lauantai 24. marraskuuta 2018

Riistaa lautasella


Olen pitkään ollut sitä mieltä, että Suomesta puuttuu sellainen laaja, kaiken kattava riistakeittokirja. Kirja mistä löytyisi kaikki Suomessa metsästettävät riistaeläimet, ja jokaisesta eläimestä reseptit kaikkiin erilaisiin ruhonosiin ja muutenkin erilaisia vinkkejä riistalajeihin. Perinteisiä reseptejä, mutta ennen kaikkea uusia ideoita ja uudella tavalla valmistettua riistaa. 

Minä sain vinkin tutustua Kati Pohjan tänä vuonna ilmestyneeseen kirjaan Riistaa lautasella. Selasin kirjaa kaupassa ja totesin heti, että nyt päästään lähelle sellaista kirjaa mikä minulla on ollut mielessä. Niinpä ostin kirjan saman tien, ja luin kirjan kannesta kanteen eilen illalla samalla kun lämmitin mökkiä. 

Kirjassa on paljon tuttua, reseptit aloitetaan kaiken perustasta eli liemistä. Liemet keitetään hyvin samaan tyyliin kuin mihin olen tottunut, ja niihin löytyy monenlaisia ohjeita ja mukavasti myös vinkkejä kuinka varioida. Pidän siitä itsestäänselvyydestä, että neuvotaan hyödyntämään koko eläin, kerrotaan eläinten erityispiirteistä ja annetaan vinkkejä myös siihen, että mikä muu riista sopii kuhunkin reseptiin. Pidän erityisesti monista ohjeista, joissa hyödynnetään kypsää lihaa. Liha kypsennetään ja tarvittaessa pakastetaan, ja näin saadaan nopeasti hyvää ruokaa myöhemmin. Kuulostaako tutulta?

Kirjassa on monia perinteisiä reseptejä niitä kaipaaville arkeen ja juhlaan, mutta ennen kaikkea paljon uusia ideoita ja tapoja valmistaa riistaa, juuri sellaista mitä olen kaivannut (ja kaivanut ideoita ulkomaita myöten). Monta reseptiä löytyi, joita aion kokeilla, alkaen esim. keitetyn linnunlihan hyödyntämisestä. Lisäksi kirjassa käydään läpi perusasiat kuten raakakypsytys, erilaiset valmistustavat ja myös se mistä riistaa saa jos itse/läheiset ei/vät metsästä.

Muutamista asioista olen vähän eri mieltä; esimerkiksi olen armollisempi sille, ihan kaverin puolesta, jolla joskus unohtuu pakastimen uumeniin riistaa useammiksi vuodeksi. Siksi olen tarjonnut tässä blogissa vinkkeä tällaisten tilanteiden varalle. Olisin ehkä myös lisännyt kaavakuvat lihan pilkkomisesta, mutta kuten kirjassa todetaan, netistä löytyy paljon vinkkejä. Ja minä suosittelen netistä löytyvän tiedon lisäksi esim. Jaakko Kolmosen riistakirjoja, ainakin niille, joilla ei ole ollut sitä onnea, että isä olisi opettanut.

Kaiken kaikkiaan kirja on niin kattava ja hienosti kirjoitettu, täynnä ihania kuvia ja riittävästi tietoa, että suosittelen sitä jokaiselle metsästyksestä ja riistakokkauksesta kiinnostuneelle, ja vähän muillekin.

Näin kaunista oli tänään aamulla sienimetsässä

ps. Mökillä on pakkasta ja aavistus lunta maassa. Yöllä heräsin hyttysen ininään. Piti rikkoa jäätä, että sai saunavedet kannettua. Sienisaalis oli pari litraa jäisiä suppilovahveroita vajaassa parissa tunnissa kahdesta metsästä, mies on parhaillaan metsässä. 

3 kommenttia:

Kati Pohja kirjoitti...

Hei Sauvajyvänen,
tosi kiva kun olet löytänyt kirjani ja kirjoitit siitä blogiisi. Toivottavasti siitä on sinulle iloa ja hyötyä, ja se löytää paikkansa keittiössäsi.
Jos kirjasta joskus otetaan toinen painos, niin pitää vielä pohtia kaavakuvia. Nyt ne jätettiin pois tietoisella päätöksellä, sillä ne olisivat olleet aika työläitä, ja nyt haluttiin panostaa reseptiikkaan ja kuviin.

Maukasta riistaruokaa sinulle ja läheisillesi
toivoo Kati

Haulikkohelmet kirjoitti...

Hauskaa kun kahden tutun yhteiset intressit kohtasivat.
Terv.
Johanna B.

sauvajyvänen kirjoitti...

Kati, voi miten kiva että löysit tänne, kiitos kommentista :) Kirjasta on varmasti iloa ja hyötyä pitkän aikaa, nyt on vaikka kuinka monta reseptiä merkitty kokattavaksi sopivissa tilanteissa.

Kaavakuvat tosiaan on vaikea mietittävä, toisaalta aloittelijat kaipaavat niitä, toisaalta monelle ne vievät turhaa tilaa resepteiltä. Ja tosiaan hyvin tehtynä vievät paljon vaivaa. Mutta upea kirja kerrassaan!

Ja Johanna, ihana kun sinäkin tulit kommentoimaan :) Toivottavasti vielä nähdään joulukuussa.