maanantai 29. syyskuuta 2014

Pihlajanmarjakiisseli - kerroskiisseli


Keräsimme esikoisen kanssa muutaman litran pihlajanmarjoja mökiltä. Halusin tehdä mm. kiisseliä. Pihlajanmarjakiisseli kaipaa minusta jotain pehmeyttä lisäksi, ja siksi tykkään tehdä siitä kerroskiisseliä. Tein nyt vähän isomman annoksen tiivistettyä, makeaa pihlajanmarjamehua, josta käytin vähän tähän kiisseliin ja loput pakastin erissä.

Tiivistetty pihlajanmarjamehu


1 l pihlajanmarjoja
5 dl vettä
2½ dl sokeria

Puhdista pihlajanmarjat ja huuhtele ne (tämä on se syy, miksi tykkään keittää pihlajanmarjamehun mehumaijassa: ei mene aikaa putsaamiseen). Keitä marjoja viitisen minuuttia, siivilöi mehu talteen, painele marjoja reilusti. Näin mehusta tulee sakeampaa ja maukkaampaa, mutta kirkasta se ei ole, kuten maijalla tehty mehu on. Lisää sokeri ja keitä mehua kasaan ihan reilustikin. Tätä mehua voi käyttää juomissa (katsokaa hienon näköinen kettukarkki-drinkki Kivistössä-blogista), booleissa, kiisseleissä, puuroissa, ruuanlaitossa, jäätelöissä, missä vaan.

Pihlajanmarjakiisseli:


1 dl mehutiivistettä
2½ dl vettä
1 rkl perunajauhoa
½ dl vettä

Kiehauta mehu ja vesi. Lisää vesitilkkaan sekoitettu perunajauho, sekoita sakeaksi ja anna jäähtyä kannen alla.

Maitokiisseli:


5 dl maitoa
vaniljatanko tai vaniljajauhetta
2 rkl sokeria
2 rkl maissitärkkelystä

Sekoita kaikki aineet kattilassa. Jos käytät vaniljatankoa, halkaise tanko ja vedä veitsellä siemenet maidon joukkoon. Heitä myös tanko sekaan, mutta poista se valmiista kiisselistä. Sekoita hyvin ja anna kiisselin poreilla muutaman minuutin ajan. Jäähdytä kannen alla. 

Kokoa kiisseli kerroksittain kulhoon, tai laita kahteen kerrokseen kuten minä tein. Hyvää, raikasta ja syksyistä. Tästä annoksesta saa neljä sopivan pientä jälkiruokamaljallista.

Perunaa, porkkanaa, punajuuria, sipuleita, lehtikaalia

Tänään on Mikonpäivä eli Mikkelinpäivä (sisko muistutti, kun muuten olisi voinut mennä ohi), johon mennessä sato piti olla korjattuna ja eläimet ja väki siirtyi sisätiloihin. Minäkin nostin suurimman osan loppusadosta ylös, mutta mustajuuret, palsternakat, lehtikaalia ja osa purjoista ja sellereistä jäi vielä maahan. Lämpöä riittää vielä hetken, toivotaan ainakin niin. Punajuurista oli kyllä onnettoman pieni sato, viime vuotisen huippusadon jälkeen kylvin vähemmän punajuuia, ja tässä sitä ollaan.

Muutama purjo ja yksi varsiselleri

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Luomubroileria Nannan ohjeella


Tilasin Kauppahalli24:stä L'Uomu Nokka -broilerin kokonaisena. Minusta hinta oli ihan kohtuullinen, vaikka tietysti vähän eri hintaluokassa kuin tavalliset jyväbroilerit mitä on normaalisti ollut tarjolla. Kokonainen broileri on mielestäni mitä parasta pyhäruokaa, ja heti tilatessani ajattelin että teen tästä jollekin sunnuntaille ruuan. Halusin kokeilla jotain uutta reseptiä, ja hetken googlailtuani löysin Kaikki äitini reseptit -blogista Riettaan kanan ohjeen. Vaikka teksti jo sinällään oli vakuuttava, niin kommenteja lukiessani olin vielä varmempi että juuri tästä tulee tämän sunnuntain ruoka. Vähän muutin ohjetta, mutta en paljoa. Näin minä tein meille pyhäaterian:

1 kokonainen (luomu)broileri (1.55 kg)
suolaa, pippuria myllystä
1 sipuli
muutama valkosipulin kynsi
50 g voita sulatettuna
1 rkl savupaprikajauhetta
8-10 pienehköä perunaa, minulla vastaava määrä Blue Kongoa, osa ihan pikkuruisia
4-5 pienehköä porkkanaa
öljyä, timjamia, yrttisuolaa

Taputtele broileri kuivaksi talouspaperilla. Suolaa ja pippuroi sisus. Tunge pilkotut sipulit sisään. Asettele broileri vuokaan. Sulata voi ja lisää sulaan voihin savupaprika. Sivele broileri kauttaaltaan paprikavoilla, rouhi suolaa päälle ja laita 150 asteiseen uuniin 20 minuutiksi.

Pese sillä välin perunat ja porkkanat. Halkaise isoimmat perunat, ihan pienet voi jättää kokonaiseksi. Kuori porkkanat ja laita nekin muutamaan osaan. Laita kulhoon n. 1 rkl öljyä sekä vähän timjamia ja yrttisuolaa (tai merisuolaa) ja pyöräytä perunat ja porkkanat öljyssä.

Ota broileri uunista ja asettele perunat ja porkkanat reunoille. Nosta uunin lämpötila 180 asteeseen ja jatka paistamista 45 minuuttia. Voitele broileria muutaman kerran savupaprikavoilla. Nosta lämpö 210 asteeseen ja paista vielä 15 minuuttia. Sammuta uuni, ja anna broilerin levähtää sammutetussa uunissa kymmenisen minuuttia.

