torstai 15. lokakuuta 2020

Ruispuuro kokonaisista rukiinjyvistä haudutuspadassa


Aiemmin syksyllä pääsin käymään serkkuni kuivurilla (sama serkku, jonka juhannuskokko oli koko kevään ajan voima-ajatukseni). Sain ämpäriin juuri puitua luomuruista: ei espoolaisrouva paljoa voisi onnellisempi olla. Isähän näitä jyviä syö sellaisenaan niin, että leukaperät saavat teholiikuntaa, minäkin jonkun verran. Mutta ennen kaikkea olen ruista laittanut leipätaikinoihin, ja nyt tähän puuroon. 

Minun uusi lempipuuro; jos puurosta voi vetää överit niin tästä ainakin. Keitin puuron näin:

2½ dl rukiinjyviä
vettä turvottamiseen

rukiinjyvät
1 l vettä
1 tl suolaa

Turvota rukiinjyviä n. 4 h (tämän vaiheen voi jättää poiskin). Kaada vesi pois. Laita haudutuspataan vähän turvotetut jyvät ja vesi. Hauduta asetuksella low yön yli, minulla oli pitkät unet tällä kertaa. Lisää aamulla suola, sekoita hyvin ja anna puuron vähän asettua. Minä söin pelkästään oivariinin kanssa, mutta marjat, kiisselit, maito, mikä vaan sopisi myös hyvin. Upea rukiin pehmeä maku.

Puuroa kannattaa tehdä sen verran reilusti, että sitä jää yli. Tein samana päivänä sämpylöitä, vähän hiivaa, suolaa, vähän enemmän siirappia, grahamjauhoa, vehnäjauhoa ja reilusti tätä puuroa. Sen verran löysä taikina, ettei sämpylöiden muotoilu ihan onnistu. Taisi tulla parhaat sämpylät mitä muistan tehneeni, maistui ihan kaikille vähän liiankin hyvin. Ei jäänyt pakastettavaksi.


4 kommenttia:

Sari - CampaSimpukka kirjoitti...

Säästä minulle pieni pussillinen jyviä, jos joskus päästään tapaamaan! :)

sauvajyvänen kirjoitti...

Jep :)

miksu kirjoitti...

Sulla onkin ollut taukoa haudutuspataresepteissä? Onko haudutuspatasi kuitenkin ollut käytössä, vai onko jäänyt käyttämättä?

sauvajyvänen kirjoitti...

mikus, kyllä haudutuspadat ovat olleet säännöllisessä käytössä, pienemmässä tulee tehtyä puuroa viikoittain, välillä useammankin kerran, mutta käytän noita perusreseptejä, joten niistä ei ole blogiin asti kerrottavaa. Myös isompaa käytän, tosin kesällä vähän vähemmän, mutta nyt taas on tullut tehtyä kastikkeita ja patoja enemmän. Nämäkin teen aika perusjuttuina, eli ne kaikki on oikeastaan jo kirjoitettu ylös. Ja kasviksia olen nyt sadonkorjuuaikaan valmistanut, niistä onkin tulossa kirjoitus kunhan ehdin sen tehdä.