maanantai 23. joulukuuta 2019

Joulun 2019 kalapöytä


Tänään nautittiin työpäivän päälle meille perinteinen aatonaaton kalapöytä. Lipeäkalasta voi päätellä, että paikalla oli viisi ruokailijaa. Blogiin olen kirjannut blogi-historian ensimmäistä lukuunottamatta jokaisen aatonaaton kalapöydän ylös, joten täytyyhän tämäkin laittaa. 

Viime vuonna totesin, että paras päivä jouluaatolle on maanantai. Edelleen olen samaa mieltä, mutta kyllä tiistaikin on hyvä. Ainakin jos pitää edellisen viikon perjantaina ylityövapaan ja hoitaa joulusiivouksen alta pois (joka minulla on siis normaali viikkosiivous ja mahdollisesti vähän enemmän järjestelyä) jotta ehtii sukuloimaan, sekä tekee maanantaina vähän vajaan työpäivän. Minulla tätä(kin) joulua edelsi sellainen työrupeama, että epäilen perjantain aivokapasiteetin olleen aika vähissä, mutta jaksoin kyllä hyvin käydä kyynelehtimässä kuopuksen joulujuhlissa (mikä poro!) ja siivota. Ja maanantaina jaksoi taas herätä töihin aikaisemmin kuin kehtaan tähän laittaa.

Pöydästä löytyi tänä vuonna seuraavat ruuat:

Lohenmäti, smetana, sipulisilppu, keksilajitelma ja saaristolaisleipä

Graavit lohi ja siika
Kylmäsavuhauki (miehen savustama)
Lämminsavulohi



Lipeäkala, sulatettu voi, maustepippuri
Keitetyt perunat

Juomana kotikalja, olut ja cokis

Muistiin ensi vuodeksi:

  • käytä mittaria lipeäkalan kanssa kuten aiemmin
  • kilon verran lipeäkalaa ihan ok
  • kylmäsavulohta pitääkin olla
  • katkaraputuorejuustoa pitää olla kokonainen rasia ja siihen sopivasti lohta
  • lämminsavulohta ennemmin yli kuin alle kilo
  • sen (ja mädin) ostaminen kannattaa suunnitella jotenkin muuten, kuin aatonaatoksi töiden jälkeen


sunnuntai 22. joulukuuta 2019

Tekemistä ennen joulua 4 - käsityöt

Kutomiani joululiinoja vuosien varrelta

Minä olen tekijöiden sukua, suvut ovat täynnä toinen toistaan taitavampia ihmisiä. Vaari oli seppä, isä nyt muuten vaan osaa tehdä kaiken (mitä haluaa, kuten olen sanonut lapsena), äiti, mummot, tädit jne. ovat olleet taitavia kankaankutojia, kutoneet (=neuloneet) ja ommelleet vaikka mitä jne. Tämä taitaa olla aika tavallista minun ikäisteni joukossa.

Minä olen kokenut elämäni onnellisimpia hetkiä käsitöiden parissa. Lapsena kangaspuiden alla istuminen mummon ja hänen ystävien puiden louskutusta ja juttuja kuunnellen on yksi lämpimimpiä muistoja, tai se kun kipusi yläkertaan katsomaan mitä mummo sillä kertaa kutoi. Se kun hoitajamme opetti minut kutomaan (=neulomaan), tai kummini kaivoi kaapistaan taas uuden turkoosin lankakerän minulle virkattavaksi. Kun rakensin siskon kanssa barbille huonekaluja tai tein nukkekotiin tavaroita. Tai miltä tuntui juhlia väitöstä ja karonkkaa itseommelluissa silkkipuvuissa (no myös väsytti, se on varma) tai häitä omatekemässä hääpuvussa. Tai juhlia lasten nimiäisiä, kun lapsilla oli päällään hääpuvun ylijäämäkankaista ompelemani mekko ja haalari. Muistan itkeneeni onnesta (hormonipöllyssä tosin) kirjaillessani silkkinauhalla esikoisen mekkoon kukkia.

Se tunne, kun tässä abstraktissa, aivoja kuormittavassa maailmassa saa jotain oikeasti aikaiseksi. Tuunaa vanhaa, luo uutta, tekee jotain konkreettista. Sitä vaalin, ja siihen palaan aina vaan uudestaan ja uudestaan. Taukokaan ei haittaa, kuten huomasin esikoisen toiveesta räsymattoa kutoessani: 20 v tauko, ja sieltä se tuli lihasmuistista, samanlainen nopeus ja jälki kuin nuorena. Ja sellainen syvä onnentunne että ihan itketti.

💜Tehkää käsillä, tehkää kaunista, tehkää rumaa, mutta tehkää 💜

sunnuntai 15. joulukuuta 2019

Tekemistä ennen joulua 3 - metsä


Jos minulta kysytään, ehkä parasta mitä ihminen voi tehdä, on mennä metsään. Metsään voi mennä aina: kesällä, talvella, valoisalla, pimeällä, sateella, aurinkoisella, helteellä, pakkasella, ihan milloin vaan.

Metsä antaa ja ottaa; antaa hengen ja ruumiin ravintoa, mutta ottaa huolet ja murheet pois (myös joulustressin). 

