maanantai 21. tammikuuta 2013

Suklaakiisseli


Tämä jälkiruoka kuuluu lapsuuteen, vaikka harvinaista se oli silloinkin. Aina joskus äiti teki suklaakiisseliä, ja se oli minusta suurta herkkua, meillä ei vanukkaika ostettu ikinä. Tähän ei koskaan ole ollut mitään reseptiä, vaan se on tullut tehtyä mutu-tuntumalla. Kiisselit ovat hyviä kiireisen maanantain jälkkäreitä, sillä ne voi tehdä sunnuntaina etukäteen.

8 dl maitoa
3-4 rkl tummaa kaakaota (esim. Van Houten, sitä oli aina lapsuudessakin)
4 rkl sokeria (tai enemmän tai vähemmän riippuen siitä kuinka makeaa haluaa)
veitsenkärjellinen vaniljajauhetta (tai 2 tl vaniljasokeria)
4 rkl maissitärkkelystä

Mittaa maito kattilaan. Sekoita muut aineet hyvin vispilällä joukkoon. Anna kiehua muutama minuutti sekoittaen koko ajan. Kun kiisseli on valmis, ripottele päälle sokeria, laita kansi kattilan päälle ja anna jäähtyä. Hyvää sellaisenaan, tai kermavaahtonokareen kanssa.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Lapsuuden herkku minullekin :).

Päivi / Kokkeillaan kirjoitti...

Ja minä olen jäänyt onnesta osattomaksi! Naapurissa joskus sain tätä. Eikä ole tullut näin aikuisiällä tehtyä, on jäänyt ihan iltakaakaolinjalle maidon ja kaakaojauheen yhdistely.

sauvajyvänen kirjoitti...

Minä en edes muista koska viimeksi olen tehnyt, ehkä joskus 90-luvulla, mutta ihan tutulta maistui :) Kotiharmi, ota äkkiä vahinko kiinni ja kokeile ihmeessä ;)

Tusla kirjoitti...

Meilläkään ei lapsena noita kaupan vanukkaita näkynyt, vaan äiti teki aina joskus tätä. :) Ja näin jälkeenpäin ajateltuna hyvä niin. Nostalginen jälkkäri, kerrassaan.

sauvajyvänen kirjoitti...

Tusla, nimeomaan hyvä niin, vaikka lapsena olin vahvasti eri mieltä.