tiistai 29. tammikuuta 2013

Porter-karpalopaisti


Tällä reseptillä olen osallistunut pari-kolme vuotta sitten Maku-lehden patakilpailuun, jossa yhtenä ainesosana piti olla olut. Pata oli niin hyvää, että perhe oli sitä mieltä, että ilman muuta voitto tulee kotiin, tai vähintään palkintosija. Sitten kun tulokset julkaistiin eikä pata tietenkään sijoittunut mitenkään, oli perhe aidosti ihmeissään tuloksesta, ja esikoinen, silloin n. 6-vuotias, ei ymmärtänyt asiaa ollenkaan ja oli sitä mieltä että joku virhe on tapahtunut, että minun pitäisi soittaa lehteen ja vaatia oikaisua. Suloista, hih, kuinka tosissaan muut olivat sitä mieltä että palkintosijoille olisi pitänyt päästä. Aina silloin tällöin tulee pataa tehtyä edelleenkin, ja aina se maistuu yhtä hyvältä.

1 kg hyvää karjalanpaistilihaa
150 g kuivattuja (sokeroituja) karpaloita
200 g palsternakkaa (käytän yleensä kaksi keskikokoista)
2 sipulia
5-10 katajanmarjaa koosta riippuen
10 mustapippuria
10 valkopippuria
1 rkl karkeaa merisuolaa
1 plo Koffin Porteria
n. 3 dl vettä

Laita naudanlihat pataan. Lisää päälle karpalot, kuoritut ja viipaloidut palsternakat ja kuoritut ja lohkotut sipulit. Laita possunlihat päälle, lisää mausteet. Kaada olut päälle ja lisää vettä sen verran että lihat juuri ja juuri peittyvät. Paista 200 asteessa 30 minuuttia, sen jälkeen laske lämpö 125 asteeseen ja paista vielä parisen tuntia. Syötiin perunamuusin ja smetanan kanssa, hyvää on ilman smetanaakin.


5 kommenttia:

Jaska Jokunen kirjoitti...

Vaikuttaa hyvältä. Täytynee kokeilla riista- tai lammasversio, kun kaupaste en ole aikoihin lihoja ostanut ;)

sauvajyvänen kirjoitti...

Joo, varmasti mikä tahansa liha on tähän hyvää, kunhan se on hyvää ;) Minä ostan Benjamin maatilatorilta karjalanpaistilihani, ja muutenkin possut yleensä sieltä.

Nanna kirjoitti...

Ihanaa...Meillä taas Urho tuumasi viime vuonna kun tulin pudonneena Mastercheffin bootcampiltä, missä olin valmistanut lohta, että "etkö sä äiti osaa edes lohta paistaa?"
:)

Herkkusuun lautasella kirjoitti...

kuulostaa sitten hyvälle toi tummempi olut karpaloiden kera padassa...

sauvajyvänen kirjoitti...

Nanna, hih, kyllä meilläkin on yleensä juuri noin kannustavaa :D

Herkkusuu, se on juuri niin hyvää miltä kuulostaakin ;)