keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Kasviskeskiviikko: Quorn-pasta

Minä en ole koskaan kaivannut kasvisruualta lihamaisuutta: minusta kasvikset saavat olla kasviksia, ja liha lihaa. Ehkä on helppo olla tätä mieltä, koska syön lihaa, sen lisäksi että pidän kaikista kasviksista. Mutta ymmärrän että joillekin on tärkeää löytää ei-eläinperäistä ruokaa, joka muistuttaa jollain tavalla lihaa. Joku löytää sen korvaajan soijatuotteista, mutta minä en käytä soijaa ruuanlaitossa ollenkaan. En väitä että oma näkemykseni ja tulkintani tutkimustuloksista on absoluuttisen oikea, mutta niin kauan kuin meillä on kasvava ja kehittyvä poikalapsi, minä en hänelle soijaa tarjoa, enkä siinä sivussa siis muillekaan. En myöskään ole ihan vakuuttunut soijanviljelyn hienoudesta, mutta en puutu siihen tässä sen enempää. 

Sain Kielometsän isännältä loistavan suosituksen mykoproteiinivalmisteesta eli quornista. Se on sieniproteiinia, jota valmistetaan käymisprosessin avulla: quornia varten kerätään kiinteä aines, kun taas esim. oluen valmistuksessa kerätään neste :) Lisätietoa löytyy mm. quorn.fi-sivustolta. Iso-Britanniassa quornia on ollut saatavilla kohta 30 v, Ruotsissa 15 v, ja nyt toista vuotta Suomessa. Minä tein nyt pastakastikkeen quorn-rouheesta hyvin pitkälle makkarapastan ohjeella. Tämä ei ole vegaaninen ohje (vaikka jättäisi kerman pois), sillä quorn-rouheessa on vähän kananmunanvalkuaista.

400 g hyvää linguine-pastaa (La Fabbrica Della Pasta di Gragnano)
 
öljyä
1 sipuli
180 g hyvää tomaattikastiketta (La Favorita Fish)
1 tlk kirsikkatomaatteja (Mutti)
1 dl kermaa 
 
Keitä pasta hyvin suolatussa vedessä. Kuullota pilkottua sipulia öljytilkassa. Lisää tomaattikastike, kiriskkatomaatit ja quorn-rouhe pannulle, anna kiehua hiljalleen kymmenisen minuuttia. Lisää reilu loraus kermaa ja anna vielä kiehahtaa. Sekoita kastike pastan kanssa, raasta päälle parmesania ja nauti.

Lapset eivät uskoneet että söivät kasvisruokaa (jos tarkkoja ollaan, niin sienethän eivät ole kasviksia). Kumpikin söi kaksi isoa annosta (se huomisesta lomalaisten lounaasta...) ja kehuivat kilvan kuinka oli hyvää ruokaa. Ja ruoka valmistui kaikkineen suunnilleen vartissa, eli taitaa pakastimesta löytyä jatkossa pussi tai pari quornia. Niin, ja jos sinulla ei satu olemaan Hella & Herkku lähellä, niin tuon hyvän tomaattikastikkeen voi tietysti korvata lisäämällä vaikka aurinkokuivattuja tomaatteja ja mausteita, tai tomaattimurskaa ja mieleisiä mausteita.

3 kommenttia:

Tuplaespresso kirjoitti...

Tuo ensimmäinen kappale kasvisruoasta ja soijasta on kuin minun kynästäni :)
Quornia on pitänyt kokeilla, mutta vielä en ole saanut aikaiseksi. Ehkä nyt tämän reseptin inspiroimana minäkin lopulta testaan tämän paljon puhutun lihankorvikkeen.

sauvajyvänen kirjoitti...

Minä ainakin olen tyytyväinen että tulin testanneeksi. Meillä kaikki tuntuivat tykkäävän siitä, ja se on helppoa ja nopeaa valmistaa, eli jatkossa tulee löytymään pussi tai pari sitä pakastimesta.

Anonyymi kirjoitti...

Mistä kaupasta löysit la favoritan tuotteita? :)