Kuten blogia seuranneet tietävät, meidän perheen keittiön keskiössä on metsän antimet; riista, marjat ja sienet (no sieniä syö 50 % perheestä). Ja vaikka kuinka aina korostan saaliin merkitystä, on se vain pieni osa kaikesta vaikka muuta väittäisinkin.

Metsään mennessä halaan puuta, ja samalla halaan koko metsää, ja kiitän mielessäni siitä, että saan astua maailmaan, joka antaa niin paljon.

💚Metsä💚

lauantai 14. joulukuuta 2019

Makkaratalkoot: Peuramakkara


Tämä tuli vähän yllättäen, mutta pidimme tiistaina miehen kanssa makkaratalkoot. Mies oli saanut vajaa 6 kg peuraa, josta piti tehdä makkaraa. Ostin lisäksi neljä kiloa possua, ja valmistimme lihoista makkaraa ja hampurilaispihvejä. Aikaa meni viitisen tuntia siivouksineen päivineen. Ehkä aavistuksen iso homma tässä vaiheessa vuotta, mutta oli kyllä mukava tehdä yhdessä iso määrä ruokaa meille ja muille.

6 kg jauhettua peuraa, 2 kg jauhettua possun silavaa ja kylkeä

Valmistin kahta erilaista makkaraa, toinen miedommilla mausteilla suolaisempana, ja toinen vähän mausteisempana. Loput lihoista ajoin massaksi jonka maustoin maltillisesti, ja siitä mies puristi valmiita pihvejä, jotka pakastimme hampurilaisia varten. 

Makkaraa tulee tehtyä sen verran harvoin, ettei meinaa muistaa mitä on tehnyt, jossei sitä kirjaa ylös. Muistiksi itselle: tuo määrä on maksimimäärä joka sopii minun yleiskoneeseen (Ankarsum), eli isompaa määrää kerrallaan minun ei kannata tehdä.  

Makkara menossa uuniin

Liemi oli sekalaisia liemikalikoita pakastimesta, siinä oli ainakin paria peuraa, jänistä ja kyyhkyä. Osa oli vähän vanhempiakin, sain kaikki jämät käytettyä tähän. Käytin lisäksi reilusti tuoreitä yrttejä, timjamia, rosmariinia ja persiljaa sekä muutama tuore laakerinlehti. Keitin lientä yrttien kanssa tovin, jonka jälkeen poistin yrtit. Käytin lientä makkaramassan kostuttamiseen, sekä keitin osan makkaroista siinä. 

1,5 kg peuran jauhelihaa
500 g possunjauhelihaa (mahdollisimman rasvaista)
500 g possun kylkeä ja silavaa karkeasti jauhettuna
200 g sipulia hienoksi pilkottuna ja paistettuna
3 rkl perunajauhoa
2½ rkl suolaa (vähän vähempikin voi riittää)
2 tl jauhettua mustapippuria
2 tl kuivattua timjamia
2 rkl paprikajauhetta
½-1 dl jaloviinaa
2-3 dl vahvaa lientä

Laita lihat ja sipuli yleiskoneeseen (tai isoon kulhoon). Ripottele perunajauhot ja mausteet päälle ja vaivaa kaikki sekaisin. Lisää nestettä niin, että saat vähän kosteampaa massaa. Jatka vaivaamista vielä n. 15 min. Jäähdytä massa sen jälkeen mahdollisimman kylmäksi. Pursota makkara porsaan suoleen, solmi päät. Makkaran voi paistaa uunissa 180 astetta n. 30-40 minuuttia, tai keittää liemessä n. 20 minuuttia. Ajat ovat vähän sinnepäin. Keittäessä voi makkaroita pistellä terävällä tikulla, jos niihin on jäänyt ilmaa. 

Toinen satsi oli muuten samanlainen, mutta jaloviinan tilalla oli omenaviinietikkaa ja saman verran hunajalikööriä, sekä mausteita lisäksi 2 tl jeeraa, 1 rkl chorizoa, 1 rkl savupaprikaa sekä ½ tl Fataliin kuivattua rocotoa ja chipotlea kumpaakin.

Nämä makkarat saivät jäähtyä yön yli, ja seuraavana päivänä mies vakumoi ne. Ensimmäiset on jo paistettu pannulla, oli kuulemma mausteet kohdillaan. 

Laitan vielä jauhelihapihvien ohjeen ylös, oli kuulemma hyviä nekin:

2 kg peuran jauhelijaa
1 kg possua (jauhelihaa sekä kylkeä ja silavaa jauhettuna)
1½ rkl suolaa
2 tl mustapippuria
2 tl timjamia
2 rkl perunajauhoa
2 rkl omenaviinietikkaa
2 dl vahvaa lientä

Vaivaa kaikki hyvin sekaisin n. 15 min. Muotoile massassa sopivan kokoiset pihvit (nyt 150 g) ja pakasta ne siten, että väleissä on voipaperia, laitoin aina neljä pihviä samaan kasaan.

sunnuntai 8. joulukuuta 2019

Tekemistä ennen joulua 2 - museot


Olen tänä vuonna käynyt enemmän museoissa kuin kai koskaan aiemmin. Ihan säännöllistä sarjaa en ole käynneistäni blogiin saanut, mutta jotain sentään. Vielä ennen joulua olen menossa ainakin Ateneumiin katsomaan Helene Schjerfbeckin näyttelyn Maailmalta löysin itseni, sinne on tarkoitus viedä myös lapset joululomalla (lievistä vastalauseista huolimatta).

