sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Omenainen villisikapata



Olen kokannut villisikaa aika monella tapaa ja nyt olikin vähän vaikea keksiä mitä siitä tekisi sunnuntain aterialle. Tällä kertaa lisuke oli jo tiedossa, joten se sitten vähän määräsi sen, miten villisika tuli valmistettua. Mies löysi muitakin hyviä reseptejä ja ideoita, eli seuraavalla kerralla ei tarvotse miettiä niin pitkään. Nyt tein omenaisen lihapadan ihmepadassa näin:

Pata valmiina hautumaan
2 kg hyvää villisian patalihaa
2 tl viherpippureita murskattuna
1 tl katajanmarjoja vähän murskattuna
½ tl savustetua Aji Cristal-rouhetta
mustapippuria ja suolaa myllystä
voita
2 sipulia
2 omenaa
2 laakerinlehteä
pieni siivu inkivääriä
muutama varsi timjamia
1½ dl makeaa omenaviiniä
1 rkl siirappia
2½ dl villisikalientä tai vettä

Suolaa ja pippuroi liha reilusti, lisää myös katajanmarjat ja chili lihalle. Ruskista lihaan hyvä pinta valurautapadassa. Kuori ja pilko sipulit ja omenat lohkoiksi, laita pataan. Lisää mausteet joukkoon. Sekoita nesteet keskenään ja kaada pataan. Anna hautua joko uunissa 125 astetta tai hellalla niin että neste juuri ja juuri poreilee n. 4 tuntia.

Jäät pitävät kannen kylmänä

Syötiin aurajuustoperunoiden ja balsamico-punajuurien kanssa. Pata oli hyvää ja maukasta, mutta ehkä sitä olisi voinut maustaa vähän reilummin. Myös lapset pitivät lihasta todella paljon. Lopusta lihasta ja liemestä on tarkoitus suurustaa kastike nopealle ruualle jollekin arkipäivälle.



3 kommenttia:

Sarppu kirjoitti...

En ole ikinä tehnyt villisiasta mitään, siinä olisi yksi kokeilemisen aihe :) takuulla hyvää.

Päivi / Kokkeillaan kirjoitti...

Meillä on pakasteessa joku villisian jalaka, tai emminä muista mikä potka vai kankku vai mikä lienee. Siitä pitäisi jotain saada aikaiseksi, siksipä suurella kiinnostuksella näitä sinun villisikareseptejäsi tutkailen :)

sauvajyvänen kirjoitti...

Sarppu, villisika on kyllä hyvää. Ja Kotiharmi, oikeastaan ihan sama mitä siitä tekee, kun kaikki on hyvää :)