lauantai 31. lokakuuta 2015

Lämmin perunasalaatti Marttojen ohjeella


Olin ystäväni kanssa Marttojen makkarakurssilla oppimassa makkaranteon saloja. Tämä oli ensimmäinen kerta kun olin marttojen ruokakurssilla, mutta varmastikaan ei viimeinen. Kurssi oli hyvin järjestetty ja päättyi herkulliseen ateriaan hienosti katetussa pöydässä salin puolella. Meitä oli neljä kolmen hengen ryhmää, joista jokainen teki yhden makkaran ja lisäksi jokaiselle ryhmälle tuli joko lisuke, jälkiruoka tai kattaminen. Makkarakurssi on yksi suosituimmista kursseista, ja se järjestäänkin kuukausittain. Makkarat ja lisukkeet seuraavat sesonkeja ja vuodenaikoja, eli kesällä tehdään erilaisia makkaroita kuin talvella tai vaikka jouluna.

Minä halusin kurssille, jotta oppisin perusteet käytännössä ja saisin vinkkejä riistamakkaroiden tekoon. Ja niitähän minä sain. Sanoinkin, että odotukset olivat korkealla, mutta kyllä ne vielä ylittyivät. Kurssi on minusta erittäin kohtuuhintainen, Marttaliiton jäsenille 45 € ja ei-jäsenille 55 €.

Yksi lisuke oli lämmin perunasalaatti, joka maistui kaikille. Minulle tämä salaatti oli uusi oivallus ja siksi halusin kirjata sen tähän ylös, tästä taisi tulla uusi suosikkisalaatti:

1 kg perunaa (kiinteä lajike)
aurinkokuivatun tomaatin öljy
suolaa
1 punasipuli
1 valkosipulinkynsi
100 g aurinkokuivattuja tomaatteja
reilusti persiljaa
2 rkl kapriksia
1 rkl balsamiviinietikkaa
suolaa, pippuria

Viipaloi perunat reiluiksi siivuiksi ja laita ne uunivuokaan. Kaada päälle öljyä tomaattipurkista ja ripottele suolaa. Paista 200 asteessa n. 30 minuuttia, sekoita muutama kerta paistamisen aikana.

Silppua sipulit, persilja ja aurinkokuivatut tomaatit ja sekoita ne keskenään. Lisää kaprikset ja etikka, sekoita kaikki kulhossa. Kaada kypsät perunat öljyineen sekaan ja sekoita. Lisää suolaa ja pippuria tarvittaessa. Hyvää sekä lämpimänä, haaleana että kylmänä.

Salaatti sopi hyvin makkaroiden kanssa, mutta hyvältä se maistui kalojen kaverinakin kotona tehtynä. Ja säilytti herkullisuutensa, kun seuraavana aamuna paistoi ylijäänyttä salaattia aamiaiselle. Makkaroita pitää tehdä heti kun aikaa löytyy vähän enemmän. Pitää koileilla ainakin sydänmakkaraa, kyyhkymakkaraa, joulumakkaraa ja vaikka mitä.

7 kommenttia:

Rommirusina kirjoitti...

Marttojen ruokakurssit ovat kyllä kivoja, olen osallistunut kans esim. makkarakurssille täällä Oulussa. Mukavaa myös, että kursseilla valmistetaan myös itse pääteemaan sopivia lisukkeita. Ja onhan se porukalla tekeminen aina kivempaa kuin yksinään kotona ährääminen.

sauvajyvänen kirjoitti...

Juuri niin. Mukavia ihmisiä siellä, hauska touhuta porukalla. Illallisella oli ihan juhlan tuntua.

Sari - CampaSimpukka kirjoitti...

Samat kokemukset minullakin Marttojen makkarakurssilta, paitsi että meillä oltiin vähän nuukia rasvan suhteen ja sinänsä näteistä makkaroista tuli vähän kuivia. Mutta tekniikka tuli selväksi ja yhdessä oli kiva tehdä ja syödä.

Maija Eskurista kirjoitti...

Uuh miltä kuulostaa tuo salaatti! Pakko testata!

Tuo makkaran tekeminen on taito jonka haluaisin oppia. En oo saanu aikaiseksi....

sauvajyvänen kirjoitti...

Campasimpukka, tuo on minusta mielenkiintoista, että teillä oli muunnetut ohjeet, mistäköhän se johtui? Googlailin vähän että millaisia kommentteja kursseista löytyi, ja tuntuu että muualla on aina ollut aika samantyylisiä reseptejä, monet varmaan siitä ihanasta Marttojen makkarakirjasesta, jota valitettavasti ei enää ole saatavilla. Siinä oli ohjeita myös riistamakkaroille mikä auttaa minua paljon.

Maija, se on kiva taito. Ja helpoimmalla pääsee kun tekee jonkun kanssa joka osaa jo homman. Saa kaikki käytännön vinkit valmiina :)

Heidi - Kärähtäneet kirjoitti...

Minäkin liputan Marttojen makkarakurssin puolesta! Pitäisi varmaan käydä joskus kertaamassakin, tajusin uudet makkaravehkeet taannoin hankittuani, että kovasti on taito ruosteessa ;)

sauvajyvänen kirjoitti...

Heidi, minäkin ajattelin että olisi kiva mennä vaikka kesällä, tai sitten jouluna ja tehdä jouluksi makkaroita. Pitää nyt ahkeroida ettei taito unohdu.