torstai 14. huhtikuuta 2016

Broccoliinia helposti ja vielä helpommin

Vasemmalla helpompi tapa, oikealla helppo tapa tarjota broccoliinit

Tässä tulee pikkupostaus ihan siitä ilosta, että minäkin löysin kaupasta broccoliinia. Rouva Kasvis kertoi broccoliinista niin kattavasti, etten ala toistamaan kaikkea, suosittelen lukemaan tuosta postauksesta, ja muutenkin tutustumaan Rouva Kasviksen blogiin, se on minusta pirteintä mitä blogimaailmassa on vähään aikaan tapahtunut. Ihan mahtavia reseptejä ja paljon taustatietoa kaikesta!

Broccoliini oli kyllä tuttu ulkomailta, ja sen lajikkeiden saloista ja nimeämisen eroista muistin lukeneeni Puutarhan ja Hellan välistä. Olisin kyllä voinut vannoa että Ulla kirjoitti asiasta viime vuonna eikä melkein kolme vuotta sitten! En tajua miten tämä aika kuluu näin.

Minä olin tyytyväinen kun löysin tuoreen näköisiä Bimi-nimisiä broccoliineja sittarista. Ja vielä tyytyväisempi olin reaktiosta kotona: kaikki olivat ihan tohkeissaan niistä, ja pussillinen loppui kesken. Meillähän tykätään parsakaalista paljon, lapset keitettynä, mies raakana ja minä molemmista. Mutta nämä olivat vielä parempia kaikkien mielestä. 

Tänään tarjosin niitä tänään kahdella tapaa. Helpon tavan otin Rouva Kasviksen blogista, eli paistoin niitä uunissa 200 asteessa 10 minuuttia ja vielä helpommalla tavalla pääsin, eli tarjosin ihan sellaisenaan huuhdeltuna.

Kummastakin tykättiin, esikoinen sanoi että varret oli parempia raakoina ja kukinnat paistettuna. Tästä tulee uusi vakiovihreä meille. Seuraavaksi taidetaan dipata näitä muiden vihannesten kanssa. Nyt kaikki joukolla ostamaan broccoliineja ja levittämään tietoutta, jotta aletaan saada se myös kotimaiseen viljelyyn. Esikoinen kysyi heti että voiko näitä kasvattaa itse, ja kyllähän niitä voi.

8 kommenttia:

Merja kirjoitti...

Mahtavaa, jääkaapissa odottaa tommoinen paketti. Huomenna pitää vaan päättää tekeekö helposti vai helpommin :).

sauvajyvänen kirjoitti...

Minä ajattelin käydä hakemassa huomenna kaksi pakettia, ja tehdä kummallakin tavalla :)

Ulla kirjoitti...

Omani laitoin esikasvatukseen kasvihuoneeseen. Saivat melkoisen kylmäkäsittelyn, sillä viime yönä täällä oli -8. Toki olivat kuplamuovin alla, mutta veikkaan joutuvani kylvämään ne uudelleen.

Kiitos Rouva Kasvis -vinkistä. Pikavilkaisulla näytti syventymisen arvoiselta blogilta :-)

sauvajyvänen kirjoitti...

Ehtiikö vielä kylvää? Muistelen että minulla on jossain jemmassa joku Kitchen Gardenilta tullut siemenpussi.

Jael kirjoitti...

Broccolini on mun herkkua,ja sitä olen viime aikoina syönyt ihan kyllästymiseen asti.Ihanaa kun sitä nyt saa Suomesta;muistan joskus kirjoittaneeni siitä ja saaneeni kommentteja ,jossa sitä niin toivottiin Suomeenkin.

sauvajyvänen kirjoitti...

Tosiaan voi sanoa että vihdoinkin sitä saa täältäkin ihan tavallisesta ruokakaupasta. Toivotaan että suosio on niin suuri että sitä aletaan kasvattaa täälläkin, kuten kävi vaikka lehtikaalille.

Jonna / suolaa&hunajaa kirjoitti...

Minä lähes tuuletin, kun löysin pussin kaupasta. Aivan ihania, olen ostanut jo useamman kerran. Ihan yksinkertaisesti vain höyrytän hetken ja hyvä lisuke on siinä.

sauvajyvänen kirjoitti...

Meilläkin on mennyt jo useampi pussi, mutta melkein kaikki on syöty raakana. Ihania, ja etenkin juuri tähän aikaan vuodesta.