Ihan mielettömän mehevä ja maukas broileri. Liha oli rakenteeltaan ja maultaan todella selvästi parempaa kuin tavallinen broileri, mutta kyllä pitää antaa krediittiä myös Nannan ohjeelle, niin hyvänmakuinen tämä ruoka oli. Meillä oli varsinainen väripäivä tänään, ruoka syötiin tummanvihreän parsakaalin sekä vaaleanvihreän että liilan kukkakkaalin kanssa. Loistavan värikäs aika vuodesta!

Broileri ollut uunissa 20 min. ja menossa sinne uudestaan

torstai 25. syyskuuta 2014

Omenaa ja kanelia myskikurpitsakeitossa

Minäkin tilasin Anton&Antonin ruokakassin Kauppahalli24:n kautta. Kassi pitää tilata viimeistään viikkoa ennen tiistaina, ja samaan tilaukseen voi tietysti lisätä kaikki muutkin ruokaostokset. Erillistä kuljetusmaksua ei tule enää ruokakassille. Minulle tämä järjestely sopii, en asu lähellä Anton&Antoneita, enkä useasti liiku niillä kulmilla muutenkaan. Niin, ja ainakin tällä hetkellä kassi on 3 € edullisempi kauppahallin kautta kuin suoraan A&A:sta tilattuna, sillä erolla tuli jo kuljetusmaksu kuitattua.


Olin etukäteen aika skeptinen ruokakassia kohtaan, lähinnä hinnan takia (65€ neljän hengen ruuat kolmelle päivälle), pidin sitä vähän korkeana siihen nähden,  millä summalla normaalisti teen meille aika vastaavaa ruokaa. Mutta annokset onkin mitoitettu niin, että ainakin meidän perheellä niistä jää vähintään se yksi lounasannos, eli tavallaanhan säästän 30€ sillä, etten töissä mene ulos lounaalle. Näin ajatellen kolmen päivän ruuat ovatkin ihan kohtuuhintaiset. Toissapäivänä söimme silakkapihvejä, siitä annoksesta jäi yksi kala-annos, melkein kokonainen kaali ja perunoita niin, että niitä syötiin toinenkin päivä. Tänään söimme keiton, siitä jäi ainakin kaksi annosta (tosin kuopus ei syönyt keittoa kuin lusikallisen). Huomenna syödään kana-fajitaksia, katsotaan kuinka niiden kanssa käy, jääkö mitään jäljelle, sillä ne ovat lasten lempiruokaa, tosin esikoinen protestoi kun sanoin tekeväni kaiken näillä ohjeilla mitä tuli, että kuulemma guacamole on väärällä tavalla tehtyä (lupasin sitten olla muussaamatta avokadoa).


Laitan keiton ohjeen tähän, osin sen takia, että työkaverini oli juuri ostanut myskikurpitsan, ja mietti että mitä siitä voisi tehdä. Tämä keitto oli hyvää, eli voi tehdä vaikka tälläisen keiton, tässä on ohjeen mukaan 4 annosta:

n. 700 g myskikurpitsa (butternut-)
1 sipuli
1 valkosipulin kynsi (unohtui)
1 rkl öljyä
1 iso omena (kassissa oli kyllä ihan pieni kotimainen omena)
8 dl kasvislientä (minulla oli vain lihalientä pakastimessa, ja 6 dl olisi ollut sopivampi määrä)
2 dl ruokakermaa (tai mitä haluatkin käyttää)
suolaa, pippuria
1½ tl kanelia
korianteria

Kuori ja pilko kurpitsa ja sipuli, pilko omena (en kuorinut omenaa vaikka ohjeen mukaan olisi pitänyt). Paista niitä hetki öljyssä, lisää liemi. Tein ohjeen mukaan, mutta seuraavalla kerralla laitan vähän vähemmän, keitosta jäi aika juoksevaa. Anna kiehua kannen alla kypsäksi, minä keitin reilun 10 minuuttia. Lisää kerma ja soseuta keitto sauvasekoittimella. Lisää mausteet maun mukaan, koristele keitto korianterilla.

Tämä on siis ruokakassin mukana tullut ohje, sen on suunnitellut Louise. Pidän siitä, että kassissa on aina yksi kala-, yksi liha- ja yksi kasvisruoka. Ohjeet (ainakin tällä viikolla) tuntuvat ihan toimivan, mutta aika ylimalkaiset ne ovat. Mietin että osaisinko paistaa silakkapihvit "kypsiksi", jos en olisi niitä ennen tehnyt? Eli ohjeet toimivat ainakin sellaiselle joka on paljon kokannut, mutta vasta-alkajista en ole varma, ehkä toimii heilläkin? Välillä on kiva, ettei tarvitse itse miettiä että mitähän sitä keksisi ruuaksi, eli luulisin että tulen tilaaman ruokakassin toistekin. Aika hyvä perussetti mausteita ja tarvikkeita tulee olla kotona, tuosta keitosta kassissa oli kurpitsa, sipuli, omena, ruokakerma ja korianteri.


ps. Terveisiä töihin :) tässä on muutama muukin resepti butternut-kurpitsasta:

Kurpitsa-maapähkinäkeitto (pidin ehkä kuitenkin enemmän tuosta tavallisesta keitosta)

...ja nyt alkoi naurattaa: selvästikään myskikurpitsa ei ole meidän lasten suosikki. Tämä keitto sentään maistui esikoiselle, ilman korianteria.

tiistai 23. syyskuuta 2014

Vuoden 2014 satokatsaus lyhyesti


Tämä on ollut sellainen poikkeusvuosi kaikkine äärimmäisine sääilmiöineen, etten toista muista. Ensin oli lupauksia antava superlämmin kevät. Sitä seurasi kylmin kesäkuu viiteenkymmeneen vuoteen. Juhannusviikolla satoi lunta, oli pari astetta lämmintä ja kaikki jäätyi. Vähän sai selitellä sadoille ulkolaisille kongressivieraille Suomi-eksotiikkaa (työmatka osui juuri juhannusviikolle ja jäi chilit ja tomaatit pihassa suojaamatta/siirtämättä). Juhannuksena lämmitettiin mökkiä joka päivä, lapset ulkoilivat samoissa vaatteissa kuin helmikuussakin (niin, ja se talvihan, jolloin oli pakkasta ja lunta, kesti tasan 2 tammikuun viimeistä viikkoa). Heinäkuussa sitten alkoivat ne ennätyshelteet, vettä ei tullut kuuteen viikkoon, kotona sentään 3 mm, mökillä ei sitäkään. Kaikki vettä viskovat ukkosrintamat menivät vierestä ja muualta Suomessa, kerta toisensa jälkeen (niillä alueilla on sieniä, meillä ei). Ja heinäkuuta seurasi sitten se elokuun puoliväli ja se reilu pari viikkoa jolloin vettä tuli puolestaan joka ikinen päivä, kymmeniä millejä kerrallaan. Elokuun koleutta ja märkyyttä kompensoi sitten tavallista lämpimämpi syyskuu, joka tosin jo loppui, ei siis syyskuu vaan se lämpö.

