lauantai 28. maaliskuuta 2015

Kurpitsa-härkäpapu-pasta


Minulla on jokakeväinen projekti eli pakastimen tyhjennys meneillään. Jos vielä maaliskuun lopussa pakastimet ovat niin täynnä, ettei sinne saa mitään mahtumaan, niin asiaan on paneuduttava kunnolla. Sen lisäksi että pakastin on täynnä lihoja ja liemiä, on siellä myös kasvimaan satoa jäljellä. Tänään sain tyhjennettyä pakastinta kahden pussillisen verran, ja vaikkei mitään huomaakaan, niin suunta on oikea. Otin sulamaan kurpitsaa ja härkäpapuja. Kirjoitin googleen kurpitsapasta, ja heti kärkeen tuli ohje Sillä Sipuli -blogista. Siellä oli tehty kurpitsapastaa Sitä parempi soppa -kirjan ohjeella, ja minä mukailin ohjetta ja lisäsin härkäpapuja. Tuo käyttämäni kurpitsamäärä oli vähän liikaa, varmaan puoletkin olisi riittänyt. Pasta oli kuitenkin hyvää, lapsilla meni ketsupin kanssa, mutta saa kuulemma tehdä toistekin kasvipäivinä, hyvähyvä.


pastaa neljälle

voita
300 g härkäpapuja (tuoreena ryöpättyjä ja kuorittuja sitten pakastettua)
suolaa, pippuria myllystä
aavistus muskottipähkinää raastettuna
300 g paahdettua ja soseutettua kurpitsaa (minulla Potimarron)
1 dl kermaa

parmesaania

Keitä hyvää pastaa reilusti suolatussa vedessä. Laita voi paistinpannulle ja lisää sulatetut härkäpavut pannulle. Mausta pavut ja anna niiden paistua hetki kuumalla pannulla. Lisää kurpitsa ja kerma, sekoita hyvin ja kiehauta. Kaada kastike valutetulle pastalle, sekoita hyvin ja nauti parmesanin kanssa.

5 kommenttia:

luimupupu kirjoitti...

Kurpitsapasta on huisin hyvää. Söin sitä ekan kerran konferessimatkalla Pisassa (ruoka oli reissun paras anti) ja kopioin idean kotiin. Teemme yleensä pasta uunissa kypsennetyn kurpitsan jämistä, sekaan sipulia, valkosipulia, yrttejä, valkoviiniä ja joskus loraus kermaa.
Pakastimen tyhjennykseen saa lisää motivaatiota jos keväällä on pitkä työmatka, mieluummin syö varastot tyhjäksi (ja lahjoittaa tarvittaessa loput kotivahdille) kuin jättää laitteet pörisemään yksikseen. Kesällä on sitten hyvä aloittaa säilöntä tyhjästä.

sauvajyvänen kirjoitti...

Minäkin kaipasin tuohon pastaan ehkä juuri sipulin potkua, sitä voisi laittaa seuraavalla kerralla. Enää on yksi pussillinen kurpitsaa jäljellä, ja sitten pitää odottaa ensi syksyyn, jos vaan maa suo antejaan.

Minä en saa tyhjennettyä pakastimia koskaan, siellä taitaa olla melkein koko ajan vuoden lihat kerrallaan. Metsästysajat jakautuu niin pitkälle ajalle, että aina on jotain uutta tulossa. Ja sitten on pitkä kevät ja kesä aikaa tyhjentää niitä lihoja, mutta tyhjäksi en saa ennen kuin uutta satoa alkaa tulla jo. Mutta tietenkään kun ei ole ollut pakko, niin en ihan tiedä mihin kaikkeen sitä pystyisi pakon edessä ;)

marketta kirjoitti...

Menee kokeiluun!

Anonyymi kirjoitti...

Meillä vieraat tänään ihmetteli että onko sellaista naapuria oikeasti olemassa joka pyöräyttää pullataikinan tuosta vaan lahjaksi naapurilleen joka Ankarsrumia tulee ihailemaan :-). Ihana!

Onnea on naapurit.

sauvajyvänen kirjoitti...

marketta, kannatta kokeilla.

Ja onnekkaalle naapurille tiedoksi että ilo on molemminpuolista, minusta oli kiva tehdä se taikina :) Enkä nyt ala tässä luettelemaan niitä miljoonia kertoja kun olet ilahdattanut/pelastanut minua/minut, eli olen ihan samaa mieltä että onnea on naapurit <3