Toistaiseksi tämän vuoden lempinäyttely on ollut HAMin Ellen Thesleff - Minä maalaan kuin jumala. Olen käynyt siellä jo pari kertaa, ja aion käydä vielä ainakin kerran ennen kuin näyttely loppuu 26.1.2020. Tätä näyttelyä kannattaa tulla katsomaan kauempaakin. Ja kun on museokortti, kynnys käydä museoissa laskee entisestään ja voi mennä katsomaan vaikka vain yhtä taulua/teosta, jos niin haluaa.

Tämän vuoden ylivoimaisesti mukavin museokäynti on ollut suunnittelematon käynti kuopuksen kanssa Kansallismuseossa. Kun passinhaku sujuikin ennakoitua nopeammin, "ylimääräinen" aika vietettiin museossa hauskassa näyttelyssä. Opas oli ihan paras: kuopus, joka oli käynyt vähän aiemmin siellä luokkansa kanssa ja osasi poimia parhaat palat hauskasti. Euran muinaispukua tosin jäin katsomaan oikein ajan kanssa, niin että opas jo meinasi hermostua. Pukua voisi tuijottaa vaikka kuinka kauan, sitä palaan katsomaan toistekin.

Museokortti on ehkä parhaita sijoituksia mitä voi tehdä, ainakin jos asuu paikassa (tai käy paikoissa) missä sille on paljon käyttöä.

perjantai 6. joulukuuta 2019

Peuran ulkofile pannulla ja itsenäisyyspäivä 2019


Itsenäisyyspäivä on ollut aina tärkeä juhlapäivä, jota viime vuosina(kymmeninä) on tullut juhlistettua kotona hyvän ruuan ja television äärellä. Aika usein mies on metsällä tähän aikaan, niin tänäkin vuonna. Monena vuotena tämä yksi vapaapäivä tulee niin tarpeeseen ettei tosikaan, niin tänäkin vuonna. 

Töissä oli kollektiivista sen suuntaista suunnittelua, että jes, kolme pyjamapäivää putkeen. Kun oli jo todettu, ettei kukaan tee yhtään mitään (poislukien sukulaisiin matkustavat ja ylioppilasjuhliin menijät) puhuimme ruuasta ja totesin, etten jaksa tänä vuonna tehdä mitään ihmeellistä ruokaa: teen vain esikoisen toivomaa perunamuusia ja lisäksi peuranvasan ulkofilettä. Jonkin verran kommettini herätti taas hilpeyttä (myös strutsinmakkarakeittoa muisteltiin), mutta tarkoitin vain sanoa, että pienellä vaivalla saa juhlavan ruuan, kun raaka-aineena on erityisen hyvää lihaa, eli syyskuussa kaadettua peuranvasaa.

Meille kolmelle vajaan 600 g file oli juuri sopivasti, neljälle olisi ollut vähän vähän. Lisäksi tein perunamuusia ja kastiketta. Illaksi television ääreen olen varannut hyvää mätiä lisukkeineen, juustoja Hakaniemen hallin Lentävästä lehmästä sekä Åkeroita. 

peuranvasan ulkofile (nyt 600 g )
öljyä
voita reilusti
muutama timjaminoksa
tuore laakerinlehti (jos on)
suolaa ja pippuria myllystä

Poista kalvot huolellisesti fileestä. Laita valurautapannulle (rypsi)öljyä ja reilusti voita sekä yrtit. Kun voi on lakannut rätisemästä ja on saanut väriä, paista file pannulla kummaltakin puolelta nelisen minuuttia puoleltaan, suolaa ja pippuroi reilusti. Pitkä ja ohut file taipui hyvin pannulle. Kun olet kääntänyt fileen, valele filettä pannulla olevalla voilla. Käytä halutessa paistomittaria, maksimissaan n. 55-58 astetta on sopiva (paitsi jos minulta kysytään). Kääri liha tämän jälkeen folioon ja anna vetäytyä kymmenisen minuuttia. Viipaloi liha ja aseta lämmitetylle lautaselle tarjolle (unohdin ottaa kuvat).

Valmista kastike. Kaada rasva pannulta pois mutta älä pese pannua. Lisää pannulle vähän uutta voita ja ruokalusikallinen vehnäjauhoa, paahda jauhoja hetki, lisää loraus kermaa ja vähän vettä, voit huuhtoa kermapurkin jos käytit sen loppuun, tarkista suola. Kaada kastike pieneen astiaan ja tarjoa lihan ja perunamuusin lisänä. Lisäksi juureksia ja suppilovahverohilloa. Jälkiruokana hyvin marjaisaa kuningasrahkaa.


Rentouttavaa itsenäisyyspäivää ja Onnea Suomi 102v!

sunnuntai 1. joulukuuta 2019

Tekemistä ennen joulua 1 - kirjastot


Aika rientää niin, että taas on yksi joulukuu alkanut, ja on kalenterin aika, jo viides peräkkäin. Ensimmäisessä kalenterissa minulla ei ollut mitään punaista lankaa, mutta sen jälkeen on aina ollut ainakin jonkinlainen idea tai kokonaisuus johon aiheet liittyvät. Niin tänäkin vuonna, tulossa nimittäin on neljä minulle tärkeää asiaa, joita on mukava tehdä (myös joulua odottaessa/jouluna).

