keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Keltajuuria ja pinjansiemeniä


Tämä on ensimmäinen vuosi, kun olen löytänyt tavallisista kaupoista keltajuuria, ajoitus on ihan mahtava. Olen yleensä kasvattanut keltajuuret itse, mutta tämän vuoden sato oli katastrofaalinen, joten on ollut pakko turvautua kauppojen juuresvalikoimaan jo tähän aikaan vuodesta. 

Isänpäiväksi oli toiveissa hyviä pihvejä kolmen kilon pannulla paistettuna sekä lohkoperunoita. Lisukkeeksi tein tavallisia uunijuureksia (lanttua, porkkanaa, palsternakka ja keltajuuria) sekä salaatin keltajuurista. Tämä on niin simppeli juuressalaatti, etten osaa tarkkaa ohjetta edes antaa, mutta kirjasin sen silti tähän ylös.

keltajuuria
pinjansiemeniä
oikein hyvää balsamicoviinietikkaa
sormisuolaa

Keitä keltajuuret napakan kypsiksi. Anna jäähtyä ja kuori ja viipaloi ne ohuiksi siivuiksi. Paahda pinjansiemeniä kuivalla pannulla niin, että ne saavat vähän väriä. Asettele lautaselle keltajuuret ja kaada vähän  balsamicoa ja lisää sormisuolaa. Kaada siemenet päälle ja salaatti on valmis.

6 kommenttia:

Ansku Gen kirjoitti...

Millanen kaveri keltajuuri on? Nekin ois ollut tarjouksessa, mutta jätin kauppaan, kun en osannut ajatella makua ollenkaan.

sauvajyvänen kirjoitti...

Kannattaa ehdottomasti kokeilla. On vähän miedomman makuinen kuin punajuuri, mutta silti maukas. Puuttuu se sellainen (minusta) mullan maku joka joskus on punajuurissa, sekä se sellainen pienenpieni kitkeryys joka joskus on raitajuurissa. Lempijuures tuosta porukasta. Ja voi käyttää keitoissa hyvin, sillä ei värjää.

Merja kirjoitti...

Keltaista! Tuo keltajuuri on mulle kanssa uusi juures, ja sun kuvailu mausta kuulostaa juurikin hyvältä. Raitajuuret ei oikein nappaa tuon kitkeryyden vuoksi. Oletko viljellyt niitä? Onko raitajuuren maku siis ominaisuus vai vaikka tehotuotannon tuoma virhe?

Ohje menee täällä kokeiluun!

sauvajyvänen kirjoitti...

Olen viljellyt raitajuurta yhtä monta vuotta kuin keltajuurtakin (eli n. 5-6 v) ja aina se on vähän kitkerää. Käytänkin raitajuurta mieluiten ihan pienenä tuomaan kauneutta ja näyttävyyttä salaatteihin. Raakana väritkin ovat nättinä, keitettäessä ne vähän sekaantuvat eikä näky ole niin hieno. Eli en laittaisi tehoviljelyn piikkiin, sillä ainakin luomusavimaassa pienesti viljeltynä ovat kitkeriä helposti, myös optimikesänä.

Ansku Gen kirjoitti...

Raitajuurta olen pari kertaa syönyt ja se menee samaan kastiin ruusukaalin kanssa. Kitkeryyttä ei peitä millään. Toiset ei ilmeisesti kitkeryyttä maista tai pitää siitä.

Täytyy otta keltajuuri kokeiluun.

sauvajyvänen kirjoitti...

Kannattaa tosiaan kokeilla. Ruusukaali ei minusta aina ole kitkerää, siinä jos jossain kasvuoloilla on merkitystä.