lauantai 31. joulukuuta 2016

Vuosi 2016 kasassa

Vuosikatsauksia on kiva lukea ja niitä on kiva tehdä. Tänä vuonna moni tuntuu listanneen luetuimpia tai tykätyimpiä postauksiaan omissa vuosikastauksissaan, mutta minä jatkan samalla tapaa kuin viime vuonna, eli nostan ihan oman mielenkiinnon mukaan jokaiselta kuukaudelta postauksen tai pari esiin. Tälläinen listaus syntyi tästä vuodesta:

Tammikuu



Talvinen lättänä kakku, ihana tammikuun piristys hienon pulkkamäen päälle, erityisen hienoa se, että kakku oli kuopuksen ideoima. Samanlainen kakku oli myös kuopuksen synttäreillä loppuvuonna kaksikerroksisena.

Helmikuu



Keltajuurikakku, yksi hienoimmista tai ainakin hauskimmista kakuista mitä olen tehnyt. Eikö ole hieno alku vuodelle kun sen aloitti kaksi kakkua? Porkkanainen versio jäi tekemättä loppuvuonna, mutta ehkä ensi vuonna?

Maaliskuu



Haukihodari, upea onnistuminen keittiössä. Ihana uusi makkara, ja huimat lisukkeet. Toinen merkittävä maaliskuun postaus oli tartar, kerroin vihdoinkin millainen tartar on minusta parasta, pelkistämistä puhtaimmillaan. Ja olihan maaliskuussa vielä traktorimarssi.

Huhtikuu



Huhtikuussa tein ensimmäistä kertaa vadelmasimaa. Se oli yllättävän hyvää ja erityisen hienon väristä. Tänä vuonna vadelmia tuli niin paljon, että yksi erä tulee varmasti tehtyä ensi vapuksikin.

Toukokuu



Joskus yksinkertaiset asiat ovat parhaita, kuten kalaa ja kasviksia. Kirjoitus oli melkein jäädä tekemättä, mutta hyvä ettei kuitenkaan, se sai nimittäin paljon huomiota sekä blogissa että oikeassa elämässä. Tykkäsin.


Toukokuu on minulle myös juhlakuukausi. Sain ehkä hienoimman lahjan koskaan, eli Markan keklu on ollut siitä saakka päivittäisessä käytössä. Toukokuuhun mahtui myös ihania kakkuja ja muisteloita kuten hilla-pavlova ja Nina Lincoln. Ja olihan toukokuussa ensimmäinen kerta Finnjävelissä. Ravintola joka on enemmänkin kuin ravintola, se on kokonaisvaltainen kokemus, kulttuuria kaikilla aisteilla. Jos vaan mitenkään mahdollista, siellä kannattaa käydä vielä kun on mahdollista.

Kesäkuu



Neljän päivän River Cottage -kurssi osui kesäkuun loppuun. Se on tämän vuoden merkittävin tapahtuma, kaikkinensa ehkä elämäni hienoin viikko. Viikko joka vaikutti koko kesään, ja oikeastaan koko loppuvuoteen. Ennen sinne menemistä ajattelin että tämä on kerran elämässä -kokemus, mutta aion kyllä mennä uudestaankin toiseen aikaan. Perustin kesäkuussa myös parsapenkin palstalle ja mansikkamaan mökille. Mansikoista saimme jo kelpo sadon, ja toiveissa on että parsapenkistä voisi saada maistiaista ensi keväänä.

Heinäkuu



Heinäkuu meni lomaillessa, teimme perheen kanssa hienon lomareissun minun kurssin päälle. Yksi kurssin tuliaisresepteistä oli kyyhkypiiras. Opin tekemään niin hyviä piirakkataikinoita, että niitä on ilo tehdä kotonakin. Heinäkuulle sattui myös marja-aika, joka tänä vuonna oli ennätyksellinen. Koskaan en ole poiminut niin paljoa mustikkaa, vadelmaa ja puolukkaa. Mustikkaa jopa niin paljon, että tein mustikkamehua tänä vuonna. Ihana mehu.

Elokuu



Joskus uudet asiat ovat pienestä kiinni. Juttelin miehen metsästyskaverin kanssa marjoista, ja hän mainitsi samalla kuinka on saanut paljon rapuja. Aloin puhua asiasta isän kanssa, ja hän innostui heti. Kävimme ostamassa merrat, ja sen jälkeen ravustus oli pitkälle isän ja esikoisen puuhia. Söimme siis elokuussa paljon  rapuja, ihan mahtavaa.

Syyskuu



Sen lisäksi että oli hyvä marjavuosi, myös omenia tuli reilusti. Keitin omenahilloja enemmän kuin monena muuna vuotena. Ja vaikka suosin perusmakuja, tein tänä vuonna myös erilaisia hilloja, ja hyvä niin.

Lokakuu



Lokakuussa ostin kirjan josta tuli heti tämän vuoden kirjatapaus: Gather. Satovuosi oli aavistuksen ankea, mutta kyllä sitä paljon hyvääkin sai kokattua. Tai oikeasti satovuosi oli sen verran ankea, että koin aikamoista turhautumista sekä ruukku- että palstapuutarhan kanssa. Ei tomaatteja, ei chilejä, ei lehtikaalia, ei punajuuria jne. Lähinnä vain peruna ja sipuli voivat hyvin, se ei pitkälle riitä. Puutarhamarjojen sato jäi huonoimmaksi mitä muistan, mutta metsämarjat kyllä kompensoivat mehutilanteen hienosti. 

