sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Kyyhkypiiras River Cottagen possupiirakan ohjeella


Neljän päivän River Cottagen kokkauskurssilla mukavin työ taisi olla possupiirakka. Opin sen myötä hienon kuuman veden piirakkataikinan, minä joka aina taistelen piirakkataikinoiden kanssa. Nyt on huippuresepti hallussa! Sellainen jota on helppo työstää ja joka myös maistuu hyvälle. Ja oli hauska kokata jotain ihan aidosti englantilaista. Meillä on kalakukko, siellä on possupiirakka. Ja mikä onnistuminen piirakka olikaan, possupiirakan kuvaa voi ihailla leivontapäivän postauksestani. Tuossa alla on sama piirakka matkalla uuniin. Nyt pitää vielä jostain löytää tuollainen kätevä pieni piirakkavuoka omien isojen vuokien lisäksi.


Sain tuotua piirakan onnistuneesti kurssilta kotiin, Lontoon pysähdyksestä huolimatta. Minulla ei ollut hotellihuoneessa jääkaappia, mutta pariin kertaan tuotu säkillinen jäitä lavuaarissa ajoi saman asian. Söimme kurssin jälkeen sunnuntaipäivälliseksi piirakan viimeistä murua myöten ja kaikki tykkäsivät siitä kovasti, niin lapset kuin aikuisetkin. Ja toiveena oli tehdä sitä pian uudestaan.

Tälle sunnuntaille en tehnyt possupiirakkaa, vaan tein kyyhkypiirakan sen sijaan. Uusi kyyhkykausi on alkamassa kuukauden päästä, mutta vielä pakastimesta löytyi kuusi kyyhkyä. Tuplasin meidän kurssilla käytetyn ohjeen ja tein piiraan isoon vuokaan. Possua voisi laittaa vielä vähän enemmän, lihan määrä tuohon isoon vuokaan voisi olla kilon verran. Tein piiraan näin:

Täyte:

600 g kyyhkyn fileitä
250 g possun kylkeä tai muuta rasvaista kohtaa possusta
katajanmarjaa
maustepippuria
valkopippuria
muskottipähkinää
timjamia
2 tl suolaa

Jauha lihat melko karkeaksi jauhelihaksi. Mausta sopivasti ja sekoita kaikki, jätä odottamaan. Tähän isoon vuokaan 1 kg lihaa olisi ollut sopiva määrä, ensi kerralla lisään vähän possun määrää. 

Taikina:

500 g jauhoa
1 tl suolaa
200 g voita
200 ml vettä
1 muna

Mittaa jauhot ja suola kulhoon. Sulata voi kattilassa, lisää vesi. Kun ne kiehuvat, kaada ne jauhojen joukkoon, sekoita haarukkavatkaimella. Sekoita joukkoon lopuksi yksi muna. Anna taikinan jäähtyä ennen kuin alat kaulia sitä. Tämä oli sopiva määrä tuohon isoon vuokaan, vähän jäi taikinaa yli. Puolet pienempi määrä riittää pienempään vuokaan.

1 muna voiteluun

Liemi:

kyyhkyjen rangat
2 porkkanaa
2 sipulia
sellerinvarsi
2 laakerinlehteä
oksa rosmariinia
persiljaa
mustapippuria
valkopippuria

Keitä liemi kyyhkyn rangoista (tai käytä valmista lientä), voit lisätä myös porsaan luita jos niitä sattuu olemaan. Laita luut kattilaan, lisää vettä niin että kaikki peittyy. Anna poreilla ja kuori vaahtoa niin kauan kuin sitä muodostuu. Lisää kasvikset ja mausteet ja anna kiehua tunnin verran. Siivilöi liemi ja ota siitä talteen 2-3 dl (pakasta loput myöhempää käyttöä varten).

2-3 dl lientä
3-4 liivatelehteä

Jos liemi ei enää ole kuumaa, lämmitä neste ja liuota liivatteet siihen (liuota liivatteita ensin kylmässä vedessä muutama minuutti ja purista vesi pois). Minä en saanut kyyhkypiirakkaan menemään niin paljon lientä kuin possupiirakkaan, tämä oli tiiviimpi koostumukseltaan.


Valmista piirakka. Ota taikinasta vajaa 1/3 erilleen, kauli loppu taikina suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Nosta taikina voideltuun suorakaiteen muotoiseen vuokaan. Voit myös leipoa pieniä piirakoita jos haluat. Taikinan pitää olla riittävän paksua joka kohdasta, paikkaile taikinan paloilla tarvittaessa. Painele lihatäyte vuokaan, kauli loppu taikinasta kanneksi. Voitele reunat munalla, laita kansi päälle ja puristele kansitaikina hyvin kiinni. Tee päälle ristiviillot ja nosta reunat ylös. Voit myös koristella kannen haluamallasi tavalla, kurssilla osa teki taikinasta kukkia ja/tai lehtiä kannen päälle.

Paista piirakkaa 200 asteessa 20 minuuttia, laske lämpö 180 asteeseen. Paista pienempää piirakkaa n. 20 minuuttia lisää, tätä isoa piirakkaa paistoin 30 minuuttia. Sisälämpötilan tulisi olla possupiirakalle 75 astetta, kyyhkypiiraan jätin 70 asteeseen.

Nosta piirakka vuuasta ja voitele se kauttaaltaan munalla ja paista vielä kymmenisen minuuttia ilman vuokaa. Nosta piirakka jäähtymään. Kun se on vähän jäähtynyt, kaada lientä piirakan sisään niin paljon kuin mahtuu. Anna jäähtyä, kääri sen jälkeen leivinpaperiin. Syötiin huoneenlämpöisenä.

Kyyhkyn maku hävisi vähän piirakassa, mutta mielettömän hyvää piirakka oli tälläkin kertaa. Piirakkaa tulee tehtyä varmasti muulloinkin, ja on vielä monta versiota kokeiltavana. Jo tämän piirakan takia kannatti lähteä Englantiin.

8 kommenttia:

Sari - CampaSimpukka kirjoitti...

Upea!

sauvajyvänen kirjoitti...

Kiitos :)

Ulla kirjoitti...

Kiitos ohjeesta. Olenkin miettinyt, mikä on hyvän piirakkataikinan salaisuus. Täytyy ehdottomasti kokeilla :-)

Tuplaespresso kirjoitti...

Tämä menee ehdottomasti kokeiluun!
Jos ei ole kyyhkyä, täytyy vissiin tehdä possusta. Olisiko mahdollista saada vielä sen possutäytteenkin resepti? Kiitos :)

Ulla kirjoitti...

Käytettiinkö kurssilla ainoastaan voita rasvana? Olen käyttänyt puolet voita ja puolet munkkirasvaa. Meiltä ei löydy esim. Atoraa. Näyttääpä piiraasi herkulliselta.

sauvajyvänen kirjoitti...

Ulla, kerro sitten kuinka onnistui.

Tuplaespresso, possupiirakassa oli kaikki liha possua, sellaista karkeaa jauhelihaa. Maustein oli paljon maustepippuria, muskottipähkinää ja -kukkaa, valkopippuria, neilikkaa ja sen sellaista. Ihan minun mukainen makumaailma, minä maustoin oman possupiirakan paljon hillitymmin.

Ulla käytettiin pelkkää voita. Ohjeessa oli vaihtoehtoina öljy, laardi tai voi.

Tuplaespresso kirjoitti...

Kiitos. Tuo possupiiras on sellainen brittiklassikko, että pitää senkin valmistus joskus testata.

sauvajyvänen kirjoitti...

Jep, niinhän se on :)