tiistai 26. huhtikuuta 2016

Arkiruokaa ja kastike hirvenposkista

Tämä ruoka syötiin viime viikolla

Minä sain (ainakin) instassa kiertävän arkiruokahaasteen, kolme päivää, kolme arkiruokaa ja kolme haastetta ystäville. Tämäpä sattui, sillä juuri vähän ennen saamaani haastetta twitterissä oli (kai) Samuli "Satokausikalenteri" Karjulan aloittama pohdinta siitä, että koko arkiruokasanan käyttö pitäisi lopettaa, perusteena kai lähinnä se, että "arjen varjolla syödään huonosti".

Minulle arkiruoka on sitä ruokaa, mikä valmistuu nopeasti työpäivän jälkeen, normaalisti maksimissaan puolessa tunnissa, tai muuten vaivattomasti. Sitä, mitä saa (tai pitää jaksaa) valmistaa päivästä toiseen, vuodesta toiseen. Jonka tekeminen ja/tai syöminen joskus kyllästyttää, mutta silti se kuuluu siihen tavalliseen mukavaan arkeen, joka oikeasti on tosi jees. Sitä ruokaa, jonka ääressä vaihdetaan kuulumiset, jutellaan mitä päivällä tapahtui ja mitä tapahtuu huomenna. Tai muuten vaan jutellaan mukavia.

Arkiruoka on ruokaa, jolla kasvetaan ja voidaan hyvin. Vähän ennakoimalla ei tarvitse tinkiä nopeudesta, laadusta eikä mausta. Tiedän että meidän perheen arkiruualle välillä naureskellaan (muistan vieläkin sen strutsinmakkarasopan, kolmas kappale tekstistä), mutta kyllähän meillä ihan tavallista arkiruokaa syödään, myös tavallisista raaka-aineista. Toisaalta vähän panostamalla raaka-aineisiin saa todella hyvää arkiruokaa. Kirjoitin reilu vuosi sitten arkisista keitoista ja kastikkeista, mutta näköjään arki on ihmisten mielessä vuodesta toiseen.

Tässä tulee nyt yksi arkena syöty ruoka, eli arkiruoka, en tiedä herättääkö tämä hilpeyttä. Tämä ruoka on tavallinen, kypsästä lihasta nopeasti valmistuva kastike, joka sai kehuja koko perheeltä. Arkisuuden saa jokainen päätellä itse, ehkä hirvenposki ei ole sitä yleisintä lihaa, mutta meidän arkea kuitenkin tälläisenään. Ruoka tosin syötiin jo viime viikolla, mutta tuleepahan kirjattua ylös. Tämä on kai sitä Samuli Karjulan määritelmän mukaista kotiruokaa, eli arkiruokaa jossa loraus kermaa. 

1 sipuli
öljyä/voita
n. 2 tl vehnäjauhoa
haudutuslientä
loraus kermaa

Kuori ja pilko sipuli pieneksi. Kuullota sitä pannulla, lisää pannulle kypsennettyä hirvenposkea ja ripottele päälle vähän vehnäjauhoa. Lisää lientä ja loraus kermaa ja anna kastikkeen suurustua hetki. Kastike valmistuu sillä aikaa kuin perunat kiehuvat. Aikaa jää myös raastaa porkkana ja höyryttää kukkakaali ja kattaa pöytä nätisti.

Tämä on meillä tyypillistä arkiruokaa, raaka-aine ei välttämättä ole arkista, mutta ruoka valmistuu nopeasti ja maistuu erittäin hyvältä, niin aikuisten kuin lastenkin mielestä. Aikaa menee sen verran kuin perunoiden kiehumiseen menee, kaikki muu valmistuu sen aikana, max 30 min.

2 kommenttia:

Maija Eskurista kirjoitti...

Moon tännää taas miettiny tätä insta-asiaa. Firman rohviili siellä on ja kuvia tulee kateltua joo, mutta oisko aikaa Eskurin omaan ni empä ossaa sanua.

Tul hirvenposki kuulostaa muuten tooooosi hyvälle! Meillä syötiin tänään heppaa.

sauvajyvänen kirjoitti...

Hyvää on hevonenkin. Ostan sitä aina jos vaan näen jossain myytävänä.