Marraskuu



Marraskuussa mies kaatoi elämänsä ensimmäisen kauriin. Söimme (=aikuiset) kauriin maksaa heti tuoreeltaan, ja sen parempaa maksaa ei olekaan. Tämä syksy on muutenkin ollut hyvä riistasyksy hirvieläinten osalta. Linnut jäivät vähiin tänä vuonna (jälleen) poikkeuksellisten vuodenaikojen takia, mutta sekin unohtuu, kun pakastin on marjojen lisäksi täynnä hirveä, peuraa ja kaurista. 

Joulukuu



Yksi vuoden ihanimpia ateriota oli nämä mukulat Finnjävelin tapaan ja niiden lisänä tarjottavat savupeura ja muut lisäkkeet. Tuohon kuvaan mahtuu niin paljon tunnetta ettei tosikaan, vaikka se ei ehkä välity muille.  


Tämä blogivuosi on ollut minulla suht' aktiivinen (ainakin kiireeseen nähden), vaikka olenkin kipuillut motivaatio-ongelmien kanssa, kuten osa muistakin bloggaajista. Osin tämä johtuu oman elämän kiireistä, mutta osin myös muuttuneesta blogimaailmasta ja siitä, ettei oikein tiedä kuuluuko siihen mitenkään, tai jos kuulun niin miten. Myös kommentointi blogeissa on vähentynyt harmittavasti, sekä omassa että muiden. Oikeat keskustelut ovat jääneet vähiin, mutta yritän itse olla aktiivisempi siinä asiassa ensi vuonna. Päätin oman säännöllisen nykyaikaa-sarjan tässä joulukuussa, vaikka kyllä nykyaikaa vielä palaa, mutta ei joka kuukausi. Ja hetihän niitä ajatuksia on noussut mieleen, kun päätin sarjan lopettamisesta. Tämä oli ihan hyvä vuosi monella tapaa.

Riittävän hyvää uutta vuotta 2017 kaikille!

12 kommenttia:

Ulla kirjoitti...

Oikein hyvää uutta vuotta teidän perheelle :-)

Viikonloppukokki kirjoitti...

En seurannutkaan blogiasi vielä haukihodarin aikoihin. Ensi kevään projekti voisikin ottaa hauen, kun niitä yleensä kotijärvestä nousee. Minuakin harmittaa, että blogeissa kommentointi on melko vähäistä. Joskus mietin, että olenkohan liian aktiivinen kommentoija, mutta kommentoinpa kuitenkin. Onnekasta ja maukasta uutta vuotta!

sauvajyvänen kirjoitti...

Ulla, kiitos samoin teidän perheelle!

Viikonloppukokki, ei voi olla liian aktiivinen kommentoija ;) Ja kiitos samoin teille!

elina/linnunlaulu kirjoitti...

Kiitos blogista, jota todella tykkään seurata :) Kommentointi on varmasti vähentynyt ihan yleisesti ottaen niin kuin sanot ja se on ikävää. Niin paljon on tarjolla selattavaa ja katseltavaa, että ihmiset ilmeisesti kahlailevat siellä sun täällä ja eivät keskity lukemiseensa eikä varsinkaan kommentoimaan. Itse en pidä sellaisesta ajatuksesta ja tyylistä ollenkaan, vaikka välillä melkein hävettää, että kommentoin liian usein niihin muutamaan blogiin joita seuraan. On hienoa, että tarjoat jotakin hieman valtavirrasta poikkeavaa! Onnea vuodelle 2017!

Sari - CampaSimpukka kirjoitti...

Hyvää uutta vuotta tätäkin kautta, ystäväni! Minä en saanut nytkään aikaiseksi mitään koostetta männävuodesta, voisihan sen vieläkin tehdä, ei se ole mahdotonta. Mutta sinulla oli kyllä hieno vuosi, hyvin kiteytyi tuo tässä postauksessa!

sauvajyvänen kirjoitti...

Elina, kiitos kauniista sanoistasi, ja kiito samoin sinne myös!

Sari, ainahan niitä koosteita voi tehdä seuraavanakin vuotena, tai olla tekemättä silloinkin :) Ja kiitos samoin sinne!

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos tästä blogista, tämä ei ole mennyt sen ärsyttävän massan mukana missä heitellään soosit ja jyvät pitkin pöytiä sillä harmaansävyisellä lankkualustalla höystettynä. :D

sauvajyvänen kirjoitti...

Kiitos itsellesi kommentista :)

Mallaspulla kirjoitti...

Kiva koonti viime vuodesta; löysin sitä kautta monta juttua, jotka ovat muuten menneet silmieni ohi. Blogiasi olen seurannut yhä enenevässä määrin, mutten ole juuri tainnut jälkiä jättää itsestäni. Täällä sitä kuitenkin ollaan ja yritän huudella aina välillä ääneenkin :)

sauvajyvänen kirjoitti...

Kiitos kun kävit taas :)

luimupupu kirjoitti...

Hyvää ja maukasta alkanutta vuotta!
Oman blogini kohdalla olen ajatellut, että koirajuttujen iso osuus on karkottanut osan ruokablogien lukijoista ja sen myötä kommentoijista. Toki olem kyllä huomannut kommenttien vähenneen muidenkin blogeissa. Olisiko osa keskustelusta siirtynyt Facebookin puolelle?

sauvajyvänen kirjoitti...

Kiitos samoin luimupupulaan! Saattaa olla että joillain keskustelu on siirtynyt muille foorumeille, mutta minulla ei ole. Pitää yrittää muistaa itsekin aktivoitua.