maanantai 13. kesäkuuta 2016

Raparperirahka ja kesäkuun pihakuulumisia


Halusin kokeilla raparperirahkaa. Ajattelin että netti olisi pullollaan ohjeita, ja löytäisin jotain muuta kuin mitä sain joskus yhden ravintolan tarjoamana: hapanta rahkaa jossa oli kokonaisia raakoja rapaprperipaloja seassa. Mutta löytämäni ohjeet olivatkin täynnä jotain floravanillaa, valmiita hilloja tai muita kummallisuuksia. Minä tein ihan yksinkertaisen rahkan näin:

5 dl pilkottua raparperia
1½ dl sokeria
½ dl vettä
1 vaniljatanko

2 dl kermaa
500 g rahkaa

Pilko raparperi, laita kattilaan. Lisää sokeri, tilkka vettä ja vaniljatanko. Anna raparperin hautua hiljalleen kunnes se on sopivan hillomaista, n. 15 minuuttia. Jäähdytä kylmäksi ja poista vaniljatanko.

Vatkaa kerma kulhossa. Sekoita joukkoon rahka ja rapaprperihillo. Tarkista makeus ja lisää tarvittaessa sokeria. Rahka oli hyvää ja kesäistä. Sopisi hyvin myös kääretortun tai täytekakun täytteeksi.


Pihalle kuuluu vähän ankeaa. Vasta tänään siirsin tomaatit ja chilit ulos. Koskaan, siis koskaan en ole siirtänyt näin onnettomia taimia näin myöhään ulos, en halunnut edes ottaa kuvaa niistä. En ole viitsinyt edes ulkoiluttaa taimiä, joten harsotin ne kaksinkertaisella harsolla. Se olikin helppoa kun taimet olivat juuri ja juuri ruukunreunan korkeudella. Satoa ei ole pariin vuoteen juurikaan tullut, ja se vei tämän vuoden taimikasvatusinnostuksen täysin. Eikä tilannetta parantanut chileihin tullut kirvainvaasio. Minulta kuoli taimia kasvatusvaiheessa sekä huolimattomaan hoitoon että tuholaisten tekemiin tuhoihin. Saa olla aika ihmeellinen kesä, jos saa edes jonkinlaista satoa chileistä ja tomaateista. Tosin onhan näitä ihmeellisiä kesiä riittänyt, ei voi enää luottaa vanhan kansan viisauksiinkaan.

Marjat kukkivat hyvin, mutta mustia viinimarjoja ei ole juurikaan odotettavissa tänäkään vuonna. Karviaisia on tulossa todella vähän, vadelmien kasvu on hyytynyt. Luumuja tulee ehkä muutama, samoin kirsikoita. Omenoista on vielä liian aikaista sanoa. Ilmeisesti viime vuoden ankea kesä ja hankala talvi vie nyt veronsa.

Kasvulaatikko on kohtuullisessa kasvussa, salaatista saa jo pieniä maistiaisia, ja ehkä retiiseistäkin pian. Rusakko söi sellerit. Porkkanaa ja sipulia saa vielä odottaa. Lämpimästä keväästä huolimatta kasvu ei ole mitenkään ihmeellistä. Ensi vuonna aion vaihtaa mullan kokonaan tuohon laatikkoon, jos vaan vielä keväällä muistan sen.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kuulostaa herkulliselta, täytyykin pistää korvan taakse ja kokeilla!

sauvajyvänen kirjoitti...

Se oli kyllä hyvää, kannattaa kokeilla. Minä käytin vielä mahdollisimman punaisia varsia, joten väri oli kauniin hennon vaaleanpunainen,

Ulla kirjoitti...

Totta, kasvu on ihmeen huonoa, vaikka on ollut lämmintä. Kirvojen lisäksi meillä on riesana kaalikoit, joita on aivan järkyttävä määrä. Illalla niitä pörräsi isona pilvenä kaalien yllä, ja osa oli päässyt harson allekin.

sauvajyvänen kirjoitti...

Minä en tässä avautunut ollenkaan palstan tilanteesta, siellä on kaalit syöty maahan asti, harson alla nekin, piparminttu levinnyt koko aarille (kuka hullu laittaa minttua sellaisenaan maahan!) ja kaikki muu juroo jos sitäkään. Valkosipulit sentään ovat komeat tänä vuonna.

marketta kirjoitti...

Kiitos ohjeesta! Olen mietiskellyt smoothien tekoa rapsuista. Mutta kaikki ohjeet on sellaisia, mihin tulee raakoja rapsuja. Voisikin keitellä ensin hillon tapaista niistä ja sitten smoothieen.

Joo-o! Osa taimikasvatuksista meni persiilleen täälläkin. Halla vei sitten osan pavuista, avomaakurkut kituvat ja kaalikoita on ilma ja kasvustot sakeanaan. Mutta kokemuksesta tietää, että kyllä sitä jostain satoa saa. Ainakin kesäkusrpitsoista!

sauvajyvänen kirjoitti...

Raparperi sellaisenaan ei minusta sovi oikein mihinkään. Ehkä niitä tuli vähän järsittyä sellaisenaan lapsena, mutta ei se kyllä muuten raakana maistu ainakaan minulle. Viime vuonna satoa tuli lähinnä kaaleista, tänä vuonna taitaa olla ihan muut lajit vuorossa.