sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

sauvajyvänen 4 v


Aika menee melkoista kyytiä. Sen huomaa oikeastaan kaikesta muusta paitsi itsestä (jossei lasketa sitä, ettei enää jaksa valvoa ja olla skarppina seuraavana päivänä kuten ennen, tai ei muista kaikkea kuten ennen). Lapset kasvavat vaikka saankin vielä hetken olla perheen toiseksi pisin, puut kasvavat (miten ne kaikki lapsena/teininä istuttamani puut ovat jättiläisiä nykyään?) ja lapsuusmaisemia ei enää tunne tai paikan päällä iskee haikeus. Ja tämä blogikin on jo neljä vuotta vanha, aika paljon omaa historiaa mahtuu siihenkin, isompia ja pienempiä asioita. Vihjeitä löytyy ripoteltuna siellä täällä, ja kirjoitukset ovatkin välillä vähän päiväkirjamaisia.

Tämän neljän vuoden aikana bloggaaminen on muuttunut aika paljon, ainakin ruokablogit. Tai ei niinkään oma jämähtänyt bloggaaminen, mutta blogimaailma ympärillä kylläkin. Kaupallisuus on tullut entistä laajemmin mukaan, ja tänä aikana monet alkuaikojen suosikkiblogit ovat muuttuneet niin totaalisesti, etten enää aikoihin ole jaksanut seurata niitä. Osa blogeista on selvästi jonkun kaupan alla, se on selkeää ja reilua, mutta jää seuraamatta silti. Osa on muuttunut pelkäksi yhteistyö-blogeiksi, eli sellaisetkin jäävät seuraamatta. Aivan kuten he sanovat että tekevät mitä tykkäävät, minäkin seuraan mitä tykkään.

Myös kaikenlaisia blogitapahtumia ja -kilpailuja on ollut paljon, niihinkin olen vähän kyllästynyt, varmaankin sen takia, että vaikka blogeja on tullut paljon lisää, niin näissä tapahtumissa pyörii aina samat tyypit. Vuosien aikana on jo oppinut mitä mahtisanoja kukakin käyttää, ja se on käynyt vähän puuduttavaksi. Joku tapahtuman järjestäjä voisi repäistä ja kutsua mielenkiintoisia uusia bloggareita tapahtumiinsa (ei kuitenkaan minua, hih), ehkä niiden seuraaminen voisi alkaa kiinnostaa uudestaan.

Luin edelliset "synttäri"bloggaukseni läpi, ja huomasin että olen aiemmin miettinyt bloggaamisen jatkamisen mielekkyyttä. Viime aikoina en ole sellaista miettinyt, vaan oikeasti olen ihan tyytyväinen. Blogi on oma reseptikirja, muistikirja, viljelykalenteri ja mitä vielä. Ja jos blogia tullaan katsomaan kuukausittain kymmenisen tuhatta kertaa ja yli, niin kyllähän täällä käy muutkin kuin sukulaiset ja työkaverit. Samalla jämähtäneellä linjalla jatkan edelleenkin, eli muutoksia ei taida kannattaa odottaa ainakaan toistaiseksi. Toki aina voi toivoa ja ehdottaa uudistumista, toteutusta en kuitenkaan lupaa.

15 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Onnittelut 4-vuotiaalle!

Sari - CampaSimpukka kirjoitti...

Onneksi olkoon! <3

sauvajyvänen kirjoitti...

Kiitokset!

marketta kirjoitti...

Synttärionnittelut!
Blogisi on hyvä! Sinulla paljon sellaisia reseptejä, jotka sopivat minun elämääni. Ja pidän siitä, että annat vinkkejä jutuissasi.

Olen myös kyllästynyt sellaisiin blogeihin, joihin tulee postaus kerran kahdessa kuukaudessa. Ja pyydellään anteeksi, kun on ollut kiireitä. Sitten on pari kuvaa jostain DIY- jutusta ja teko-ohjeet löydät yteistyökumppani lehdestä tms. Että näin!

marketta kirjoitti...