Tälläinen poikkeusvuosi on näkynyt ja näkyy edelleen sadossa, ja kaikessa siinä mitä jäi uupumaan. Koskaan ennen en muista olleen vuotta, jolloin mökiltä ei tullut mustikoita, ei vadelmia, ei puolukoita eikä sieniä. Kaikkina vuosina jotka muistan, on tullut vähintään kohtuullinen sato ainakin kahdesta noista edellä mainituista. Eikä se palstan sato, eikä etenkään ruukkupuutarhan sato päätä huimaa.

Chilit ja tomaatit - aivan minimaalinen sato. Kesäkuun kylmyys pisti kasvit lepotilaan, heinäkuun helteet olivat liikaa tomaateille, chilit taisivat horrostaa edelleen. Chilit kukkivat nyt syyskuussa. Tänään keräsin sadon talteen, yläkuvassa on koko sato. Samasta määrästä kasveja olen yleensä saanut kilotolkulla kypsiä chilejä ja saman verran vihreitä. Nyt jäi useampi lajike kokonaan ilman kukan kukkaa tai chilin chiliä. Tomaatteja tuli ehkä juuri vähän yli kilo, kun normaalista siitä määrästä taimia tulee helposti paljon yli kymmenen kiloa hyviä tomaatteja pitkin kesää.

Sipulit - kohtuullinen sato, mutta säilyvyyden kanssa alkaa jo nyt olla ongelmaa. Purjot edelleen maassa, aika pientä, mutta paljon kuitenki sille euron sijoitukselle.

Juurikkaat - kohtuullinen sato, aika pientä, mutta edelleen enemmän mitä saan järkevästi säilöttyä. Erivärisiä porkkanoita, puna-, kelta-ja raitajuurta. Raitajuurikasta ei kannata laittaa kuin sen verran mitä syö tuoreena kesällä. Naurista ja kyssäkaalia pitkästä aikaa, kummassakin huono itävyys, mutta hyvä maku eli laitan ensi vuonna uudestaan.

Lehtikaali - hieno sato, joka kasvaa edelleen sekä palstalla että pihassa.

Salaatit - parsasalaatti parasta, muita tuli käytettyä vähän. Edelleen palstalla aika turhaa, paitsi se parsasalaatti.

Kurpitsat - kesäkurpitsaa kohtuullisesti, ei liikaa tänä vuonna. Lisäksi kolme Potimarronia, joka niin saa tilaa ensi vuonnakin. Myskikurpitsa sen sijaan ei tuottanut mitään. 

Tilli, persilja - ei satoa!

Yrtit - väärään aikaan vääriä kasveja, eivät kukoistaneet pienissä laatikoissa, kylmä oli liian kylmää, kuuma liian kuumaa. Ensi vuonna laitan pihaan yrttipenkin ja jätän salaattipenkin laittamatta.

Fenkoli ei itänyt ollenkaan. Kukkia oli sopivasti, niitä laitan samalla tapaa ensi vuonna, yksi penkki ja lisäksi kehäkukkaa sinne tänne.

Tämä on taas niitä vuosia, jolloin ajattelen että onneksi olen vain harrasteviljelijä, eikä talven yli selviytyminen oikeasti ole riippuvainen tuosta sadosta, minkä maa on tänä vuonna meille antanut.

perjantai 19. syyskuuta 2014

Puolukkarahka

Puolukkarahka on minusta parasta rahkaa mitä on (ehkä siksi että puolukka on lempimarjani?), etenkin tähän aikaan vuodesta kun sen voi tehdä tuoreista puolukoista. Lapsille puolukkarahka ei meinaa kelvata edelleenkään, mutta jatketaan harjoittelua. Tämä on nopea herkku, ja sokerin määrää säätelemällä siitä saa terveellisemmän välipalan tai herkullisen jälkiruuan, tai jotain siltä väliltä.

Tämä on helppo ja yksinkertainen (tarpeeton?) ohje, mutta ajattelin kirjata sen tähän ylös, sillä juuri eilen keskustelimme puolukkarahkasta ja tajusin että kaikille ei ole tullut edes mieleen että puolukasta saa todella hyvää rahkaa.

2 dl kermaa
500 g rahkaa
½-1 dl sokeria (tai ei ollenkaan)
2 dl puolukkasurvosta (juuri survottu parasta)

Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää sekaan rahka, haluttu määrä sokeria (jos 1 dl, lapset melkein tykkäävät) ja juuri survotut puolukat. Vatkaa kaikki sekaisin, jaa annosmaljoihin ja koristele puolukoilla.

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Puutarhan aakkoset, V-Ö



Vihdoinkin saan tämän aakkossarjan loppuun, vähän kauemmin siinä meni kuin mitä luulin. Aakkosten lopussa on niin monia kirjaimia, joilla ei ala monikaan suomalainen sana, siksi tämä taisi kestää näinkin kauan.

V Vuodenajat kuuluvat puutarhan aakkosiin ihan ehdottomasti. Minä olen vuodenaikaihminen muutenkin, minusta ylivoimaisesti paras vuodenaika on aina juuri se parhaillaan oleva (lucky me). Olettaen siis että se vuodenaika on sitä mitä pitääkin, eli talvella kylmää ja lumista, kesällä sopivasti lämpöä ja vettä. Vuodenaikojen ansiosta sitä jaksaa koko vuoden, aina on joku kiva vaihe päällä. Keväällä toukotyöt, kesällä ylläpitoa ja satoa, syksyllä sadonkorjuuta isosti ja syksyn maatöitä, ja kyllästymistä, ja talven saa levätä ja suunnitella uutta.

