maanantai 13. elokuuta 2018

Kyyhkykastike paistetusta kyyhkystä


Viime vuodet eivät ole olleet kovin kummoisia kyyhkyvuosia, eikä tämäkään vuosi taida olla poikkeus. Mutta kyllähän sitä saalista tulee, ja taitaa tulla muillekin, sillä joka vuosi 10.8. kyyhkyreseptit alkavat kivuta ylöspäin katsotumpien reseptien joukkoon. Meillä syödään useimmiten ihan tavallisesti paistettua kyyhkynrintaa, esim. yrttivoissa paistettuna, tai salaattina kuten tuo isäinpäivän kyyhkysalaatti tai sesonkisalaatti. Kastiketta olen tehnyt myös keitetystä kyyhkystä. Tällä kertaa tein kastikkeen paistetuista fileistä ja ilman kermaa, hieno kastike tämäkin. Ja lasten mielestä voittaa kyyhkypadat (ihmepadassa, haudutuspadassa, keittomaisena)  mennen tullen.

4 kyyhkyn rintafileet
voita
rosmariinin oksa tai pari
muutama katajanmarja

öljyä
1 sipuli
1 iso porkkana
3-4 dl lientä (kts. alla)
1 rkl vehnäjauhoa
suolaa, pippuria myllystä

Irrota fileet rangoista. Paista fileet kuumalla pannulla yrteillä maustetussa voissa muutama minuutti puoleltaan, siirrä sivuun odottamaan.

Lisää samalle pannulle vähän öljyä. Kuullota pilkottu sipuli pannulla, lisää myös karkeasti raastettu porkkana joukkoon. Lisää hetken päästä lientä ja vehnäjauhoa, sekoita niin ettei tule paakkuja. Viipaloi paistetut fileet ja lisää kastikkeen joukkoon, mausta suolalla ja pippurilla. Syötiin keitettyjen perunoiden ja keltajuurien sekä avomaan kurkun kanssa, sellainen vanhanaikainen hyvä arkiruoka.

Nopea kyyhkyliemi


voita/öljyä
4-5 kyyhkyn rangat
1 iso porkkana
pikkupala palsternakkaa
1 sipuli
rosmariinin ja timjamin oksat
vettä niin että kaikki peittyy

Paista kyyhkyn rankoja kuumalla pannulla niin, että ruskistuvat kauttaaltaan. Siirrä ne kattilaan, lisää myös pilkotut kasvikset ja yrtit joukkoon. Kaada vettä päälle niin, että kaikki peittyy. Keitä tunnin verran, siivilöi liemi, ja käytä kastikkeeseen. Jos lientä jää yli, pakasta se myöhempää käyttöä varten.


ps. Kuten arvata saattaa, mies on ottanut ylemmän kuvan.

2 kommenttia:

Merja | Ripaus tryffeliä kirjoitti...

Kyyhkykateus! Onnea on metsästäjä perheessä! Tätä teen heti kun koirat saa kiinni pihamaalla huolettomana tepastelevat kyyhkyt :).

sauvajyvänen kirjoitti...

Kyllä, ulkoistat kyyhkyjen hankinnan koirille :D Kyyhkyt ovat kyllä täällä kaupungissa hyvinkin huolettomia.