Ensimmäiseksi tärkeäksi tekemiseksi valikoitui lukeminen ja nimenomaan kirjastot. Olen lapsena/nuorena lukenut ihan älyttömästi ja lähikirjaston kirjastonhoitajat tunsivat minut nimeltä. Tahti ehkä vähän hiipui opiskeluaikoina (ei paljoa kuitenkaan), mutta lasten myötä minulle tuli vuosien tauko lukemisessa.  Pikkuhiljaa lukutahti alkoi palautua, ensin tuli vuosia jolloin luin kymmenisen kirjaa, sitten se määrä tuplaantui, ja taas tuplaantui. 

Tällä hetkellä lukutahti on sellainen mikä tuntuu omalta ja hyvältä. Excel-fanina olen tilastoinut luetut kirjat vuosien ajan, tästä on sekin hyöty, että tiedän lukeneeni kirjoja mitä en muista lukeneeni. Mutta eiköhän jokaisesta kirjasta jää joku muistijälki aivoihin kuitenkin... 

Tilastoinnissa myös auttaa työkaverin vinkkaama Goodreads. Sinne on helppo laittaa luetut kirjat (ja muistiin mitä haluaa lukea, jos niin haluaa), seurata mitä kaverit lukevat ja ennen kaikkea minusta on kiva verrata omaa lukumakua muiden arviointeihin. Yhteisö jossa on paljon lukemisesta kiinnostuneita ihmisiä, suosittelen.

Mutta se varsinainen aihe eli mikä oikeasti mahdollistaa tämän mittakaavan lukuharrastuksen: kirjastot! Minulla ei olisi mitään mahdollisuutta, eikä edes halua, säilöä kaikkia lukemiani kirjoja, joten lainaaminen on ainoa vaihtoehto. Kun kuulen mielenkiintoisesta kirjasta, laitan sen heti varaukseen, tämä toimii samalla lukulistana minulle. Minulla on jatkuvasti 20-30 kirjaa varattuna, ja niitä tulee lainattavaksi sitä mukaa kuin tulee, välillä kirjaa pitää odottaa vuosikin. Mutta sekään ei haittaa, lukeminen ei maailmasta lopu.

Kirjaston Helmet-lukuhaaste on osaltaan ollut palauttamassa lukuintoani. Ensimmäisenä vuotena taisin saada sinne reilu kymmenen kirjaa, tästä vuodesta tulee ensimmäinen kerta, jolloin haaste tulee valmistumaan, jopa niin että parikymmentä kirjaa jää haasteen ulkopuolelle. Haasteen myötä on tullut luettua paljon sellaisiakin kirjoja joihin ei muuten olisi osannut tarttua. Voittajafiilis!

Lukekaa ennen joulua, jouluna, ja ihan milloin vaan!

tiistai 26. marraskuuta 2019

Lasten synttärit 2019



Meillä juhlittiin viikonloppuna lasten synttäreitä. Nämä synttärit muistetaan mm. siitä, ettei minulla ollut ääntä, että perjantaina minä olin kekripikkujouluissa (ei ollut ääntä sielläkään, sain silti puheen pidettyä), mies+kuopus olivat Porvoossa pelaamassa (mikä näkyi myös pöydän antimissa) ja esikoinen piti yökyläsynttärit parille kaverille. Minä olin koko viikonlopun aika puolikuntoinen, mutta sain sentää tarjottavat pöytään.

Tällä kertaa en tehnyt ruokaa, vaan suolaisena tarjottavana oli karjalanpiirakoita (kaupan pakasteita) ja munavoita, sekä maidoton ja viljaton savulohipiirakka Antipastaa-blogista. Kumpikin lapsi sai taas oman kakun, ja minä unohdin ostaa kakkukynttilät. Kuopus niitä nimenomaan toivoi, mutta ei sentään ollut minulle vihainen. Pitää muistaa ostaa kynttilät ensi vuodeksi. Lisäksi oli pullaa, 5-luokan myymiä keksejä, sipsejä, karkkia, Brunbergin suukkoja ja lakritsia sekä konvehteja (niitä koukuttavia vihreäkuula-).

Esikoiselle tein Oreo-kakun jonka ohje oli Liemessä-blogissa. Tein kakun ihan ohjeen mukaan, paitsi koristeeksi laitoimme melkein yhtä monta Oreo-keksiä kuin oli vieraitakin, juuri ja juuri mahtui. Koristelut eivät tietysti olleet yhtä hienot kuin LiemessäJennillä, mutta sen verran hienot kuitenkin että sisko luuli esikoisen koristeelleen kakun kokonaan. Ja yksi serkuista sanoi, että kakkuviipale näytti ihan kuin olisi jostain kahvilasta ostettu. Kuopus toivoi lähes perinteiseen tapaan hedelmäsalaattikakun, ja hyvä niin, sillä se vaan on niin hyvä. Jostain syystä se kakku oli erityisen hyvä tänä vuonna, tein tällä kertaa viiden munan kakun, täytteet kuten tuossa toissa vuotisessa. Lisäksi oli vielä maidoton ja jauhoton kääretorttu hillalla.