X Xylitol ei nyt sinänsä kuulu puutarhaan, mutta halusinpa vaan nostaa yhden lempipuuni lempituotteen, eli koivun xylitolin. Hyvä Suomi!

Y Yhteyttäminen, tuo yksi kauneimmista biokemiallisista prosesseista (sanomattikin selvää että se toinen kauneimmista on mitokondrioiden hengitysketju). Siihen pohjaa tämä elämä maapallolla sellaisena kuin tunnemme sen. Tässä se fotosynteesin reaktio on, olkaa hyvä:
6H2O + 6CO2 + valo → C6H12O6  + 6O2

Z Zzzz eli unenlaatu. Vaikka puutarhasuunnitelmat ja -unelmat välillä pitävät hereillä yömyöhään, niin yleensä maan kanssa touhuaminen saa tervettä väsymystä aikaan. Raikkaassa ulkoilmassa tuntitolkulla oleminen tekee unesta hyvää ja syvää.

Å Åkero ja muut omenat, nämä onkin hyvä nostaa nyt parhaaseen omena-aikaan. Kotimaiset omenat ovat ihan parhaita hedelmiä mitä on, ja niistä erityisesti Åkero ja Antonovka ovat suosikkejani. Hyvää syödä sellaisenaan, hyvää ruuanlaitossa, leivonnassa ja säilömisessä. Ja miten kauniita puut ovatkaan keväällä, kertakaikkiaan iloa ympäri vuoden.

Ä Ämpäri, tuo puutarhanhoidon yksi perustarvikkeista. Siihen voi kerätä satoa, kuljettaa rikkaruohoja kompostiin, kantaa vettä, ja lopulta kun se hajoaa, siinä voi kasvattaa vaikka tomaatteja tai chilejä (paremmin kuin saviruukussa, sen olen huomannut).

Ö Ötökät, nuo puutarhurin ystävät ja viholliset. Viime aikoina ollaan nähty havainnollisia kuvia siitä, että kuinka köyhältä ruokapöydän antimet näyttäisivät ilman mehiläisten pölytysurakkaa, joten tarpeellisia hyonteiset totisesti ovat. Ja kauniita, kuten perhoset ja hienot koppikset. Toisaalta ötökät voivat olla raivostuttavia, syövät kaalit ja tuhoavat porkkanoita ja sipuleita, puhumattakaan marjoista. Olen maininnut todella monta kertaa tässä blogissa ne muutaman miljardin kaalikoin, jotka tuhosivat viime vuoden lehtikaalisadon lähes täysin, ja tulen varmasti mainitsemaan jatkossakin. Tunteita herättävät, tosiaan.

Aikaisemmat osat:

 

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Murupullamustikkapiirakka - miehen lapsuustoive toteutui vihdoin


 

Mies sanoi yhtenä iltana: "Hei, se sun blogikaverisi oli nyt tehnyt sellaista piirakkaa mitä olen aina halunnut. Tai siis se reunus oli sellainen." Tiesin heti mistä oli kysymys, nimittäin luimupupulassa tehdystä omenapiirakasta. Luimupupulan piirakka ei ollut ihan sellainen, mistä mies on puhunut niin kauan kuin olen hänet tuntenut, ja jonka suunnittelu juontaa kuulemma jo lapsuuteen. Eli mustikkapiirakka, jossa on muropohja mutta jonka reunus on pullaa, tarkemmin sanottuna korvapuustia. Mutta omenapiirakan ihana lettireunus oli omiaan herättämään taas toiveen eloon, että jos VIHDOIN miehen toive toteutuisi. Minä löysin Hakaniemen torilta vielä hyviä mustikoita, ja leivoin miehen toiveen mukaisen piirakan. Kyllä kannatti, niin hyvää tämä oli. Jos käyttää isoa vuokaa, murotaikinan voi tehdä isompana (esim. tuon kokoisena), ainakin esikoisen mukaan pohja oli liian ohut, minusta se tosin oli juuri sopiva.
 
Aloita valmistamalla pullataikina kohoamman. Minä tein tavallisen puolen litran taikinan. Kun se on kohonnut n. puoli tuntia, ala valmistamaan murotaikinaa:
 
100 g voita
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria (tai ripaus vaniljajauhetta)
1 muna
1 dl grahamjauhoa
1 dl vehnäjauhoa
1 tl leivinjauhetta

Vatkaa voi ja sokerit vaahdoksi, lisää muna voimakkaasti vatkaten. Lisää keskenään sekoitetut jauhot ja leivinjauhe ja sekoita taikina. Levitä pohja piirakkavuokaan pohjalle (minulla halkaisijaltaan 28 cm), mutta ei reunoille.
 
1 l mustikkaa
1-2 rkl sokeria

Levitä mustikat pohjan päälle, mutta ei ihan reunaan saakka (jätin n. 1 cm vajaaksi) ja ripottele päälle vähän sokeria jos haluat. Paista 200 asteessa n. 20-25 minuuttia.

Heti kun piirakka on uunissa, kauli pullataikina levyksi. Minä kaulin puolet tuosta puolen litran taikinasta. Levitä päälle pehmeää voita, ripottele kanelia ja sokeria päälle. Taita levy kahtia, painele vähän jotta täytteet pysyvät paremmin taikinassa kiinni. Leikkaa kaksinkertaisesta levystä n. 2 cm levyisiä suikaleita. Kieritä niitä reilusti ja jätä kohoamaan pitkulaisena. Lopuista kierteistä kieritin pullia ja laitoin ne pellille nousemaan, paistoin ne kuten korvapuustit. Minulla tuli 9 pullaa ja suikaleita jätin jotain 7-8. 