Synttärionnittelut!
Blogisi on hyvä! Sinulla paljon sellaisia reseptejä, jotka sopivat minun elämääni. Ja pidän siitä, että annat vinkkejä jutuissasi.

Olen myös kyllästynyt sellaisiin blogeihin, joihin tulee postaus kerran kahdessa kuukaudessa. Ja pyydellään anteeksi, kun on ollut kiireitä. Sitten on pari kuvaa jostain DIY- jutusta ja teko-ohjeet löydät yteistyökumppani lehdestä tms. Että näin!

Tuplaespresso kirjoitti...

Epätrendikäs ruokablogi onnittelee 4-vuotiasta :)

emilia kirjoitti...

Onnea blogillesi ja kiitos, että kirjoitat sitä. Kaupalliset trendiblogit eivät kiinnosta, mutta täältä löytyy oikeasti kiinnostavaa asiaa ja lisäksi olen löytänyt blogisi kautta uusia seurattavia.

Nanna kirjoitti...

Hitsi, että sulla on suuri suku...
Onnea 4 vuotiaalle! Aika rientää ja itse kukin saa kicksit milloin mistäkin. Mutta Sauvajyvästä tykkään lukea aina!

sauvajyvänen kirjoitti...

Kiitokset kaikille kehuista ja onnitteluista!

Mari - Kivistössä kirjoitti...

Onnea Kivistön kasvimaan laidalta Sauvajyväsen palstalle!

sauvajyvänen kirjoitti...

Kiitokset myös Kivistöön. Se on nykyisin 1½ palstaa ;)

Jonna / suolaa&hunajaa kirjoitti...

Onnittelut neljävuotiaalle!

Olemme aloittaneet samoihin aikoihin, laskeskelin tuossa juuri vuosia taaksepäin keväällä ja totesin, että syksyllä tulee neljä täyteen. Maailma ja blogit ovat siinä ajassa muuttuneet paljon, mutta aika paljon samaa on jäljellä, rakkaus ruokaan niistä suurimpana kaikilla. Tuskin tätä muuten jaksaisi edes tehdä - ei se ainakaan nykyisenkaltaista iloa tuottaisi.

sauvajyvänen kirjoitti...

Kiitokset onnitteluista! Ja joo, meitä aloitti aika iso joukko samoihin aikoihin, tai ehkä samalla tapaa aloittaa muinakin aikoina, mutta jotenkin vaan huomasi ne samoihin aikoihin aloittaneet ja on seurannut niitä tarkemmin. Monenlaista blogikohtaloa niissäkin (=meissäkin) on ollut: jotkut blogit lähtivät heti liitoon, kuten Suolaa ja hunajaa ja muutama muu, osa on muuttunut pelkäksi mainoksentuottajaksi, osa lopettanut (harmi etenkin jos ei "tiedä" miksi joku lopettaa, vaikka mitäs se minulle kuuluu) ja osa tai ainakin tämä blogi on sitten sellainen tasainen jämähtäjä, ei oikein mitään tapahdu ja kävijämäärä pysyy aika samana koko ajan, eikä todellakaan puhuta mistään miljoonista kävijöistä. Mutta mukavasti kumminkin, ainakin kun ottaa huomioon, ettei kuulu "piireihin" eikä tule lisänäkyvyyttä kampanjoista tai vastaavasta.

Jaana kirjoitti...

Onneaponnea Kulinaarimurulastakin!

Nuo bloggaajaspesifiset mahtisanat tunnistan minäkin - myös ja erityisesti omasta blogistani. Olen yrittänyt ihan tietoisesti päästä eroon kirjoitusmaneereistani, mutta onhan se ihan perhanan vaikeaa :-D

sauvajyvänen kirjoitti...

Kiitokset! Ja kyllä, jokaisellahan on oma tyylinsä kirjoittaa mahtisanoineen, ja sehän on vaan rikkaus. Paitsi että "mainostamisessa" se alkaa jostain syystä kyllästyttämään...