Kaikki tuntui maistuvan vieraille (minä en maistanut mitään) ja ennen kaikkea oli mukava nähdä kaikkia. Lapset ovat kyllä jo isoja!

sunnuntai 27. lokakuuta 2019

Kirkas suppilovahverokeitto itämaisin maustein


Tämä vuosi on ollut yksi huonoimmista sienivuosista mitä muistan, vaikka muualla sieniä ilmeisesti onkin ollut. Olen sentään saanut suppilovahveroita muutamaan ruokaan ja joulun sienisalaattiin, ja vähän vietyä kummilleni. Yhtenä päivänä tein sopivan kokoisen keiton itselleni:

pari kourallista suppilovahveroita (tai n. 1½ dl paistettuja ja pakastettuja suppiksia)
öljyä/voita
1 sipuli
1 porkkana karkeasti raastettuna
suolaa ja pippuria
3 dl hyvää lientä (minulla kyyhky-)
pala tuoretta inkivääriä raastettuna
1 kaffir-limen lehti
pala sitruunaruohoa vähän murskattuna
1 chili vähän pilkottuna (tai maun mukaan)
½ tl korianterinsiemeniä

Perkaa suppilovahverot, paista pannulla niin että nesteet haihtuvat (tai käytä käytä valmiiksi paistettuja ja pakastettuja). Lisää pannulle vähän öljyä ja/tai voita ja pilkottu sipuli ja raastettu porkkana, suolaa ja pippuroi. Kuullota kasviksia sienien kanssa muutama minuutti. Laita sillä välin kattilaan liemi ja mausteet, nosta kiehuvaksi. Kaada sienet ja sipulit joukkoon, anna kiehua kymmenisen minuuttia, tarkista suola. Poista limenlehti, sitruunaruoho ja chilin kappaleet (tarvittaessa) ja kaada keitto lautaselle. Nauti sellaisenaan.

Tämä oli taivaallisen hyvä sienikeitto, heittämällä paras mitä olen tehnyt, ja ehkä paras mitä olen koskaan syönytkään. Lientä/vettä lisäämällä, ja ehkä nuudeleita myös, tästä saa ruuan isommallekin määrälle syöjiä, makua kyllä riittää.


Luin samaan aikaan  mielenkiintoisen kirjan surusta ja siitä kuinka sienestyksen avulla oli mahdollista päästä eteenpän. Long Litt Woon kirja Minun sienipolkuni, suosittelen vahvasti! Koskettava, ajatuksia herättävä ja jollain primitiivisen maagisella tavalla kiinnostava kirja sienistä, sieni-ihmisistä ja elämästä, sekä siihen kuuluvasta surusta.

keskiviikko 23. lokakuuta 2019

Kasviskeskiviikko - tortillapaistos


Kaikkien näiden vuosien kokeilujen jälkeen on todettava, että meidän perheessä uppoaa parhaiten kasvisruoka, joka ei sisällä mitään "lihankorviketta", vaan on ihan vaan vanhanaikaista kasvisruokaa. Kunnia elintarviketeollisuudelle, mutta melkein kaikki kokeilut meillä ovat jääneet kokeiluiksi. Kaikenlaiset papuruuat ovat olleet aina kaikkien muiden paitsi kuopuksen suosikkeja. Mutta kehitystä on hänelläkin tapahtunut, sillä hän totesi vihdoin tästäkin ruuasta, että mielummin syö kuin on nälässä (ja söi kelpo annoksen).

Tämä ruoka on ollut joskus vuosia sitten Anton&Antonin ruokakassissa, yksi niistä monista A&A resepteistä, jotka ovat jääneet meillä elämään. Vuokaa on tehty tähän mennessä kymmeniä kertoja. enkä enää edes muista kuinka autenttinen tämä resepti tällaisenaan on, luulisin että melko tarkka edelleen. Kirjaan sen nyt  vihdoinkin ylös (tai siis julkaisen, tämä on ollut luonnoksena blogissa vaikka kuinka pitkään). Paprikan määrä vaihtelee, joskus lisään raastettua porkkanaa, papuja käytän mitä sattuu olemaan eli joka kerta tulee vähän erilainen samanlainen.

1 iso sipuli
2 valkosipulin kynttä
2 paprikaa
öljyä
chiliä, paprikaa, savupaprikaa
1 tl jeeraa
400 g tomaattimurskaa
1 rasia punaisia linssejä (290 g) (tai 1½ dl kuivattuja linssejä keitettynä ja valutettuna)
1 rasia mustapapuja tai muita papuja (290 g)
200 g pakastemaissia
1 tl suolaa
1 dl ranskankermaa
6 tortillalättyä (sellaista keskikokoista)
130 g mustaleima emmentalia tai muuta mieluista juustoa

Kuullota silputtua sipulia, valkosipulia ja paprikaa öljyssä, jonka olet maustanut chilillä, paprikoilla ja jeeralla. Lisää tomaattimurska, anna hautua hetken. Lisää myös linssit ja pavut sekä maissi joukkoon, tarkasta suola. Sekoita lopuksi ranskankerma joukkoon. Kokoa paistos pyöreään vuokaan: laita pohjalle tortillalätty, kastiketta, tortilla, kastiketta jne. Jätä tortilla päällimmäiseksi ja peitä se juustoraasteella. Paista 220 asteessa 10 minuuttia. Hyvää sellaisenaan, vielä parempaa limen, hapankerman ja korianterin kanssa.

Maistuu myös seuraavana päivänä, tai pilkottuna ja pannulla paistettuna jämäruokapäivänä.

torstai 10. lokakuuta 2019

Aleksis Kiven päivä ja vielä yksi suppilovahverohillo


Hyvää Aleksis Kiven päivää! Lempikirjailijani, voimallisen suomen kirjoittajan ja metsässä kulkijan juhlapäivä on tänään, vuoden parhaana ruokakuukautena. Aleksis Kiven päivään sopii metsän antimet tavalla tai toisella, niin myös sienet. Olen tehnyt suppilovahverohilloa aiemminkin, ihan tavallista ja itämaisin maustein maustettuna. Nyt tein vielä yhdellä tapaa, joka taisi olla tavallaan paras näistä kolmesta.

Kävimme lauantaina poimimassa suppilovahveroita Kielometsän takaa. Päivän päätteeksi minulla oli muutama litra suppiksia. Peratessani sieniä otin erikseen talteen litran verran pieniä sieviä sieniä. Haluan tehdä hillon aina pienistä kokonaisista sienistä. Tästä määrästä tuli vähän yli kaksi pikkupurkillista hilloa. 

2 dl vettä
1 dl omenaviinietikkaa
10 korianterin siementä
5 valkopippuria
10 viherpippuria
1 tl sinapinsiemeniä
1 l pieniä suppilovahveroita

1 dl hillo-ja marmeladisokeria

Laita kaikki aineet sokeria lukuunottamatta kattilaan. Keitä 20 min, sekoita välillä. Lisää sokeri ja keitä vielä 10 minuuttia. Purkita steriloituihin purkkeihin. Sopii erinomaisesti riistan lisänä tai maustamaan vaikka kasvissosekeittoa. 

sunnuntai 6. lokakuuta 2019

Omenakompotti seljanmarjalla ja päivä Kielometsässä


Jos edellinen postaus oli tilitystä, on tämä kirjoitus ylistystä. Vietin eilen nimittäin aivan ihanan päivän Kielometsässä. Olimme suunnitelleet tätä syksyistä säilömispäivää Kielometsässä hyvissä ajoin kesällä. Minä olin jo viikolla käyttänyt illan pari tutkailemalla omaa kirjastoani ja sen säilömiskirjoja ja suunnittelemalla eväitä. Ilse.Kahvelon sanoin otimme kaiken irti päivästä, ja suuntasimme seutuville jo varhain aamulla eväiden ja sienikorien kanssa. Vietimme aamupäivän sienimetsässä kahdestaan (saaliina lähinnä rouskuja) ja puolen päivän jälkeen saavuimme Kielometsään. 

Sitruuna kurpitsahilloon, omenat kompottiin, parmesan risottoon ja mulled cider 

Olimme etukäteen suunnitelleet säilövämme jotain omenoista ja kurpitsasta. Tämän lisäksi Kielometsän Jukalla oli seljanmarjaa pakastettuna. Hän oli jo keittänyt marjoista mainiota mehua ja upeaa hilloa, joita oli tarjolla. Saimme myös maistaa hänen aiemmin seljanmarjoista tekemäänsä "seitsemän vuoden kastiketta". Minä löysin tämän hetken lempikeittokirjailijani, Nigel Slaterin, päiväkirjoista (Kitchen Diaries II)  yksinkertaisen omenakompotin ohjeen: 

1,2 kg omenia
120 g sokeria (enemmän kuin ohjeessa)
reilu 1 dl seljanmarjaa

Pilko omenat lohkoiksi. Kirjan ohjeessa ne käskettiin kuoria, mutta minä en kuorinut näitä kauniita ohutkuorisia Kielometsän omenia. Keitä lohkoja kasaan sokerin kanssa. Keitin näitä omenia aika pitkään, omenat voi jättä vielä enemmän kokonaisiksi niin halutessa. Sekoita lopuksi seljanmarjat joukkoon, ja anna vielä kiehua hetki. Älä enää sekoita kompottia liikaa, etteivät marjat hajoa.

Säilyy jääkaapissa jonkin aikaa, paitsi tulee syötyä nopeasti. Nigel (ja minä) syö kompottia esim. aamujogurtin kanssa. Aion syödä sitä myös kaurapuuron kaverina. 


Keitimme myös sitruuna-kurpitsahilloa sellaisenaan sekä chilillä ja inkiväärillä maustettuna. Iso määrä ei haittaa kun jaoimme kaiken kolmeen. Ehkä Kahvelossa tarjotaan joskus kurpitsahilloa jossain muodossa. Minä aion käyttää chilillä ja inkiväärillä maustetun hillon ruuanlaitossa.

Jukan ottama kuva

Jukka keitti meille Jamie Oliverin Mulled cideria omista omenoista tehdystä siideristä. Ihana lämmittävä juoma kylmän sienimetsän jälkeen (sanoinko, että luntakin oli maassa siellä täällä). Minä olen haaveillut vuosikausia englantilaisesta mulled ciderista, ja nyt sitä siis sain. Täytti kaikki odotukset ja sen yli.

Jukan ottama kuva

Kielometsän isännät valmistivat meille myös illallisen, upeaa tomaattipiirasta ja kurpitsarisottoa. Minä ja Ilse.Kahvelo kumpikin oltiin sitä mieltä, että saimme elämämme parhaan risoton, ja kaikki olemme sitä mieltä että tuo Markon tomaatti-quiche on paras kasvispiirakka mitä on. Enkä  muista milloin olisin nähnyt näin kauniisti katettua pöytää, tuntui että sydän suorastaan suli kaikesta hyvästä ja kauniista ympärilläni. Ihana päivä!


Koko Kielometsä on kuin satua matkalla muistoihin. Jos kävelee yläkertaan, näkee tuon huonekuusen. Tuli suorastaan epätodellinen tunne, että onko sitä jossain kauniissa unessa. Tällaisen päivän jälkeen on yhtä virkistynyt ja hyvä olo kuin hyvän loman jälkeen. 

ps. Tästä päivästä kuullaan vielä lisää.

perjantai 4. lokakuuta 2019

Palstakuulumiset ja muistilista ensi vuodelle


Minulla on ollut lähes täydellinen välivuosi palstaviljelystä. Palsta on rikkaruohottunut ja siementänyt perusteellisesti, minulla meni ns. moti koko hommaan. Olen kyllä saanut jonkun verran satoa, sain perunat ja auringonkukkia esikoisen Prometheus-juhlaan (tämä taisi olla keväällä tärkein tavoite). Sipuleita sain jonkin verran, ne eivät petä koskaan, avomaan kurkkua upean sadon neljästä taimesta ja vadelmaakin tuli hienosti. Keräsin mustajuuren siemeniä ja vielä taitaa olla korianterin siemeniä kerättävissä. Mutta siinä se.

Olin valmiiksi aika poikki toukoaikaan ja kansalaisvaikuttaminen alkoi viedä mehut kaiken muun ohella. Keväällä oli hirmuaikaisin todella lämmintä ja kuivaa, sitten tuli kylmät ja kuivat pakkaskelit. Ja uudestaan lämmintä ja kuivaa. Ja kesä meni vuoroin paahtavassa kuumuudessa ja hetkittäisessä sateessa (mökillähän oli vieläkin kuivempaa kuin viime vuonna, joka oli ennätyskuiva vuosi koko Suomessa).

Kiireiden keskellä toukotöihin ja sen jälkeen jäi liian vähän aikaa, eikä mikään itänyt noissa olosuhteissa. Kukat, salaatit, yrtit, ei mitään. Herneet ja pavut jäivät laittamatta maahan. Punajuuret, se vähän mikä iti, tukehtui rikkaruohoihin. Porkkanoista iti muutama lajike, nekin jäivät harventamatta ja peittyivät rikkaruohoihin.

Kaiken kaikkiaan tästä vuodesta ei ole mitään raportoitavaa, muutama asia jää ylös ensi vuodelle:


  • Jussi on ihan turha peruna. Annabelle on ihan ok, mutta altis rutolle. Siikli erinomainen, ehkä parempi kuin Arielle. Perunat mitkä jäävät jääkaappiin: ei kannata vaivautua. Kasvoivat huonosti jos ollenkaan, ja loput söivät myyrät tai tauti vei.
  • Jos viljely ei innosta ensi vuonnakaan, peitä viljelemättömät alueet heti äläkä kuvittele että saat jotain tehtyä.
  • Pidä toinenkin välivuosi tomaatille. Muutama chili ruukussa riittää.
  • Peitä pihan kasvulaatikko harsolla ja estä eläinten pääsy kehikolla. Tai pidä sekin kesannolla.
  • Mieti myös mahdollista välivuotta mökin kasvimaalle


Olen alkanut tosissani miettiä palstaviljelyn lopettamista. En ehkä jaksa taistelua rikkaruohojen kanssa, en jaksa oikukkaita säitä, en jaksa sitä, ettei kasvattamani ja valmistamani ruoka kuitenkaan kelpaa. Ja kaikkia niitä kasviksia, mitä ennen ei saanut kaupoista, saa nykyisin helposti lähiprismasta ja -sittarista edullisesti. Niilla satasilla mitä menee maanparannukseen ja siemeniin, saa paljon hyvää toreilta ja kaupoista.

sunnuntai 29. syyskuuta 2019

Virkatut istuinaluset


Minulla on iso kaapillinen kankaita ja lankoja. Kankaita olen lahjoittanut paljon eteenpäin, vaikka kyllä siellä tarpeita on minullekin edelleen vaikka mihin. Lankoja olen myös perinyt, on mummon langat, on äidin langat ja tietysti ne omat ihanat langat.

Olen luvannut (lähinnä itselle), että sukupolvien ketju katkeaa tässä(kin) asiassa minuun, eli en enää jätä näitä lankoja jälkikasvulle. Olen kutonut langoista mm. sukkia mutta eihän langat sillä tavalla vähene. Lisäksi olen huomannut että osa vanhoista langoista on aika heikkolaatuisia, ja raitoja on suorastaan hävinnyt kulumisen myötä.

Niinpä ajattelin virkata langoista lämpimiä istuinalusia ulkokäyttöön, ideana on käyttää monta lankaa kerrallaan, jolloin ei haittaa jos joku lanka sieltä kuluu pois. Näin muutama vuosi sitten Novitan joululehdessä (2013, siis ihan just!) ohjeen pyöreisiin ja pitkulaisiin istuinalusiin. Heti laitoin ohjeen muistiin ja lehden talteen. 