Nosta piirakka uunista, ja laita pullakierresuikaleita reunalle, niitä tuli 2-3 ohutta päällekkäin mutta limittäin. Voitele pulla, ripottele raesokeria päälle ja paista vielä 12 minuuttia 225 asteessa.


Toteutus oli kuulemma vielä parempi mitä mies oli ajatellut. (Ja onnistuin ekalla kerralla.) Joskus voi haaveilla yli 30 v, ja siltikin vielä toiveet ylittyvät. Siistiä.

lauantai 13. syyskuuta 2014

Juuren punajuurimakaronilaatikko

Palsta olisi kaivannut kitkemistä
Kuten jo aiemmin olen todennut, meillä työpaikka ei tue työpaikkaruokailua muuta kuin antamalla 1 € alennuksen alakerran ruokalassa. Alakerran ruokalassa on hyviä kaalikääryleitä, kalaseljankaa ja kasvispihvejä, mutta näitä ei kuitenkaan ole kovin usein tarjolla, eli muina päivinä tulee syötyä joko jossain muualla tai sitten omia eväitä. Ulkona on kiva syödä, mutta se tulee kalliiksi, n. 10€/kerta. Jo sillä, että suunnilleen joka toinen päivä viikossa syö omia eväitä, säästää 100 € kuukaudessa. Tämän syksyn tavoite on siis säästää vähintään se satanen kuussa. 

Minun tavallisin eväs edelleen on kaalilaatikko (juuri nostin uunista taas ison satsin hyvin maustettua kaalilaatikkoa jäähtymään) sekä kaikki ne ruuan jämät, mitä jää päivällisiltä tai viikonloppuaterioilta. Nämä jämät alkavat vaan olla vähissä, sillä lapset syövät entistä enemmän. Lisäksi esikoinen tarvitsee parina päivänä viikossa oman jämäaterian päivälliseksi ennen treeneihin menoa. Eli jotain uutta pitää keksiä, sellaista mitä voi tehdä helposti pakastimeen ja ottaa aina tarvittaessa annoksen mukaansa töihin.

Tälläinen sopiva työeväs löytyi Juuri Nyt (-kirjasta). Huomasin jo aiemmin, että Kulinaarimurulassa oli tehty tätä makaronilaatikkoa. Siellä laatikko oli tehty ihan ohjeen mukaan, lisukkeita myöten. Minä sen sijaan hieman oioin, muutenkin kuin jättämällä lisukkeet pois. Siitä huolimatta tämä on minusta parasta makaronilaatikkoa mitä olen eläessäni syönyt. Mutta väri on kyllä aika hurja, minulla se oli vaaleampi kuin kirjassa ja Jaanalla, varmaankin sen takia kun en käyttänyt punajuurimehua ja käytin vähän turhan isoa pastaa (seuraavaksi aion käyttää ihan tavallista perusmakaronia). Minua väri ei haitannut, mutta lapsille tämä ei kelvannut, kuopus ei edes maistanut, esikoinen maistoi, mutta ei halunnut siltikään syödä. Eli koko annos jäi minulle, ja onneksi jäikin. Nimittäin ruoka kestää hyvin pakastamisen ja on oikein hyvää myös sen jälkeen kun sen on lämmittänyt työpaikan mikrossa (anteeksi Ilja ja muut). Uusi lempilounas on löytynyt!

Laitan tähän ohjeen niin kuin se oli kirjassa, ja sulkuihin omat muutokset. Jätin ylimääräiset osat pois, ne voi lukea kirjasta tai Kulinaarimurulasta. Tämä on siis pelkistetty versio, erittäin hyvä tälläisenäänkin.

1 kg punajuuria
400 g makaronia
1 l kasvislientä
2 tl suolaa
2 isoa sipulia
5 valkosipulinkynttä
1/4 ruukkua timjamia (käytin vähemmän omaa timjamia)
1/4 ruukkua rosmariinia (jätin pois)
1/3 ruukkua persiljaa (käytin ison kourallisen omaa persiljaa)
2 rkl voita
1 rkl rypsiöljyä
3 dl punajuurimehua (jätin pois)
5 dl kermaa
2 dl smetanaa
5 munaa

maustepippuria
mustapippuria
2 tl suolaa

Keitä punajuuret nopeasti kypsiksi (kirjan ohjeessa ne uunitettiin paistopussissa 180 asteessa). Anna jäähtyä. Kuori jäähtyneet punajuuret ja pilko ne kuutioiksi, minä tosin raastoin ne karkealla raastimella.

Keitä makaronit kypsiksi kunnolla suolatussa kasvisliemessä. Huuhtele makaronit kylmällä vedellä.

Kuori ja silppua sipulit sekä valkosipulinkynnet, silppua yrtit. Kuumenna voi ja öljy pannussa, lisää joukkoon sipulit, valkosipulit ja yrtit. Kuullota kunnes sipulit ovat läpikuultavia. Sekoita joukkoon punajuuriraaste ja siirrä pannu pois levyltä. Sekoita sipuli-punajuuriseos, makaronit, kerma, smetana ja munat isossa kulhossa tasaiseksi massaksi. Mausta seos pippureilla ja suolalla.

Kaada seos öljyttyyn uunivuokaan ja paista 150 asteessa noin 40 minuuttia, kunnes se on kunnolla hyytynyt, minulla ei kyllä hyytynyt vielä tuossa ajassa. Ohjeen mukaan laatikko on tarkoitus jäähdyttää, leikata annospaloiksi ja lämmittää uudestaan uunissa. Minä pakastin laatikon annospaloissa ja lämmitin sitten mikrossa töissä.

Minä en aiheuta blogi-kateutta kenellekään näine kuvineni.

torstai 11. syyskuuta 2014

Lisää hävikkiviikon ajatuksia - ruokakuvia ja pöytätapoja






Tässä tulee nyt postaus, jossa todellakin paljastuu kuinka vanhanaikainen ja kaavoihin kangistunut olen (sinäsä ei varmaan yllätys kenellekään).

