Minä en pidä modernista taiteesta, vai sanotaanko se nykyisin että nykytaiteesta. Tuo on ehkä voimakkaasti sanottu, sillä lähinnä olen täysin välinpitämätön nykytaidetta kohtaan, en juurikaan tunne mitään katsellessani sitä. Olen käynyt Kiasmassa ehkä muutaman kerran kaikkien näiden vuosien aikana (jos kahvilaa ei lasketa), mutta museokortin kanssa on helppo piipahtaa töiden jälkeen, voi käydä siellä ihan huvin vuoksi kokemassa kokemattomia tunteita.
Viime viikolla kävin katsomassa Kiasmassa olevia Iiu Susirajan sekä Alma Heikkilän teoksia. Yläkerran värjätyt peruukit jätin väliin, vaikka ulkoa päin ne näyttävät ihan kivoilta; jostain syystä en kuitenkaan mennyt lähietäisyydeltä katsomaan niitä kaikkien lähmimiä tekohiuksia.
No mitä tykkäsin näyttelyistä? En juurikaan mitään, mutta huomioikaa: tämä kertoo minusta, ei taiteilijoiden töistä. Kuvassa oleva ajankohtainen Arjen sankarit oli minusta kiva, hymähdin teokselle Luuta, kuten kaikille muillekin kynätestin variaatioille, sekä pohdin kuinka rohkeaa on murehtia kuvasarjassa sitä, että omistaa rumia alusvaatteita. Alma Heikkilän teosten kompensaatio ja ajatus on kiinnostava, mutta niin paljon mikroskooppia tuijottaneena ja sykähdyttäviä kuvia/hetkiä nähneenä sekin jätti vähän välinpitämättömäksi.
Kaikesta huolimatta olen iloinen että kävin Kiasmassa, ehkä menen joskus toisenkin kerran. Joskus sekin, ettei liikutu, liikuttaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti