maanantai 13. lokakuuta 2014

Selleripihvit


Tässä on syy, miksi en aio enää kasvattaa mukulaselleriä. Vasemmalla oma "mukula"selleri, oikealla Hakaniemen torilta ostettu kotimainen mukulaselleri. Viime vuonna esikasvatin itse, ja tulos oli ihan vastaava kuin tuo tämänkin vuotinen. Koska esikasvatus ei ole minun juttu, ajattelin tänä vuonna ostaa valmiit taimet, ja niin tein, mutta lopputulos ihan sama. Tuon vasemmanpuoleisen lisäksi minulla kasvoi 3 samanlaista "mukulaa", ja ne neljä taimea maksoivat saman verran kuin tuo oikeanpuoleinen selleri. Juuen kasvata mukulaselleriä itse enää, ikinä.

Tämä resepti löytyy uusimmasta Glorian Ruoka&Viini-lehdestä (7/2014), ja se ilmestyi tänään myös Soppa365:n sivuille. Viikonloppuna tuli syötyä hyvää hirvenlihaa pihveinä ja juuri kaadetun hirven maksaa sen verran paljon, että tähän viikkoon mahtuu useampikin kesvispäivä. Kannattaa katsoa pihvien kuva tuolta sopan sivulta, siellä on ihana Sami Repon ottama kuva. Vaikka pihvit olivat todella hyviä, ne eivät pysyneet kasassa minun tekemänä. Mietinkin etä tarkoittiko tuo 300 g selleriä kuorineen vai kuorittuna, varmaankin kuorineen. Minä punnitsin raasteen, ja se näytti aika paljolta siihen nähden, että reseptissä oli vain yksi muna. Omenakin oli aika iso Antonovka. Eli seuraavalla kerralla laitan joko vähemmän selleriä tai sitten kaksi munaa. En myöskään saanut tuossa ohjeen paistoajassa paljoakaan väriä pintaan, vaan taisin paistaa tupla-ajan, eli melkin 10 minuuttia puoleltaan. Mutta hyviä nämä pihvit olivat, hyviä todellakin. Suosittelen myös sellerivihaajien kokeilla näitä pihvejä, sillä se sellerille tyypillen maku (minkä siis haistaa) häviää paistaessa kokonaan, ja selleri maistuu vaan lempeän hyvälle.

2 rkl ranskankermaa
½ rkl hunajaa
2 rkl korppujauhoa
1 kananmuna
mustapippuria myllystä
1 tl suolaa
300 g juuriselleriä
1 omena
1 dl kuorittuja pistaasipähkinöitä
voita/öljyä

Sekoita ranskankerma, hunaja, korppujauhot, kananmuna (tai 2) ja mausteet kulhossa, anna turvota viitisen minuuttia. Kuori ja raasta selleri ja omena sillä välin, rouhi pähkinät karkeaksi rouheeksi. Sekoita kaikki aineet keskenään. Muotoile taikinasta 8 pihviä ja paista niitä miedolla lämmöllä nelisen minuuttia kummaltakin puolelta, tai kauemmin jos tarvitsee.

2 kommenttia:

Ulla kirjoitti...

Ei oo totta! Oisin nimittäin tuon alun voinut eilen kirjoittaa melkeinpä sanasta sanaan :-D Rehvakkaasti menin poimimaan ainokaisen juurisellerini pakkasten tieltä, ja ihan samanlaisen onnettoman möltin sain ylös.
Mikä ihmeen taika tuossa juurisellerin kasvattamisessa on, kun se ei onnistu! Kerran olen kasvattanut siemenestä, ja tänä vuonna ostin Kauppilasta taimen, ja tulos oli yhtä onneton kummallakin kerralla.
Tuota pihvireseptiä on kuitenkin kokeiltava, joten kaupan kautta kotiin.

sauvajyvänen kirjoitti...

Minuakin alkaa kiinnostaa tosissaan että miten tuon juurisellerin saa onnistumaan. Eli jos jollain on tietoa siitä, niin laittakaa pliis kommenttia tänne :)