Hävikkiviikko on pistänyt miettimään taas kerran tätä ihan yleistä suhtautumista ruokaan ja ruuan arvostukseen. Minun isovanhemmat olivat sodan käynyttä ikäluokkaa ja vanhemmat sodan aikana tai pian sen jälkeen syntyneitä. Eli lapsuudenkodissa vaikuttaneet ihmiset ovat olleet tarkkoja ruuan suhteen ja opettaneet kunnioittamaan ruokaa ja ruuan kasvattajaa ja valmistajaa. Ruualla ei leikitä, eiei. 

Muistan edelleen sen tyrmistyksen kun vuosituhannen vaihteessa muutin jenkkeihin, ja näin päivittäin yliopiston ruokalassa kuinka opiskelijat heittelivät toisiaan ruualla, sotkivat kaikilla tavoin ruokaa ja ruualla. Ja muistan sen uuden, vähintään yhtä ison tyrmistyksen kertoasseni mietteitäni omille kollegoille, fiksuille, älykkäille ja mukaville ihmisille. Että he eivät kertakaikkiaan ymmärtäneet että miksi minusta sellaista touhua oli paha katsella. Silloin oikeastaan havahduin siihen, että miten eri tavalla ihmiset suhtautuvat ruokaan eri kulttuureissa.

Mutta nyt, yli kymmenen vuotta myöhemmin huomaan tätä samaa käytöstä Suomessa. Ruualla leikitään (joka on siis eri asia kuin ruualla leikittely, kokeilu ja improvisointi), sitä viskataan toisten päälle ja sillä sotketaan. Tätä haaskuuta näkee niin nuorilla ja vanhemmilla ihmisillä. Olen alkanut miettiä, että mikä osa tässä kehityksessä on ollut ruokakuvilla, blogeilla ja muilla ruokavaikuttajilla (tosin taitaa olla klassinen muna-kana kysymys, tosin siihenhän vastaus on muna!). Tiedän ettei se hillo- tai kastikemäärä tai ne omenanpuolikkaat  ole suuren suuria siinä pöydälle levitettynä, mutta silti mietin (ehkä ainoana?!) että miksi kummassa niitä on pitänyt pöydälle levittää/asetella??? Siis että mikä siinä on hienoa että ruoka on muualla kuin missä sen pitäisi? Tai millaisen viestin antaa ihmisille sillä, että jotain ruokaa valmistetaan vain kuvaa varten, ja se on sen jälkeen syömäkelvotonta. En siis ajattele että kyseessä on määrällisesti iso hävikki, vaan sitä, että millaisen viestin se antaa muille, lapsille, nuorille ja vanhemmillekin. Vai eikö siitä enää kukaan välitä, muut kuin tälläiset reliktit? Että miettäitäni ei ymmärretä yhtään sen enempää kuin silloiset kollegat jenkeissä ymmärsivät ajatuksiani.

Muuttuuhan nämä pöytätavat muutenkin. Taidan olla ihan vanhanaikainen, kun olen sitä mieltä, ettei ruokaa arvostella pöydässä. Kaikesta ruuasta ei tarvitse tykätä, mutta sen verran voi kunnioittaa ruuan kasvattajaa ja valmistajaa, ettei sitä tarvitse haukkua. Meillä 5v osaa sanoa, että tämä ruoka ei ollut ihan minun makuuni. Nyt mietin että osaako hän käyttäytyä niin vielä kauankin, kun TV suoltaa ohjelmia jossa on ihan oikein haukkua tavallisten ihmisten tekemää ruokaa kirosanoilla höystettynä, haaskata sitä maahan jne. Jotenkin toivoisin, että ajatuksia voisi esittää ihan rakentavastikin, ja ainakin ymmärtää että rumista sanoista voi tulla/tulee paha mieli, eikä siinä mielensäpahoittamissa ole mitään hävettävää. Ei ihme että #kutsumua-kamjanja on niin suosittu.



ps. Kyllähän se ruoka joskus menee niin pilalle, ettei sitä voi oikeasti syödä. Mutta onneksi niin ei tapahdu usein, ja joka kerrasta on ainakin mahdollisuus oppia jotain. Paitsi haluaisin oikeasti kokeilla sitä Nannan kuuluisaa kirsikkapiirakkaa :)

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Tatti-fregola-pasta


Sain kuin sainkin muutaman pienen herkkutatin sunnuntaina. Madottomia ne toki eivät olleet, toisin kuin kaikkien muiden tatit, joita muualta Suomesta kannetaan korikaupalla kotiin. Minä sain kuitenkin ruuan yhdelle tuosta pienestä tattisaaliista, ja tein siitä hyvän lounaan Fregola-pastan kanssa. Löysin myös muutaman kypsän kirsikkatomaatin pihalta, eli täysin ilman tomaatteja ei olla, vaikka heikoin sato ikinä onkin.

voita
1 dl fregola-pastaa
3 dl hyvää kasvislientä (tai vaikka Juuren lihalientä kuten minulla nyt)
muutama herkkutatti siistittynä
1 valkosipulin kynsi
muutama kirsikkatomaatti (voi jättää poiskin)
parmesania

persiljaa

Pyöräytä pastaa kattilassa pienessä määrässä sulaa voita, lisää liemi kattilaan. Anna poreilla hissukseen samalla kun paistat sieniä ja pilkottua valkosipulia pannulla, lisää lopulta tomaatit puolitettuna jos tahdot. Kun sienistä on nesteet haihtuneet ja pasta on imenyt liemen itseensä ja on melkein kypsää, kaada sienet sekaan ja anna hetken hautua yhdessä. Lisää vähän raastettua parmesania ja sekoita. Kaada annos lautaselle ja revi reilusti persiljaa päälle. Hyvää, niin tosi hyvää.

tiistai 9. syyskuuta 2014

Kääretorttu karviaistahnasta


Hävikkiviikon alkuun tein maanantai-jälkkäriksi kääretortun, johon sain upotettua loput karviaistahnasta (tuon ison purkin jämät) ja mascarpone-juuston, jonka päiväys oli toukokuulta. Kääretorttutaikinan tein hyväksihavaitulla ohjeella, eli tuon sitruunaisen kääretortun mukaan.

