tiistai 12. maaliskuuta 2019

Järkisärkipasta


Meillä syödään nykyään 2-3 kertaa viikossa kalaa, valituksia alkaa tulla siinä vaiheessa kun peräkkäisiä päiviä alkaa olla yli 3-4 (joskus silloin kun tulee käytyä Maxin kalassa). Mutta tuoreen kalan lisäksi tulee käyettyä aika usein säilykekalaa, nimittäin Järkisärkeä. Se onkin tuote, jota minulla on AINA kaapissa, pelastaa monta kokkausjumia tai muuten kiireistä iltaa. Sanonkin kaikille, että miksi joku käyttää tonnikalaa, kun meillä on upea järkisärki. 

Viime aikojen suosikiksi on noussut nopea pastakastike. Kastike valmistuu samassa ajassa kuin pasta kiehuu, eniten aikaa taitaa mennä siihen, että pastavesi kiehuu. Tämä valmistuu vartissa ja maistuu meillä ihan kaikille (ja paremmin kuin se, jossa käytän kastikkeena pelkkää järkisärkeä). Meillä tästä tulee aina 5 annosta: koko perhe syö yhden aterian ja minä saan vielä seuraavaksi päiväksi eväät töihin. 

400 g pastaa

1 iso sipuli
öljyä
3-4 tomaattia

parmesania

Laita hyvä pasta kiehumaan suolattuun veteen. Pastan kiehuessa valmista kastike: kuori ja silppua sipuli ja kuullota sitä pannulla öljyssä. Kuutio tomaatit ja lisää sipulin joukkoon, anna hetken poreilla. Lisää purkillinen järkisärkeä, kala kannattaa pilkkoa haarukalla pieneksi. Anna kastikkeen kiehahtaa. Valuta pasta ja sekoita kastike pastan joukkoon. Nauti parmesaanin kanssa, 

2 kommenttia:

zirppeli kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
zirppeli kirjoitti...

Ennen kalojen pilkkomista kannattaa ottaa pois laakerinlehdet ja kokonaiset pippurit.