sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Paahdettua keltajuurta ja saksanpähkinää jogurttikastikkeessa


Sanon aina että puoli kiloa kasviksia päivässä on helppo saada kasaan. Etenkin jos laskee marjat ja hedelmät mukaan, mutta ilmankin niitä. Aina vaan teot eivät ole yhtä simppeleitä kuin sanat. Tammi-helmikuu on mennyt sellaisessa pyörityksessä, että tajusin ettei puoli kiloa kasviksia ole täyttynyt joka päivä, ei ehkä ihan joka toinenkaan. Tässä on vielä sesonkinsyöjän kaksi ankeinta kuukautta edessä, joten asiaan täytyy kiinnittää huomiota erityisesti. 

Aloitin asian korjaamisen selaamalla pitkästä aikaa River Cottagen Veg Everyday -kirjaa. Mielessä oli se puoli kiloa keltajuuria jääkaapissa jotka näyttivät siltä, että ne olisi hyvä käyttää aika pian. Ilokseni löysin houkuttelevan punajuurireseptin, jonka nyt toteutin siis keltajuurista. Kirjassa ohje oli kilolle, mutta puolitin ohjeen ja tein vähän soveltaen näin:

500 g keltajuuria (tai punajuuria)
2 valkosipulin kynttä
muutama timjamin oksa
1 laakerinlehti
2 rkl öljyä
suolaa ja pippuria myllystä

n. 35 g saksanpähkinöitä

½ pienen sitruunan mehu (vajaa jos isompi)
2 tl öljyä
suolaa ja pippuria

Pese keltajuuret ja laita ne uunivuokaan. Kuori valkosipulit, lisää ne, mausteet ja öljy keltajuurien sekaan, sekoita keskenään. Mausta vielä suolalla ja pippurilla. Peitä vuoka foliolla ja paista 200 asteessa n. tunnin verran, pieniä keltajuuria vähän vähemmän ja isompia vähän enemmän. Laske uunin lämpö 180 asteeseen, lisää pähkinät ja jatka paahtamista ilman foliota vielä n. 7 minuuttia. Anna keltajuurien jäähtyä niin, että voit käsitellä niitä. Kuori ja pilko ne puhtaaseen kulhoon neljään tai kuuteen osaan koosta riippuen. Lisää suurin osa pähkinöistä joukkoon, minä pilkoin niitä vähän veitsellä, ja sekoita. Purista lämpimien keltajuurien ja pähkinöiden päälle sitruunamehua, lisää öljyä ja mausta vielä suolalla ja pippurilla, sekoita. Anna jäähtyä kokonaan.

Kastike:

2 rkl paksua maustamatonta jogurttia
1 rkl ranskankermaa
1 pieni valkosipulin kynsi murskattuna
pieni nippu ruohosipulia pilkottuna

salaattia viimeistelyyn

Sekoita kastikkeen aineet keskenään. Sekoita kastike ja keltajuuret keskenään. Siirrä keltajuuret tarjoiluastiaan ja koristele lopuilla pähkinöillä ja ruohosipulilla. Lisää salaattia reunoille.

Ihana lisäke minkä tahansa seuraksi, tai syötäväksi ihan sellaisenaan. Sellaista hyvän mielen ruokaa, suosittelen. Minä söin tuosta puolet ruuaksi, lisäksi 100 g porkkanatikkuja ja 50 g naurista. Aiemmin päivällä meni reilusti kurkkua ja 50 g pinaattia smoothiessa, eli helpostihan se puoli kiloa kasviksia kertyy päivän mittaan. Todella helposti.

2 kommenttia:

elina/linnunlaulu kirjoitti...

Tässäpä taas sellainen "minun näköinen" resepti. Ja sieltä sinun suosittelemastasi kirjastahan se oli :) Pitääkin mennä tarkastamaan, olisiko punajuuria viime kesän melko huonosta punajuurisadosta vielä riittävästi jäljellä tämän reseptin kokeilemiseen.

sauvajyvänen kirjoitti...

Tätä kannattaa kyllä tehdä, niin hyvää oli.