Hapanmaitotuotteita voi hyvin käyttää päivämääristä huolimatta, aistit kyllä kertovat onko tuote vielä käytettävissä. Luotan aisteihini, ja tiedostan että minulla on tavallista herkempi maku- ja hajuaisti, joten tunnistan kyllä jos tuote on pilalla. Tämän juuston päiväys oli tosiaan toukokuulta, mutta niin se oli priimaa edelleenkin ja uskalsin käyttää sitä ihan sellaisenaan. Jos minulla on epäilys, että onko maitotuote kunnossa, käytän silti sen uunin kautta (näkyvä home tjs. tarkoittaa kuitenkin sitä, ettei tuotetta voi käyttää). Pannukakkutaikinaan, kakkuun tai pikkuleipiin voi upottaa lähes mitä tahansa. Tai vaikka hapattaa kermaa jopa tarkoituksella parhaan lopputuloksen saamiseksi.

1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl maissitärkkelysjauhoja
3 rkl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
4 munaa
1 dl sokeria

1 prk mascarpone-juustoa
2-2½ dl karviaistahnaa

Sekoita pohjan kuivat aineet keskenään. Vatkaa munat ja sokeri paksuksi, vaaleaksi vaahdoksi. Siivilöi jauhoseos muna-sokerivaahtoon ja sekoita taikina varovasti tasaiseksi. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Paista noin 200 °C 10 minuuttia uunin keskiosassa.

Vatkaa sillä välin juusto vaahdoksi. Vatkaa myös tahna joukkoon (ja jos sinulla ei ole karviaistahanaa, voit käyttää vaikka lemon curdia tai jotain vastaavaa).

Kumoa kääretorttupohja sokeroidun leivinpaperin päälle, irrota pohjapaperi ja anna pohjan jäähtyä vähän. Levitä täyte pohjalle ja kääri levy rullaksi. Parasta seuraavana päivänä.

maanantai 8. syyskuuta 2014

Hävikkiviikko 2014

Minä olen edelleen mukana hävikkiviikolla(kin) ruokahävikkiä torjumassa. Ja tuntuu että ihan yhtä tarpeellinen muistutus tämä kampanja on edelleen, ainakin minulle.  Mietin jo hetken, että ilkeänkö laittaa tätä logoa näkyviin ollenkaan, kun edelleenkin meillä menee leipää roskiin, ja joskus muutakin ruokaa, ja jopa raaka-aineita, ihan kuin en olisi mitään oppinut viime vuosina.

Meillä ongelmana on ainakin se, että perhe syö aika epätasaisesti. Joskus leipää menee iltapalalla yksi reikäleipä, sitten väliin tulee päiviä ja jopa viikkoja ettei kukaan syö leipää ollenkaan. Koita siinä sitten pysyä perässä. Mies jo ehdotti, että kauppalistassa pitäisi lukea 1 huono leipä tai 2 hyvää: viikonloppuna söimme ihan mielettömän hyvää jaalalaista ruislimppua, ja se hävisi parempiin suihin alta aikayksikön. Tai se, että kun tuon palstalta nipun porkkanoita, toisena iltana ne katoavat hetkessä, toisena iltana ne jäävät lautaselle nahistumaan. Ja vaikka tiedän hyvin että nahistuneet juurekset voi hyvin hukuttaa sosekeittoon tai sämpylöihin, niin ei sekään aina auta, sillä sitä keittoa ei kukaan syö minun lisäkseni tai en ehdi niitä sämpylöitä leipoa. Eli tämä epätasainen ruuankulutus taitaa minulla olla se isoin kompastuskivi.

Yritän taas skarpata asian suhteen, ja olla valppaampi heittämään leipää pakastimeen heti, jos se ei meinaa kulua. Ja keksiä jotain muita muille epätasaisesti kuluville raaka-aineille tai ruuille. Olen aika hyvä keksimään jämäruuille käyttöä, mutta joskus vaan ei muka ehdi. Ja hapanmaitotuotteita käytän edelleenkin samaan malliin, päivämääristä ei ole niin tarkkaa, eli ehkä en ole ihan toivoton tapaus.

Pidän tämän syyskuun kirjaa ruokamenoista ja sen lisäksi aion kirjata yös rahallisen arvon kaikelle roskiin menevälle ruualle. Raaka-aineille raaka-aineen hinta, itsekasvatetulle se mitä se maksaisi kaupassa ja ruuanjämille arvoksi 5 €/annos. Se hinta on kompromissi, eli keskimäärin enemmän kuin raaka-aineet, mutta jokaisesta lounasateriasta minkä vien kotoa töihin, säästän 10 €, sen verran keskimäärin lounaat nykyään maksavat jos ja kun syö ulkona. Meillä ei työpaikka millään tavalla kompensoi työlounaita (eikun joo, alakerran lounasravintolasta saa euron alennuksen) joten täysi hinta on maksettava joka kerta. Josko tämä tiukka tilasto euroista auttaisi skarppaamaan jatkossa. Keskimäärin syyskuussa taitaa olla pienimmät ruokamenot, silloin ei ole mitään juhlia ja satoa riittää omalta maalta vielä reilusti. Toivottavasti hävikkimenotkin jäävät pieneksi.

Kaikki vihjeet hävikin vähentämikseksi ovat tervetulleita!

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Toisenlainen sienisaalis


Tällä hetkellä kaikki hehkuttavat upeaa tattisatoa, netti pursuaa kuvia koreista kukkuroillaan herkkutatteja ja muita sieniä ja joka toisessa blogissa on ihania sieniohjeita. Tuntuu että tällä hetkellä Suomi on täynnä sieniä. Mutta ei ole, ainakaan meillä mökin lähimetsissä ei ole sieniä. Heinäkuun helteiden, ne jotka kestivät n. 6 viikkoa, aikana kaikki ukkoskuurot kiersivät tämän alueen, eikä vettä tullut pisaraakaan. Muualla Suomessa vettä tuli aina silloin tällöin aika reilustikin samoihin aikoihin. Elokuun sateet täällä eivät ilmeisesti riittäneet pelastamaan tämän vuoden sienisatoa ja näillä sitten mennään.

