sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Toisenlainen sienisaalis


Tällä hetkellä kaikki hehkuttavat upeaa tattisatoa, netti pursuaa kuvia koreista kukkuroillaan herkkutatteja ja muita sieniä ja joka toisessa blogissa on ihania sieniohjeita. Tuntuu että tällä hetkellä Suomi on täynnä sieniä. Mutta ei ole, ainakaan meillä mökin lähimetsissä ei ole sieniä. Heinäkuun helteiden, ne jotka kestivät n. 6 viikkoa, aikana kaikki ukkoskuurot kiersivät tämän alueen, eikä vettä tullut pisaraakaan. Muualla Suomessa vettä tuli aina silloin tällöin aika reilustikin samoihin aikoihin. Elokuun sateet täällä eivät ilmeisesti riittäneet pelastamaan tämän vuoden sienisatoa ja näillä sitten mennään.

Sienisaaliini on koko siltä alueelta, missä yleensä sienestän. Samalta alueelta kannan normaalisti yhden tai pari ämpärillistä orakkaita, ja vähintään toisen mokoman lampaankääpiä, huippuvuosina enemmänkin. Kantarelleja tulee litratolkulla, tänä vuonna tuli tuo kourallinen kuivia kantarelleja, sellaisia joita en todellakaan ostaisi torilta. Ja tuolta samalta alueelta olen normaalisti kantanut ämpäritolkulla herkkutatteja, usein vielä moneen kertaan saman syksyn aikana. 

Sienifiilejä täällä on 3 kpl, joten kyllä noista yhden ruuan saa tehtyä meille, mutta siinä kaikki. Kyllä on ollut kumma vuosi tämä vuosi. Eikä tänä vuonna tullut mustikoita eikä vadelmiakaan. Ja sorsat ovat jo lähteneet. Uinti sentään taas virkistää kun on ensi hikipäässä laukannut metsässä mäkiä ylös ja alas, vesi oli 17 astetta.


5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Vattuja ei tullut täälläkään, mustikoita oli/on oudoissa paikoissa eli lähinnä harjuilla mutta sieniä riittää. Jos mökkimetsässänne ei tilanne syksyn mittaan parane, niin luimupupulan pullistelevasta kuivasienikaapista saat mieluusti sieniä talveksi.

Ulla kirjoitti...

Juuri toisaalla "valitin" tattiähkystä. Ikinä ei ole tällaista määrää herkkutatteja tullut. Ihan tuosta lähimetsästä ollaan reilut 10 kg herkkareita kotiin kannettu, ja just äsken törmättiin 3 litraan mustatorvisieniä. Herkkusienetkin ovat heränneet!
Täältäkin kuivattua tattilastua irtoaa, jos ei saalista ala kuulua :-)

sauvajyvänen kirjoitti...

Kiitos kauniista tarjouksista, mutta kyllä minulla kuivattuja sieniä riittää viime vuodelta, löytyy vielä tatteja, suppiksia, torvisieniä ja lampaankääpiä niin että ensi talven yli pärjää.

Merja kirjoitti...

Yksi kunnon sadepäivä ja ne pomppii pintaan ihan sekunnissa! Arkipäiviksi sadekuuroja ja viikonlopuksi poimitakelijä tilattu!

sauvajyvänen kirjoitti...

Merja, niin toivotaan. Vaikka elokuussa sitä vettä tuli niin paljon, että olisi luullut riittävän, kun muuallakin tuntui riittävän. Mutta toivoa vielä on, ainakin jos kelit säilyvät suunnilleen lämpiminä.