perjantai 14. heinäkuuta 2017

Kolmen sipulin tatti-lehtikaalipasta


Tulihan se kylmän kevään ja kesänä jälkeen aika, että päivän ruoka on mahdollista hakea palstalta. Tällä hetkellä palstalta löytää komeita sipuleita, salaattia, tilliä ja paljon lehtikaalia. Valkosipulikin on kasvanut hienosti, nostin nyt tätä ruokaa varten yhden sipulin, joka jäi viime vuodesta maahan. Viime vuonna nosto jäi liian myöhään, ja muutamista varret olivat jo mädäntyneet, joten koko sipuli jäi maahan, nyt nostelen niitä käyttöön, sillä eihän niillä ole tilaa kasvaa, kun jokaisesta kynnestä kasvaa oma sipuli. 


Minulla on tiedossa pakastimen sulatusta, ja muutenkin mielessä on varastojen tyhjennystä ennen kuin uusi satokausi pääsee toden teolla käyntiin. Useampana aamuna on tullut juotua lehtikaali-mustikka-smoothieta ja pitihän sitä muutkin kaapitkit käydä läpi. Minulla on viime vuodelta vielä kuivattuja tatteja jäljellä, joten siitä sai oivan lisän tämän päivän ruokaan. Sanomattakin on selvää, että olen yksin kotona, eikä kukaan ole kommentoimassa mitään lehtikaalista ja/tai sienistä.

muutama kuivattu herkkutatin viipale
voita/öljyä
2 pientä sipulia (puna- ja kelta-)
1 pieni valkosipuli
kourallinen lehtikaalia
suolaa/pippuria myllystä

n.80 g pastaa

parmesania

Laita kuivatut tatit likoamaaan pieneen vesitilkkaan, anna turvota vähintään puolisen tuntia. Laita pannulle rasvaa, ja kuullota siinä viipaloidut sipulit. Lisää tatit liemineen pannulle, lisää pilkottu lehtikaali. Anna vähän paistua pannulla, ja sekoita keitetyn ja valutetun pastan joukkoon. Raasta vähän parmesania päälle ja nauti kesän mauista.

4 kommenttia:

Viikonloppukokki kirjoitti...

Minä ajattelin, että oletko jo löytänyt uusia tatteja. Mulla on huomenna päivä yksin kotona -ruokaa, ehkä linssejä tai jotain muuta herkkuja.

Sari - CampaSimpukka kirjoitti...

Minä olen huomenna yksin kotona, mitähän hyvää minä söisin? :D

Anonyymi kirjoitti...

Me nähtiin kaksi viikkoa sitten Saarijärvellä kaksi herkkutattia, molemmat täysin syötyjä. Jospa se uusi kausi kohta alkaisi...

sauvajyvänen kirjoitti...

Viikonloppukokki, ei sentään. Minun sienipaikat ovat sellaisia, että löydän sieniä aina paljon sen jälkeen kun kaikissa sieniryhmissä on jo kehuttu ämpärisaaliista. Joskus olen löytänyt tatteja elokuun puolessavälissä suunnilleen, tänä vuonna en varmaan silloinkaan kun kaikki on niin myöhässä.

Sari, kuinka villiksi heittäydyit?

luimupupu, sitä odotellessa. Minä tosiaan saan vielä odottaa ainakin kuukauden...