perjantai 27. helmikuuta 2015

Kolmen kaalin pizza



Koska perunapizza on niin älyttömän hyvää, halusin kokeilla onnistuuko vaalea pizza kaalistakin. Ja onnistuuhan se, ainakin jos käyttää kukka-, parsa- ja lehtikaalia. Lehtikaalin jätin paistamatta tällä kertaa, sillä minulla oli käytössä Varpion ruukkulehtikaalia, jossa kaalin lehdet ovat todella pehmeitä ja hennon makuisia. Sitä kannattaa laittaa reilusti pizzan päälle, enemmän kuin tuossa kuvassa, en vaan halunnut peittää kuvaa varten koko pizzaa sillä. 

1½ dl vettä
1 tl suolaa
1 rkl hyvää oliiviöljyä
20 g hiivaa
175-200 g pizzajauhoja

n. 4-5 kukintoa parsakaalia
n. 4-5 kukintoa kukkakaalia
1 rkl hapankermaa
sormisuolaa 
parmesania
oliiviöljyä

hentoa lehtikaalia

Tee pohja ensin. Sekoita vesi, suola, öljy ja hiiva sekaisin, lisää jauhoja niin, että saat hyväntuntuisen taikinan. Vaivaa niin kauan että näet kunnon sitkon. Kohota liinan alla tunnista kolmeen. Mitä kauemmin, sen parempi, mutta tuntikin riittää, tänään ei tainnut työpäivän jälkeen nousta edes sitä tuntia. Kauli taikina jauhotetulla pöydällä ja nosta pellille kohoamaan.

Leikkaa parsa- ja kukkakaalin kukinnoista mandoliinilla ihan ohuita viipaleita, minulla oli nyt 2 mm paksuja. Levitä pohjan päälle ohuesti hapankermaa. Laita sen päälle parska- ja kukkakaalit tasaisesti, ripottele vähän sormisuolaa päälle. Raasta päälle vielä parmesania ja lorauta vähän oliiviöljyä. Paista 250 asteessa n. 12-15 astetta. Kun pizza on kypsä, levitä päälle reilusti tuoretta, hentoa lehtikaalia. Hyvä pizza, parempi perjantai.

4 kommenttia:

Rommirusina kirjoitti...

Tosi kivoja uusia pizzaideoita sinulla. Kaalipizza, miksipä ei. :)

sauvajyvänen kirjoitti...

Tämä oli yllättävän hyvää, kannattaa kokeilla.

Merja kirjoitti...

Kuulostaa jännältä! Oletkos joskus käymässä Tampereen suunnalla? Se arvontavoitto odottaa pakastamessa ;)

sauvajyvänen kirjoitti...

Se on hyvää sen lisäksi että jännää. Kirjoitan sinulle viestiä ihan pian, en ole unohtanut asiaa, en vaan olisi ehtinyt tehdä mitään alkuvuodesta, nyt onneksi alkaa helpottaa.