Hävikkiviikon ajatuksia

River Cottagen keittiössä arvostetaan ruokaa

Ensi viikolla vietetään kuluttajaliiton organisoimaa hävikkiviikkoa. Tämän vuoden teemana on hyvät käytännöt. Jokainen voi tehdä omia lupauksia, jakaa niitä vaikka somessa, ja olla muutenkin aktiivinen ja jakaa hyviä käytäntöjä ruokahävikin estämiseksi. 

Minä olen saanut vanhanaikaisen ruokakasvatuksen, sellaisen jonka mukaan ruoka on arvokasta, sitä ei saa halveksia eikä sillä saa leikkiä. Leipää ei saanut laittaa väärin päin pöydälle, lautanen syötiin tyhjäksi ja aina kiitettiin ruuanlaittajaa, oltiin sitten kotona, kylässä tai muualla (vaikka koulussa, minä olin se tyttö joka huikkasi ruokalasta lähtiessä aina keittäjille kiitokset). 

Kun muutin jenkkeihin tämän vuosituhannen alussa, silmiin suorastaan sattui aina, kun oli syömässä yliopiston ruokalassa. Siellä nuoret sotkivat ruualla, heittelivät sitä toistensa päälle ja jättivät syömättä mitä ja miten sattui. Juttelin tästä useammankin kerran kollegoiden kanssa, ja heitä ihmetytti ihmettelyni yhtä paljon kuin minua ihmetytti. Ruokakulttuurit ovat erilaisia, siellä oli nälkävuosista paljon pidempi aika kuin meillä jne. Tästä kaikesta on aikaa siis n. 15 v, paljon ehtii tapahtua siinä ajassa.

Varmasti muutkin kuin minä ovat huomanneet, että sama ruualla leikkiminen on alkanut täälläkin. Siksikin tälläiset teemaviikot ovat tärkeitä ja ovat muistamassa ruuan arvosta. Mutta nyt samaan aikaan meillä on trendinä myös esim. ruokaöverit ja kaiken maailman friikkipirtelöt ja muut sellaiset, joissa oikein sotketaan ruualla (nuoleeko joku ne lasin ulkopuolella ja pöydällä/lautasella olevat kastikkeet?). Tiedän ettei hukkaan menevä ruokamäärä ole kummoinen, mutta kiva siinä silti selittää kotona kasvavalle lapselle, ettei äiti hyväksy moista ruualla sotkemista (mutsi on kalkkis). Että se ei kuulu suomalaiseen ruokaKULTTUURIIN. 

Tässä asiassa en koskaan tule, enkä halua tulla, muotiin, siinä että stailauksen takia heittäisin kastikkeita pitkin pöytiä. Toistan vielä, että ymmärrän kyllä ettei hävikki ole grammoina suuri, mutta ajatuksena se on, siinä millainen malli me annetaan meidän kasvaville lapsille ja nuorille. Matka siitä että äiti kaataa kastikkeet pitkin poikin ja sitä pidetään hienona siihen, että lapsi heittää ranskiksella toista, ei ole suuren suuri.

Tälläisiä ajatuksia minulle tuli hyvistä käytännöistä. Minun hävikkiviikon lupaus on se, että näytän edelleen lapsilleni esimerkkiä siinä, kuinka ruokaa tulee arvostaa: ruuantuottajista lähtien aina siihen asti että ruoka on lautasella (eikä sen vieressä).