perjantai 1. heinäkuuta 2016

Neljän päivän River Cottage - kurssin päätyttyä


Tuttuja paikkoja kaikille River Cottage -ohjelmia katsoneille? Nämä kaikki kuvat on otettu River Cottage Park Farmin sisältä, paikasta missä monet ohjelmat on kuvattu. Täällä järjestetään paljon juhlia ja tapahtumia.


Kuten kasvis-, kala-, liha- ja leivonta-postauksista on saanut lukea, on minulla huimat neljä päivää takana. Tällä hetkellä tuntuu tosiaan että on ollut yksi parhaita viikkoja mitä on ollut, vähän samassa kategoriassa mihin laitetaan asiat kuten lasten syntymät, häät, tohtorin väitös ja sen sellaiset.


Kurssin sisältö oli tietysti suurin tekijä (en puhu tässä siitä enempää), mutta kyllähän sen lisäksi moni muukin asia vaikutti fiilikseen. Kurssilla oli välitön ja epämuodollinen tunnelma, alusta asti meille toivotettiin että olemme nyt kotona. Kaikki paikat olivat auki, kaikkea sai ihailla ja puutarhaan sai mennä vaikka syömään marjoja jos halusi. Koko ajan oli olo että meistä välitettiin ja haluttiin meille parasta.


Koko tiimi on kuin yhtä perhettä, ja neljän päivän ajan me kurssilaiset olimme osa sitä perhettä. Neljän päivän aikana opimme vähän tuntea kaikkia, se oli ainakin tällä porukalla kivaa. Myös kokit ja muu henkilökunta olivat täydellä sydämellä mukana. Kaikki hyvä oppi, tieto, kokemus ja jopa River Cottagen leipäjuuri haluttiin jakaa meille. Kun kaiken hyvän jakaa, se jatkaa kasvamistaan ja siitä tulee aina vaan parempaa.


Ja kyllähän kokki on keittiön sielu. Meillä oli kaksi ihan mahtavaa kokkia opettajina. Toinen niin ihanan suurpiirteinen, että jopa minä jään toiseksi. Juuri sitä sopivan robustia menoa, jossa kaikkea voi soveltaa ja kaikki onnistuu silti aina, pois kaikki pikkutarkka pipertäminen. Hän jaksoi kehua kaikkia ja kaikkea ja sai epävarmemmatkin oppilaat kukoistamaan. Mikä tietomäärä, mikä intohimo kasviksiin ja kalaan. Kokki joka pitää sapattivuoden ja lähtee opettelemaan juuston tekemistä. Sellainen on Matt. Ja toinen kokki, Andy, kokki joka rakastaa leipomista ja saa meidät ymmärtämään taikinan ja hiivan sielunelämää (siinä olisi monelle hiivageneetikolle hyvä roolimalli). Sellainen kokki joka haluaa oppia uutta koko ajan ja välittää osaamistaan intohimoisesti eteenpäin. Työskentelee pienessä teurastomassa niin kauan että oppii kaiken tietämisen arvoisen eläimistä. Jaksaa vastata jokaiseen kysymykseen, keksiä uusia ideoita toisen ideajumiin. Oli todella etuoikeutettua saada oppia sellaisilta kokeilta.

7 kommenttia:

Ulla kirjoitti...

Lauantaiaamun ilo oli lukea teksti ja tunnistaa paikat :)
Ilahduttavaa kuulla, että kurssi täytti odotukset. Itselläni ne ovat korkealla ja näyttää siltä, etten tule pettymään.
Kiitos!

sauvajyvänen kirjoitti...

Toivotaan että sinullekin tulee hyvä kurssi. Tiedätkö vielä mille ajankohdalle tähtäät?

Sari - CampaSimpukka kirjoitti...

Minun pitää alkaa kyllä katsoa uudelleen River Cottage sarja DVD:ltä!

sauvajyvänen kirjoitti...

Minäkin ajattelin katsoa ainakin niitä osai mitä en ole katsonut. Tai se piti tehdä jo ennen reissua, mutta en ehtinyt. Mitä osia sinulla on?

Sari - CampaSimpukka kirjoitti...

Minulla on joku boksi, jossa on monta sarjaa.

sauvajyvänen kirjoitti...

Minullakin on melkein kaikki, mutta en ole katsonut kaikkea. Nyt varmaan tulee pikkuhiljaa katsottua muutkin. Muutama uusin DVD puuttuu, saa nähdä tuleeko hankittua.

Anonyymi kirjoitti...

ฝาก 100 รับ 100 โปรแรง ไม่ต้องแชร์ ถอนได้ไม่อั้น โปรสล็อตเด็ด อัพเดทใหม่ล่าสุดจาก ambbet.game เว็บสล็อตออนไลน์น้องใหม่มาเเรงอันดับ 1 เว็บตรงไม่ผ่านเอเย่นต์ สมัครใหม่รับได้ทันที ปลอดภัย 100% รับได้เลย เพียงขั้นตอนง่ายๆ ฝาก-ถอน AUTO บริการรวดเร็ว เพียง 30 วินาทีเท่านั้น คอบคุมทั่วไทย ปลอดภัย 100%