pihvit. Hampurilaisista löytyy kuva instasta. Mies toi lihojen lisäksi kauriin selkärangan. Keitin siitä yksinkertaisen liemen, lihat otin talteen vasta liemen keittämisen jälkeen.

kauriin selkäranka/muita luita
n. 6 l vettä
3 porkkanaa
pieni palsternakka
2 isoa sipulia
2 varsisellerin vartta
4 laakerinlehteä
musta-, valko- ja maustepippureita
katajanmarjaa

Paahda luita lihoineen 240 asteessa n. 40 minuuttia. Käännä luut kerran niin, että ne paahtuvat hyvin kummaltakin puolelta. Siirrä luut isoon kattilaan, lisää vettä niin että ne peittyvät hyvin. Nosta vesi kiehuvaksi ja kuori vaahtoa niin kauan kuin sitä tulee. Hyvin paahdetuista luista se ei kestä kauaa. Kuori juurekset, pilko ne, sipulit ja selleri. Lisää kasvikset ja mausteet ja anna poreilla hiljalleen 5-6 tuntia. Siivilöi liemi, keitä kasaan tarvittaessa ja pakasta liemi sopivissa erissä tai käytä heti. Ota liha talteen tarkasti ja käytä esim. kastikkeeseen tai piiraaseen.

Tästä tuli erityisen hieno liemi. En tiedä kuvittelenko (en myönnä), mutta kaurisliemi on vielä hienomman makuinen kuin keittämäni peuraliemet. Tämän liemen voisi varata juhlakäyttöön.

3 kommenttia:

Elina / Linnunlaulu kirjoitti...

Alkoi kiinnostaa nämä peurat ja kauriit :) Onko peuraliemi peräisin valkohäntäkauriista (eli entisestä valkohäntäpeurasta) ja kaurisliemi metsäkauriista?

Saat noiden omien liemien avulla varmasti aivan mahdottoman hyviä liharuokia aikaiseksi.

sauvajyvänen kirjoitti...

Peura on valkohantäpeura eli laukonpeura vanhalta nimeltään. Valkohäntäkauris-nimi ei ole taitanut vakiintua vielä viralliseksi nimeksi. Ja kauris on tosiaan metsäkauris, olisikin hyvä käyttää sitä nimeä niin että laji tulee varmasti oikein :)

Elina / Linnunlaulu kirjoitti...

Jostain syystä kiinnostuin ja googlailin, kun biologisissa teksteissä on kauan puhuttu valkohäntäkauriista, mutta tosiaan esim. metsästyslaissa eläin on edelleen valkohäntäpeura.