Sienisaaliini on koko siltä alueelta, missä yleensä sienestän. Samalta alueelta kannan normaalisti yhden tai pari ämpärillistä orakkaita, ja vähintään toisen mokoman lampaankääpiä, huippuvuosina enemmänkin. Kantarelleja tulee litratolkulla, tänä vuonna tuli tuo kourallinen kuivia kantarelleja, sellaisia joita en todellakaan ostaisi torilta. Ja tuolta samalta alueelta olen normaalisti kantanut ämpäritolkulla herkkutatteja, usein vielä moneen kertaan saman syksyn aikana. 

Sienifiilejä täällä on 3 kpl, joten kyllä noista yhden ruuan saa tehtyä meille, mutta siinä kaikki. Kyllä on ollut kumma vuosi tämä vuosi. Eikä tänä vuonna tullut mustikoita eikä vadelmiakaan. Ja sorsat ovat jo lähteneet. Uinti sentään taas virkistää kun on ensi hikipäässä laukannut metsässä mäkiä ylös ja alas, vesi oli 17 astetta.


keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Ulkohuussin kuivike: tee-se-itse -versio

Kuva leppäkasasta keskikesällä

Meillä on mökillä ulkohuussi. Isä rakensi sen 70-luvulla yhtenä kylmänä juhannuksena. Jossain vaiheessa huussi on saanut maalia pintaansa, mutta muuten se on melkoisen alkuperäisessä kunnossa, kai ikkunaa on pitänyt joskus vaihtaa, kattoremontista en ole varma. Koko rakennusta on korotettu aina aika ajoin, siis jos se joltain kulmalta on ollut vähän painunut (muistan kuinka pienenä olin aina isän apuna, ja joka kerta pelotti että mitä jos sormet jäävät väliin, kun isä nosti huussin kulmaa rautakangella ja mina tungin tiilenpalaa ja tervapahvia tjs. pohjakiven ja kulman väliin).

Isä on huolehtinut kuivikkeen vessaan jo vuosikausia vai -kymmeniä. Huussissa on astia, jossa kuivike on. Se näyttää ihan lahonneelta kannolta, ja mietinkin ennen että mistä niitä lahonneita kantoja oikein sikiää. No ei mistään, mutta lahoa puuta löytyy jemmasta.

Kuivike tehdään niin, että muutama lepän runko jätetään metsään lahoamaan. Leppä on kuulemma parasta, koivukin menisi. Se saa lahota paikallaan muutaman vuoden, jonka jälkeen sitä voi alkaa käyttää. Sanomattakin selvää, että näitä kasoja saa olla ainakin pari, jotta uutta on lahoamassa silloin kun vanhempaa käytetään. Suunnilleen kerran pari vuoteen isä hajoittaa tätä lahonnutta puuta isoon astiaan ja kaapii vähän maata ympäriltä mukaan (kasan viereisessä maassa on hajottajabakteereja ja muuta hyödyllistä pieneliöstöä). Tästä isommasta astiasta täytetään vessassa oleva astia, josta sitten pikkulapiolla voi heittää kuiviketta asioinnin jälkeen ja peittää mitä peitetettävissä on.

Huussi ei haise ja kaikki palaa lopulta niin, että muutaman vuoden maatumisen jälkeen saadaan hyvää lannoitetta kasvimaalle tai minne nyt tarvitaankaan. Näin se materia kiertää, ja hyvin kiertääkin, kasvimaalta kasvimaalle.

maanantai 1. syyskuuta 2014

Hirvenpotkaa padassa


Tein viikko sitten lihapataa, enkä ollut mitenkään innoissaan lopputuloksesta. Mietin jo että olenko jo valmiiksi kyllästynyt talvisiin patoihin, mutta onneksi en sentään. Eilisestä padasta tuli nimittäin tosi hyvää kaikkien mielestä. Vasan potka oli ihanan mureaa ja eritäin maukasta, juuri maasta nostetut lanttu ja porkkanat maistuivat makoisalta ja kaiken päälle sain litran loistavaa lientä myöhempää käyttöä varten. Näissä potkissa ei ollut luuta mukana, oli vain kaksi isoa lihasta, joiden väleissä oli kalvoja, jotka "hävisivät" pitkän haudutuksen aikana. Villisian luita sattui löytymään pakastimesta, ne antoivat liemelle hyvää makua, mutta hyvin pärjää ilmankin. Minä suurustin kastikkeen, mutta hyvää se olisi ollut sellaisenaankin, ilman mitään lisäyksiä. Pata syötiin ohran kanssa, vaikka perunat olisivat varmaan sopinut vielä paremmin.

voita/öljyä
1 kg hirven potkaa
300 g villisian luita ja rasvaista lihaa
suolaa ja pippuria myllystä
pala lanttua
4 keskikokoista sipulia
4 porkkanaa
1 varsisellerin varsi
muutama varsi persiljaa ja timjamia
2 tl tummaa sokeria
½ dl makeaa omenaviiniä
1 l vettä

1 dl kermaa
2 rkl vehnäjauhoa

Poista päällimmäiset kalvot lihoista, ruskista liha(t) padassa, suolaa ja pippuroi samalla. Siirrä syrjään odottamaan. Ruskista kuorittuja ja pilkottuja kasviksia hetki, siirrä lihat takaisin pataan ja lisää yrtit, vähän tummaa sokeria, viiniä ja reilusti vettä. Anna hautua liedellä miedolla lämmöllä n. 4 tuntia. Pata on valmista sellaisenaan, mutta jos haluaa, kastikkeen voi maustaa ja suurustaa sekä leikata lihat suupaloiksi. Minä kauhoin litran lientä erikseen, annoin jäähtyä, kuorin rasvan pois ja pakastin kahdessa erässä. Loput liemestä sai jäädä pataan, leikkasin lihat pieniksi ja lisäsin vähän kermaa, vehnäjauhoa ja hyytelöä. Annoin kiehua vielä sen aikaa, että kastike oli suurustunut. Hyvää, niin tosi hyvää.