Lapsista ja ruuasta

Esikoinen kokkina, kuopus kattilassa

Minäkin avaan sanaisen arkkuni, vaikka en tiedä tuleeko tässä enää mitään uutta sanottavaa. Viime päivinä(kin) on näkynyt paljon juttuja siitä, miten lapset saavat päättää perheissä mitä syödään, ja sitten sitä syödään niitä hampurilaisia ja pitsaa ja sen sellaista. Tällä hetkellä toisella korvalla seuraamani keskustelu sai alkunsa genomisen ravitsemuksen professori Raija Tahvosen jutusta Ylen sivuilla. Minulle tuli jännä olo tästä kirjoituksesta: sillä vaikka olen kaikessa oikeasti ihan samaa mieltä, niin silti olin löytäväni sellaista vähän syyllistävää sävyä kirjoituksesta. Ei se aina ollut paremmin ennenkään. Mietin myös sitä, että tosiaan nykyään kyllä tiedetään "kaikki" missä ja mikä mättää, mutta sitten kun pitäisi keksiä miten niihin ongelmiin puututaan, ei olekaan keinoja, tai jos olisi keinoja, ei ole resursseja. Mutta aina on kuitenkin helppoa osoittaa sillä syyttävällä sormella jonnekin.

Ja jos ei osoiteta sormella vanhempiin, niin sitten vaikka yhteiskuntaan ja esim. kouluruokaan. Iso otsikko löytyy Ilta-Sanomista: Huono kouluruoka lihottaa lapsia? Tätä minun on vaikeampi niellä. Siitä olen toki samaa mieltä, että kouluruuan taso on päästetty liian alas ja sekä mausta että ravitsevuudesta on tingitty liikaa. Mutta kyllä se "ilmaisen" ruuan arvostus on ollut hukassa vähän laajemminkin: koska kaikkea mahdollista on ollut saatavilla niin pitkään, niin tavallinen perusruoka mielletään tylsäksi. Eikä tässäkään mietitty sitä kouluruuan ajoitusta; 10.30 on aika aikainen aika lounaalle, etenkin jos vanhemmat tulevat viiden aikoihin töistä, ja silloin vasta aloitetaan päivällisen valmistus.

Syyllistämisestä löytyy Mari Cadautin loistava kirjoitus upealta SyöHyvää-sivustolta. Se on helppo sivusta huudella että kyllä pitää jaksaa vääntää raaka-aineista täysipainoinen ateria työpäivän jälkeen niille nälästä kiukkuisille hoidosta haetuille lapsille (joiden välipala juuri silloin oli ollut joku sokerinen eineskiisseli, tai pullahodari joka on tuotu mistä lie ja sulatettu mikrossa) ja niille pikkukoululaisille jotka ovat syöneet ruuan 7 tuntia aiemmin ja sen jälkeen syöneet jonkun pienen välipalan iltapäiväkerhossa tai omin kätösin löytäneet jotain kaapista. Ne samat lapset jotka (onneksi) liikkuvat sellaisen 4-5 tuntia siihen päivälliseen mennessä. Joskus siis se ruoka on saatava muutamassa minuutissa pöytään.  

Lopuksi täytyy kuitenkin todeta, että helppohan minun on pohtia näitä asioita. Meillä syödään suurimmaksi osaksi raaka-aineista itse tehtyä ruokaa. Näistä raaka-aineista iso osa on itse kasvatettua ja miehen kalastamaa ja metsästämää, ja lopuistakin tiedän melkein aina mistä ne ovat peräisin, miten kasvaneet ja eläneet. Lapset ovat  mukana ruuanlaitossa, ruuan kasvattamisessa sekä kalastamassa ja metsästämässä. Nämä samat lapset syövät lähes kaikkea, pitävät etenkin kasviksista, mutta myös lihasta ja kalasta. Lapset viihtyvät ulkona ja liikkuvat paljon, ovat hoikkia, iloisia ja terveitä lapsia. Mutta kyllä nämä lapset tykkäävät myös hampurilaisista ja pitsoista, koulun kalapuikot ja kananugetit ovat korkealla toivelistalla ("mikset sä äiti IKINÄ osta meille niitä kotiin, ne on NIIN hyviä") ja pitävät myös karkista silloin kun sitä saavat. Ja kun näitä paheita alettiin listata, niin todettakoon että meillä juodaan myös maitoa paljon, sekä aikuiset että lapset, ja syödään leipää ja puuroa, eli käytetään päivittäin näitä nykyajan pahiksia, joiden käyttö on kuuleman mukaan vain ruokateollisuuden aivopesun tulosta eivätkä ollenkaan ihmisravinnoksi kelpaavaa.

Toivoisin kuitenkin kaikenlaisen paasaamisen ja fundamentalismin jäävän taka-alalle, ja ihmisten aidosti nauttivan hyvästä ruuasta hyvässä seurassa tärkeiden ihmisten kanssa (muistattehan, suklaastakin on terveydellistä hyötyä vain, kun sen nauttii hyvällä omallatunnolla). Ja ajattelevan, että kunhan suuret linjat ovat kunnossa, niin joskus saa olla niin väsynyt, että niistä kassahihnakyttääjistä huolimatta voi hyvällä omallatunnolla ostaa sen valmiin grillibroilerin ja patongin, tai tilata sen pitsan. Ja nauttia siitäkin ruuasta hyvässä seurassa tärkeiden ihmisten kanssa.

ps. Minä olen vienyt aika pitkälle sen taiteenlajin, että saan sen ruuan valmiiksi arkena suunnilleen vartissa, raaka-aineista tai mausta tinkimättä. Vinkkejä siihen löytyy tästä blogista pilvin pimein.

pps. Marttaliiton sivuilta löytyy upeita kursseja, luentoja ja kaikenlaisia ohjeita miten arjesta saa sujuvaa ja mukavaa. Suosittelen myös heidän kirjojaan lämpimästi.

pps. Avaudun toisella kertaa sitten ruuan hankkimisesta, elämän helppoudesta/vaikeudesta ja elämän tarkoituksesta :)