Sesongeista

Toukokuussa vielä odotellaan parempaa satoa

Sesonkiruoka on tämän hetken kuuma ruokatrendi, siitä puhutaan joka paikassa. Minulla on edelleen tuo alkuperäinen teksti tuossa blogin sivupalkissa, eli sesonkiruoka on ollut yksi tämän blogin kantavia ajatuksia ihan alusta asti. Sinälläänhän sesonkiruuassa ei ole mitään uutta, aikojen alussa se oli eloonjäämisen ehto. Se on vaan välissä unohtanut, kun kaikkea on ollut saatavilla kaiken aikaa.

Ihmiset haluavat nykyään(kin?) saada kaiken. Minä olin vähän aikaa sitten ajankäyttökoulutuksessa, jossa pohdin että onhan se vähän epistä ettei kaikkea voi saada. Kun töissä on kiirettä ja kaikkea mielenkiintoista menoillaan, vaikuttaa se heti siihen, ettei kotona ehdi olla riittävästi, ei jaksa olla tarpeeksi läsnä lapsille eikä ehdi pihallekaan niin kuin haluaisi tai että saisi blogia päivitettyä. Eli pakko aina karsia jotain, ja ainakaan minulle se ei ole kovinkaan helppoa.

Jos haluaa syödä sesonkien mukaan, tarkoittaa se etenkin Suomessa suuriakin rajoituksia raaka-aineissa. Omalla palstalla sen huomaa hyvin, maa on tasaisen harmaata melkein 8 kuukautta vuodessa (rikkaruohoja ei lasketa, kts.tänään otettu kuva yllä). Paljon voi säilöä, mutta kesän/alkusyksyn satokausi kestää muutaman kuukauden. Sama pätee marjoihin, sieniin, kaikkeen maassa kasvavaan syötävään. Onneksi meillä sentään on pakastin, eli sen avulla voi omia sesonkeja jatkaa vähän pidempään.

Pakastaminen on jees, mutta mikään ei maistu niin hyvältä, kun ne ensimmäiset kotimaiset mansikat, tai mikä tahansa muu, jota saa taas vuoden tauon jälkeen. Joka vuosi metsässä mustikka-aikaan matkustan ajassa taakse päin ja kuvittelen miltä tuntui ihmisistä joku sata vuotta sitten, kun saivat taas vuoden tauon jälkeen mustikoita ja muita marjoja, aikana ennen pakastimia. Se on hyvä tunne se.

Väkisinkin talvella tulee syötyä ankeammin. Niin hyviä kuin juurekset ja kaalit ovatkin, kyllä ainakin minä ehdin kyllästyä niihin talven aikana. Mutta sitä paremmalta tomaatit, kurkut, uudet kaalit ja kaikki muu suoraan pellolta kerätty maistuu, kun niitä ei ole talvella saanut. Kyllä ihmisen kannattaisi jaksaa odottaa uusia kotimaisia perunoita, eikä pilata odotusta marokkolaisilla vetisillä mauttomilla perunoilla (vai maistuvatko ne jonkun mielestä oikeasti hyvältä, ei vain "korvikkeelta paremman puutteessa"?). Samalla tavallahan sitä jaksaa odottaa kokonaisen vuoden vaikka vappumukkeja tai pääsiäisen lihapiirakkaa, laskiaisen blinejä tai mitä niitä perinteitä nyt onkaan. On paljon asioita, jotka ovat superhyviä, mutta silti niitä valmistaa tasan kerran vuodessa. Ehkä ne ovat niin hyviä juuri siksi?

Lehtikaali on minusta hyvä esimerkki miksi sesonkiruokaa kannattaa suosia, eli jos ei minkään muun, niin maun vuoksi. Kun lehtikaalin suosio alkoi, ihmiset alkoivat kasvattaa sitä, siitä puhuttiin paljon, ohjeita löytyi blogeista jne, ja kaikki kehuivat kilvan kuinka hyvää se oli. Pikkuhiljaa suosio kasvoi niin, että kaupat vastasivat kysyntään - upeaa - ja viime syksynä kotimaista lehtikaalia oli tarjolla vähän kaupassa kuin kaupassa. Sen jälkeen kun kotimainen kaali loppui, on kaupoista löytynyt espanjalaista lehtikaalia. Ei millään pahalla espnjalaista lehtikaalia kohtaan, mutta samaan aikaan alkoi ilmestyä kirjoituksia tyyliin "saanhan sanoa että lehtikaali on pahaa" tai että "miten joku muka kehuu kun se on niin mautonta ja puumaista". No kai se on, kun ei ole sesonki parhaillaan (ja kaali tuodaan kaukaa muovipussissa). Lehtikaalilla on poikkeuksellisen pitkä sesonki Suomen oloissa, nautitaan siitä silloin.

Minusta parasta mitä Suomessa on vähään aikaan tapahtunut on satokausikalenteri ja sen tuoma hypetys sesonkien ympärillä. Siinä on kyse ilmiöstä joka on alkanut vaikuttaa ihmisiin ja kulutustottumuksiin isosti. Kysyntä on kasvanut ja siihen kaupat ovat reagoineet joka puolestaan lisää kysyntää jne. Hienoa. Yksittäisellä bloggarilla ei ehkä ole kamalan suurta vaikutusta, mutta ilmiöllä on. Ja kun tarjonta muuttuu, minä kiitän. Satokausikalenteri on tuonut uudestaan luottamuksen siihen, että tekemällä voi vaikuttaa ja että toivoa on aina. Ennen ei ole kaikki ollut paremmin, nyt moni asia on.

Ensimmäistä piirakkaa saa vielä odottaa