maanantai 2. toukokuuta 2016

Makaronilaatikko

Photo from sauvajyvanen
Inastassa ollut puhelinkuva

Makaronilaatikko oli yksi ruoka, joka oli pelastamassa meidän kaoottista viime viikkoa, ja vastaavia viikkoja aikaisemminkin. Tai ei se viikko oikeasti ollut kaoottinen, minä tein vaan monta tosi myöhäistä työpäivää. Perheessä jossa ei syödä eineksiä tarvitaan silloin tällaisia ruokia, herkkukastikkeita ja muuta vastaavaa. Minä tein makaronilaatikon edellisenä sunnuntaina valmiiksi, ja muu perhe söi sen niinä iltoina kun minä tulin nukkumaanmenoaikaan kotiin.

Makaronilaatikko on tavallinen ruoka jossa raaka-aineet ratkaisevat paljon. Onnistuu varmasti mistä tahansa aineista, mutta minä olen päivittänyt makaronipussin ohjeen loistavilla raaka-aineilla. Nyt minulla oli naudan jauhelihana ylämään karjaa Raudaskosken tilalta. Porsaan jauheliha on mallaspossua, ihan parasta possua mitä onkaan. Maku on niin täyteläisen mieto, kuin vain possu voi olla. Ja upean näköistäkin se on. Kannattaa kokeilla, myös sellaisen lihansyöjän joka luulee ettei pidä possusta. Minulla oli kumpaakin lihaa 500 g pakastimessa, ja yhteensä se olisi liikaa normaaliin annokseen. Otin osan paistetuista ja maustetuista lihoista sivuun ja pakastin sellaisenaan, siinä on nopean jauhelihakeiton tai muun pikaruuan pohja. 

Isolla lautasella lihat ja sipulit laatikkoon, pieneltä lihat pakastimeen


350 g naudan jauhelihaa
350 g possun jauhelihaa
mausteita
voita/öljyä
1 sipuli
6 dl makaronia
4 pientä munaa (3 isoa)
6 dl maitoa
muskottipähkinää

Paista jauhelihat ja mausta sopivasti. Minä käytän rouhittuja pippureita, timjamia, paprikaa, yrttejä, suolaa, mitä milloinkin. Kuullota silputtu sipuli voissa tai öljyssä. Keitä samaan aikaan makaronit melkein kypsäksi. Valuta makaronit ja sekoita kaikki keskenään ja laita ne uuninkestävään vuokaan. Sekoita munat ja maito keskenään, mausta aavistuksella muskottipähkinää. Kaada munamaito vuokaan ja paista 200 asteessa n. tunti. Jos et tykkää kovasta kuoresta, peitä vuoka foliolla viimeisen vartin ajan. Syö heti, tai anna jäähtyä ja laita jääkaappiin. 

Tästä söi kolme henkeä kaksi päivällistä, ja vielä jäi vähän yhdelle. 

Ei kommentteja: