Minun teki mieli ihan tavallista rouskukastiketta, tiedättehän, se lapsuudesta tuttu aavistuksen kirpeä maitoon tehty sienikastike. Jossa mausteena on muistaakseni vain suolaa ja vähän valkopippuria. Ylivoimaisesti parasta se oli mustarouskuista tehtynä, mutta hyvää se oli kaikista muistakin rouskuista. Meillä sitä syötiin sellaisenaan perunoiden kanssa, kotoa muutettuani minulle selvisi, että muualla sitä syötiin kastikkeena lihalle.
Minulla ei ole antaa tähän ihan tarkkoja mittoja, nämä ovat aika summittaisia sinne päin, maistele kastiketta kun teet sitä. Ja ehkä muiden lapsuudessa se maustettiin eri tavalla, meillä näin (vai oliko siinä vielä ripaus maustepippuria?).
n. 1 l rouskuja (nyt oli pari mustarouskua ja kangasrouskua, n. puolet karvarouskuja ja vajaa puolet haaparouskuja)
reilusti vettä
Putsaa ja pilko rouskut. Keitä niitä runsaassa vedessä viitisen minuuttia, kaada vesi pois.
2 sipulia
voita/öljyä
keitetyt sienet
n. 1 tl suolaa
n. ½ tl valkopippuria, vähemmän mustapippuria
n. 2 rkl vehnäjauhoa (tai vähän yli)
n. 4 dl maitoa (tai n. 1 dl kermaa ja n. 3-4 dl vettä)
Pilko sipulit pieneksi silpuksi. Kuullota sipuli voin ja öljyn seoksessa pannulla. Pilko rouskut pienemmiksi, jos ovat liian isoina paloina, lisää ne pannulle sipuleiden joukkoon ja jatka paistamista. Mausta suolalla ja pippureilla, sekoita vehnäjauhot joukkoon. Jatka edelleen paistamista muutama minuutti, varmista että jauhot ovat tasaisesti sekaisin sienien kanssa. Lisää nestettä sen verran, että saat sopivan sakean kastikkeen ja jatka kastikkeen hauduttamista vielä tovi (kunnes perunat ovat kypsiä).
Syötiin nopeasti paistettujen hirvipihvien, omien perunoiden ja omien papujen kanssa. Ruoka oli juuri niin 💚 kuin voi ajatella, vaikka kuva onkin vaatimaton. Suomalaista ruokaa maasta ja metsästä; tuntui juhlaruualta erityisenä päivänä.
Viime sunnuntaina saatettiin haudan lepoon neljä talvisodassa Punnuksen taistelussa kaatunutta sankarivainajaa. Oli kunnia olla seuraamassa siunaustilaisuutta, päivä oli todella erityinen. Tilaisuudessa on kunnioittava ja liikuttunut tunnelma, kenttäpiista Pekka Särkiö toimitti siunauksen ja Karjalan prikaatin komentaja Jukka Jokinen piti upean muistopuheen.
4 kommenttia:
Nam, sieniä. Yksi niistä asioista mitä kaipaan Suomesta on sienien poimiminen luonnossa. Täällä poimin sieniä vain supermarketin hyllyltä. Sieniä kyllä on täällä talvella, mutta pohjoisempana.Hieno ja koskettava tilaisuus varmaan. Viime kuussa sain kuulla että ehkä äitini serkku, joka 20 vuotiaana jäi palaamatta kotiin Talvisodasta, ja jonka jäännöksiä ei koskaan löydetty ,on ehkä nyt löydetty,mutta en ole sen jälkeen kuullut siitä mitään.
Helppo uskoa että sienimetsää kaipaa, jos sinne ei pääse. Ja toivottavasti saatte joskus tiedon sukulaisestanne, nämä ovat tärkeitä asioita kuten tämänkin tilaisuus osoitti <3
Tiedän justihin! Pitääpä yehdä!
Nanna, huomasin ilokseni että teilläkin sitä syötiin sellaisenaan perunan kanssa, ei mitään lihaa tai muuta kaverina.
Lähetä kommentti