perjantai 5. kesäkuuta 2015

Muistilappu itselle - kirsikkatomaatit


Tänä vuonna kylvin tomaatit, ihan kaikki lajikkeet, maaliskuun puolessa välissä. Ensi vuonna pitää muistaa kylvää kirsikkatomaatit vasta reilusti huhtikuun puolella. Tiedän kyllä muiden sanomana, että kirsikkatomaatit venyvät honteloiksi jättiläisiksi jos ne kylvää liian aikaisin, mutta eihän sitä usko ennen kuin itse kokee. Nyt on sitten kirsikkatomaatit ruukutettu niin, että reilun metrin verran vartta on upotettu ruukkuun, toivottavasti eivät katkeile siellä mullan alla. 

Tänä vuonna olen karaissut taimia tosi huonosti, jos ollenkaan, en vaan ole ollut riittävästi kotona hyvän sään aikaan, enkä huononkaan. Että katsotaan mitä tästä vielä seuraa, hyvä alku voi kaatua tähän loppukevään ja alkukesän kiireisiin. No, ei sitä satoa tullut viime vuonnakaan, vaikka alku oli hieno ja kaikkien oppien mukainen. En tiedä olenko ollut tavallista väsyneempi, vai vetikö viime vuoden katovuosi mielen niin matalaksi että se vaikuttaa vieläkin niin, ettei toukotyöt ole kiinnostaneet samalla tapaa kuin yleensä. 

3 kommenttia:

annekatariina kirjoitti...

Minun kurkuille ja kurpitsoille kävi noin. Joudun ehkä hakea uudet taimet kaupasta. Tätä se on amatöörin puuhastelu. Onnea sinun kirsikkatomaateille.

Ulla kirjoitti...

Kyllä ne kirsikkatomaatit siitä tokenee, jahka saavat lannoitetta perään. Mä laitoin kirsikkatomaatit kylvöön maaliskuun puolivälissä ja peijakkaan pieniä olivat, kunnes laitoin ne ämpäriin hevosenkakkarakeiden kanssa.

sauvajyvänen kirjoitti...

annekatariina, kurpitsat ja kurkut laitan nykyään vasta reilusti toukokuun puolella itämään. Ja tänään laitoin mökillä maahan, huomenna varmaankin palstalle.

Ulla, niinhän ne yleensä tokenee. Näyttivät vaan niin tosi pitkiltä tänä vuonna. Pitääkin lisätä vielä vähän lantaa ruukkuihin, ainakin niille jotka on tarkoitus laittaa ulos huomenna, eli loput chilit ja tavalliset tomaatit.