lauantai 21. marraskuuta 2015

Marianne-flan


Tämä marraskuun juhlasesonki on jo suunnilleen puolessa välissä. Tämän vuoden järjestelyihin on ehkä aavistuksen vaikuttanut vajaan viikon matka tässä kaiken muun seassa. Mutta tästäkin on selvitty, ehkä vähän enemmän mutkia oikoen kuin jonain toisena vuotena, mutta levollisin mielin kuitenkin, ja sehän se on pääasia. Opetin juuri esikoiselle esimerkilläni (ja rautalangalla), että aina ei ole pakko suorittaa jaksamisen äärirajoilla, vaan esim. kaksi tuntia unta yössä on tärkeämpää juhlamielen kannalta kuin joku muu asia. 

Tänä vuonna oli siis tarjolla mm. lähipitserian pitsaa, vihannestikkuja (ihan omin pikkukätösin pilkottuja) sekä perinteisesti ne perussipsit, -pähkinät, -karkit ja -suklaat. Kakkuina sekä omenapiirakkaa että suklaa-flan piparmintulla maustettuna, eli marianneversiona. Kakut tein sentään itse, kumpikin tosin helppoja ja vaivattomia tänä vuonna. 

Marianne-flan on ihan kuten suklaa-flan, paitsi parilla pienellä muutoksella. Kopioin ohjeen itseltäni tähän ja lisäsin pienet muutokset ohjeeseen.

2 cups (4,8 dl) jauhoja
1 rkl leivinjauhetta
1 tl suolaa
1 cup (2,4 dl) sokeria
½ cup (1,2 dl) kaakaojauhetta
1 tl vaniljajauhetta
1 cup (2,4) maitoa
3 munaa
½ cup (1,2 dl) rypsiöljyä
piparminttu-uutetta (käytin 2 tl)

1 tlk (386 ml) "evaporated milk" eli makeuttamatonta säilykemaitoa
1 tlk kondensoitua maitoa (muistaakseni oli n. 300 g)
100 g maustamatonta tuorejuustoa
2 kananmunaa
2 kananmunan keltuaista
siemenet yhdestä vaniljatangosta

1/3 cup (0,8 dl) piparminttukaramellikastiketta (Pärlans pepparmint-kolakastike)

Voitele iso mahdollisimman laakea kuivakakkuvuoka, vetoisuus n. 3 l. Aloita kakkutaikinasta. Siivilöi kuivat aineet kulhoon. Sekoita toisessa kulhossa/kannussa maito, munat, öljy ja piparminttu-uute keskenään. Uutteen määrä riippuu siitä, kuinka tiukkaa aine on: minä laitoin nyt 2 tl, se oli sopiva määrä. Kaada neste kuivien aineiden joukkoon ja sekoita taikina tasaiseksi. 

Valmista kiisseli vanukasta varten. Laita maitotiivisteet, tuorejuusto, munat ja vaniljatangon siemenet tehosekoittimeen ja aja se ihan tasaiseksi.

Valuta piparminttukaramellikastike kakkuvuuan pohjalle tasaisesti. Jos sinulla ei ole valmista piparminttukaramellikastiketta, voit lisätä tavallisen kinuskikastikkeen joukkoon piparminttu-uutetta ja sekoittaa sen hyvin. Nyt joulusesonkina löysin Hellasta&Herkusta Pärlansin pepparmint-kolakastiketta, suosittelen! Kaada kakkutaikina karamellikastikkeen päälle tasaisesti. Kaada lopuksi vanukaskiisseli päälle, älä sekoita. Se tosiaan jää ihan päälle, ja peittää koko kakun. Minä jätin nyt osan kiisselistä (n. 2-3 dl) kaatamatta, ja flan jäi sankarin toiveen mukaisesti vähän ohuemmaksi.

Peitä kakkuvuoka foliolla. Laita kakkuvuoka isoon uunivuokaan ja lisää isoon vuokaan tulikuumaa vettä muutama sentti pohjalle. Laita vuoka 175 asteeseen uuniin. Paista n. 1 h 30 minuuttia, kokeile kakun kypsyyttä tulitikulla. Anna kakun jäähtyä vähintään pari tuntia ja kumoa se lautaselle kylmänä. 

Kakku oli nyt koostumukseltaan ja suhteiltaan suorastaan täydellinen. Piparminttu maistui kivasti ja toi sopivasti talvista makua sekä kakun pohjaan että päälle. Olin vielä tyytyväisempi kakkuun tällä kertaa, ja se pysyi todella nätisti kasassa vaikka oli pitkään tarjolla. Tuntui maistuvan myös vieraille.

7 kommenttia:

annekatariina kirjoitti...

Kuulostaa herkulliselta, ja haastavalta tehdä. Taidan kokeilla.

sauvajyvänen kirjoitti...

Tämä kakku on minusta tämän vuoden "löytöjä", kiitos siitä kuuluu Campasimpukalle. Ja kakku on minusta helppo tehdä, varmaankin kun siinä ei tarvitse vatkata mitään. Ja kakku käy vähän ohjelmanumerostakin, niin uskomattomalta se kuulostaa ;)

Kaura kirjoitti...

Tämä minulta kokeilematta, mutta aikeissa. Huomasin reseptin jo Campasimpukan blogista, ja houkutti jo silloin :D

Sari - CampaSimpukka kirjoitti...

Upea tämä versio! Minäkin taidan kokeilla sitä uudelleen joulun aikaan :)

sauvajyvänen kirjoitti...

Kaura, tämä on kyllä houkutteleva resepti.

Campasimpukka, tämä piparminttuversio onkin mukavan jouluinen. Vaikka iltapäiväteen jälkeen totesin, että nyt on kakkukiintiö hetkeksi täynnä ;)

Ansku kirjoitti...

Tekis mieli kokeilla, mutta epäonnistumisen pelko on vallan suuri.

sauvajyvänen kirjoitti...

Minä kyllä rohkaisen sinua kokeilemaan. Ja tee vaikka Campasimpukan ohjeella, siinä on puolet vähemmän raaka-aineita. Ja olen kyllä sitä mieltä, että jos ohjeen mukaan tekee, niin ei voi mennä pieleen.