Syyslomalla vihdoin aloitin, ja virkkasin kaksi pyöreää alustaa. Käytin virkkukoukkua nro 10 ja kerrallaan 8-10 lankaa, riippuen niiden paksuudesta. Kun jatkoin uudella langalla, liitin langat yhteen helposti solmulla, sinne ne solmut häviävät. Viimeisen kerroksen virkkasin neljällä langalla ja virkkuukoululla nro 6. 

Istuinaluset ovat nätit ja toivottavasti tarpeelliset ja näitä on tosi kiva ja nopea virkata. Nyt on tulossa pitkulainen alusta penkille, ja jos lankoja riittää senkin jälkeen niin virkkaan vielä pyöreitä lisää. Perikunta kiittää.

torstai 19. syyskuuta 2019

Peurakeitto ja peuraliemi ulkotulilla



Mies sai peuranvasan viime viikonloppuna, meille tuli siitä puolikas sekä maksa ja sydän. Maksa syötiin heti maanantaina perunamuusin, sipulin ja puolukan kanssa, osa sisäfileestä saattoi mennä pelkistettynä tartarina eläintä pilkkoessa. Tämä peura on ehkä parasta lihaa mitä voi saada, vasa on tässä vaiheessa vuotta kasvanut lähestulkoon pelkällä maidolla. Mietoa mutta maukasta, täysin rasvatonta lihaa. Paloittelimme lihat aiemmin tällä viikolla, otin silloin talteen myös kaikki luut, selkärangan puolikkaan sekä etulavan, josta lihat oli irroitettu jauhelihaksi. 

Minulla on meneillään oma syyslomaviikko, alkuviikko meni kotihommissa ja loppuviikko mökillä kuten viime vuonnakin. Tulin eilen mökille luut mukanani. Tänään keitin luista liemen ja sain vielä aikaiseksi hienon keiton, syömme siitä isän kanssa pari päivää. Vastaavia reseptejä löytyy tästä blogista aiemminkin, tuossa on linkit kaikkiin blogista löytyviin peuraliemiin. Tämän liemen juju on avotulella paahdetut luut ja kasvikset. Yksi pieni tiilikasa on tuottanut tänä kesänä suunnattomasti iloa ja hyvää makua, tästäkin tuli aivan erityisen hyvä liemi.


Keräsin kasvimaalta kaikki raaka-aineet, eli tästä tuli sellainen liemi ja keitto kuin sattui tulemaan, ruokaa maasta ja metsästä. Liemeen voi hyvin käyttää juuri niitä kasviksia mitä on saatavilla. Liemenkeitto vie vähän aikaa (joskaan ei aktiivista), mutta on silti yksi palkitsevimpia keittiöpuuhia. Erityisen mukavaa se on ulkona, jolloin ei tarvitse miettiä sitä, että tuoksuuko koko koti lihaliemeltä pari päivää.


Peuraliemi avotulella paahdetuista luista


puolikkaan peuranvasan luut ja selkäranka
3 pientä sipulia
muutama pieni porkkana
muutama pieni palsternakka
muutama pieni varsi selleriä
muutama litra vettä
kourallinen persiljaa, timjamia ja lipsikkaa
ruokalusikallinen kokonaisia pippureita (musta-, mauste- ja valko-)

Paahda luut hyvällä hiilloksella. Kuori porkkanat ja palsternakat, paahda kasviksiakin niin, että saavat vähän väriä. Laita luut ja kasvikset isoon kattilaan ja lisää vesi. Nosta kiehuvaksi ja kuori vaahtoa niin kauan kuin sitä muodostuu. Lisää sen jälkeen yrtit ja pippurit. Anna liemen kiehua neljä viisi tuntia tai kauemminkin. Siivilöi liemi ja ota lihat tarkasti talteen. (Lientä voi keittää reilusti kasaan. Anna jäähtyä ja kuori rasva pois.)


Peurakeitto


1 l lientä
3 tl suolaa
6 perunaa
muutama porkkana
muutama palsternakka
1 iso sipuli
kourallinen papuja
liemenkeiton lihat
persiljaa

Laita liemi kattilaan, lisää suola. Lisää kuoritut ja pilkotut perunat, porkkanat, pasternakat ja sipuli. Keitä hetki, lisää pilkotut pavut ja liha sekaan. Lisää tarvittaessa vettä. Keitä kunnes kasvikset ovat kypsiä, yhteensä taisi mennä vartin verran. Mausta reilulla persiljalla.

Keitto syötiin ruisleivän ja maidon kanssa hyvässä seurassa. Melko täydellinen ruoka kylmään ulkona vietettyyn syyspäivään. Aamulla oli maa valkoisena, Kymi 13 astetta. 


Olin tänään melkein koko päivän sienimetsässä, marjaan ei tänä vuonna tarvitse mennä. Sieniä on, mutta todella vähän. Kuvassa on parin tunnin saalis. Limanuljaskat syötiin lounaaksi isän kanssa, tatit menevät huomenna piirakkaan. Toisella reissulla sain sen verran rouskuja että joulun sienisalaatti on turvattu, ja kaksi kantarellia.