lauantai 16. huhtikuuta 2016

Kohti siistimpää kotia - osa 3


Tämä projekti ei nyt etene ihan toivotulla tavalla. Läjiä on hävinnyt harmittavan vähän, ja ne varttitunnitkin ovat unohtuneet aika usein ensimmäisten viikkojen jälkeen. Tämähän on ihan samaa mitä kaikessa muussakin: helppoa tietää mitä pitäisi tehdä, mutta noobeli tulee sille joka keksii miten saa ihmiset myös tekemään asiat. Pitää ryhdistäytyä, jos haluan sen siivoojan tilata syksystä eteenpäin.

Kuten olen ennenkin sanonut, tavaramäärä on alkanut käydä hermoon, ja varmaan suurin syy (laiskuuden, eikun siis priorisointijärjestyksen ohella) siihen, ettei koti pysy järjestyksessä. Jos puhun pelkästään itsestäni, niin minulla on paljon etenkin kirjoja ja astioita. Kuten oli myös lapsuudenkodissakin. Lisänä sitten tulee tietysti kaikki muut asiat.

Näin joskus vuosia sitten ohjelman, jossa ammattijärjestäjä tuli auttamaan kodin järjestämisessä. Ohjelmassa oli nainen, jolla oli järjetön määrä keittiökamaa (siis minä olen ihan amatööri siihen verrattuna). Järjestäjä aloitti siitä, että hän tyhjensi noita tuollaisia laatikoita yksi kerrallaan, ja käski valita muutamia juttuja jokaisesta laatikosta. Nainen itkeä tihrusti ettei voi, että tarvitsee niitä kaikkia. Järjestäjä kysyi, että milloin käytit viimeksi tätä ja tätä ja tätä, eikä niitä oltu käytetty. Järjestäjä kertoi että tavaran hamstraaminen on sellaista wannabe-elämää, tyyliin että haluan olla kondiittori, eli hommaan kaikki hienot välineet, eikä sitten kumminkaan ole. Jne. Sitähän tämä kai välillä on

Olen myös lukenut että keskiluokkaisella nykysuomalaisella on suunnilleen yhtä monta tavaraa kodissaa kuin entisaikaan oli kartanoissa. Tämä tieto yhdistyy tuon edellisen kappaleen kanssa, ja siitä seuraa se suuri oivallus, että niinhän se on: minä olen lapsesta saakka haaveillut olevani kartanon emäntä (kuten varmaan suurin osa muistakin ikäluokkani lukutoukkatytöistä) ja tässä sitä ollaan, eletään sitä wannabe-elämää, vaikkakin ilman sitä kartanoa.

Mutta kyllähän minä käytän niitä tavaroita, joskus jopa yli kymmenen vuoden takaa. Minulla on hyvä muisti, eikä minua haittaa vaikka jonkun asian toteuttamiseen menee kymmenen tai jopa kymmeniä vuosia. Keittiökaappeja olen käynyt kuitenkin läpi, ja laittanut kiertoon/roskiin aika määrän tavaraa pois, ei sillä että sitä mitenkään huomaisi. Edelleen siellä on paljon asioita mitä tarvitsen harvoin, mutta tarvitsen kuitenkin, joskus.

Keittiötavaroiden suhteen voi sanoa, että olen onnistunut vain yhdessä asiassa, nimittäin siinä ettei enää uutta tavaraa tule. Some pursuaa kaikkea ihanaa vempelettä ja hilavitkutinta, mutta nykyään sillä ei ole minuun mitään vaikutusta, eikä uusia tavaroita juurikaan tule, en kertakaikkiaan halua enkä tarvitse mitään. Ja jos astioita tulee, luovun jostain muusta. Kun vuosia sitten ostin ison ja todella korkean astiakaapin olohuoneeseen, päätin että enempää tilaa ei astioille tule. Eikä ole tarvinnut.

Pääsin vasta raapaisemaan pintaa tavaroiden suhteen, eli jatkoa seuraa varmasti. Keittiö vasta käsitelty, ja sekin vain pinnallisesti.

ps. Minun hyvät veitset ovat muualla kuin tuossa kuvan laatikossa, niitä säilytetään niiden ansaitsemalla tavalla.

2 kommenttia:

Jonna / suolaa&hunajaa kirjoitti...

Minä en ole keräilijöistä pahimmasta päästä, mutta siivouksen kanssa olen ottanut vastaavan ryhtiliikkeen kuin sinäkin. Tosin olen ilmeisesti laiskempi, koska minulla päivittäinen aika on vain 10 minuuttia ja ulotan alueen keittiön ulkopuolelle. Olen ollut aika tunnollinen sen kanssa ja olen saanut huomata, että meillä on nykyään aika perussiistiä. Ehkä asiaa helpottaa, että pakotin myös miehen käymään kamansa läpi, tein saman itse ja veimme juuri lastillisen kierrätykseen, myin kasan kirjoja ja vähensin muutenkin kaikkea tarpeetonta paikallisella FB-kirppiksellä. Vielä riittää kaappeja läpikäytäväksi, mutta olo on huomattavan puhdistunut. Tsemppiä siis muutokseen, se helpottaa hengittämistä!

sauvajyvänen kirjoitti...

Upea juttu. Minulla on vielä projektit niin vaiheessa, että vaikka lasteja lähtee, niin mitään ei meinaa huomata. Meidän perheen miehet eivät ole vielä (jos koskaan) jutussa mukana, ovat sellaisia shoppailijoita että oksat pois. Meidän perheessä monet stereotypiat ovat päälaellaan, mutta mikään ei niin selvästi kuin shoppailutavat. Pikkuhiljaa eteenpäin, juuri lähti 3 isoa kassia lastenvaatteita hyväntekeväisyyteen.