sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Savustetut silakat



Mies oli tänään lasten ja työkaverinsa kanssa kalastamassa silakkaa litkalla, ja niin oli kai joku sata muutakin. Kalastajat taisivat päästä uutisiinkin. Kalaa nousi ihan riittävästi, ja saimme hyvän ruuan savusilakasta, perunamuusista ja salaatista. Savusilakkaa jäi vielä huomiseksikin, ja osa kaloista jätettin paistamista varten.  Mädistä on tarkoitus kehitellä jonkinlaiset pihvit huomenna, katsotaan miten onnistuu.

Savustimme sellaisia aika keskikokoisia/pienehköjä kaloja kolme uunillista. Kalat saivat kuivahtaa hetken ritilällä, sen jälkeen savustin niitä 15 minuuttia, avasin luukun miehen neuvosta ja annoin kalojen kuivahtaa viitisen minuuttia. Sen jälkeen kalat uitettiin ihan hetken verran kuumassa, kylläisessä suolavedessa ja nostettiin lautaselle odottamaan syömistä. Mikään ei ole niin hyvää kuin tuore kala, paitsi savustettu tuore kala.

Tämän kesän orvokit on hankittu, ja sipulit ja perunat

4 kommenttia:

luimupupu kirjoitti...

Nättejä, sekä silakat että pyöräsi. Tuo Brooksin satula on kyllä tyylikäs.

sauvajyvänen kirjoitti...

Kiitos :) Ja satula on hyvä istua myös, ei pelkästään siistin näköinen.

Merja kirjoitti...

Näin on, parasta on niin tuore kala että olet juuri ehtinyt perata sen ennen savustamista! Tuo litka oli ihan uusi, kiinnostava juttu mulle, sisämaan kalastajalle. Onko kevät otollisinta aikaa litkapuuhiin?

sauvajyvänen kirjoitti...

Joo, tässä keväällä on aina pari viikkoa, jolloin kalaa tulee. Siellä oli sillalla ollut yli sata kalastajaa rivissä, ja ilmeisesti kaikille riittä. Tänä vuonna on kuulemma pai viikkoa etuajassa, yleensä menee toukokuun puolelle. Minullekin tämä on uusi juttu, mutta onneksi mies lähti sinne lasten kanssa.