sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Alkukesän mökkipuuhia

 

Epäilys kevättöiden mielekkyydestä pyyhkyityi tänä viikonloppuna kertaheitolla pois. Kylvin mökin kasvimaan, ja se oli erityisen mukavaa tänä vuonna, maa oli taas valmiiksi hyvin muokattu ja sekaan oli käännetty iso määrä palanutta lehmänlantaa. Isä teki taas penkit valmiiksi, joten minä pääsin suoraan kylvämään hyvään maahan. Tänä vuonna oli pelkkää tuttua siementä, porkkanaa, punajuurta, salaattia, tilliä, persiljaa, naurista, hernettä, papua, härkäpapua ja tietysti sipulia. Sipuli jäi vajaaksi, sillä istukassipulit olivat loppu joka paikasta. Nyt toivotaan että sisko vielä löytää jostain, ja saataisi vähän lisää sipulia maahan juhannuksena.


Kurpitsapenkin tein lantakasaan. Katsotaan miten tänä vuonna käy. Paikka on aavistuksen valoisampi kuin edellinen paikka, toivotaan että valo ja lämpö riittävät, eikä ravinteita ole ihan liikaa. Lantakasan takana olevat korret on tarkoitus levittää, kärrätä päälle vähän maata ja tehdä alueesta perunamaa, ehkä jo ensi vuonna.


Kitkin kaikki tärkeimmät marjapensaat, eli kaikki viisi keltaista karviaista ja viherherukan sekä tyrnit (poikatyrni piti uusia, edellinen kuoli). Jos nämä kaksi tyrniä eivät nyt menesty, sitten luovutamme, ja toteamme ettei tuo penkka vaan ole sopiva kasvi pioneerikasville. Kukkapenkkien kitkeminen, hoito ja suunnittelu jää juhannukseksi. Myöhässä olen silloin, mutta lyhyessä viikonlopussa ei vaan ehdi kaikkea. Vihreys on tähän aikaan vuodesta suoraan pakahduttava, etenkin kun sen lisäksi on tuijottanut lähinnä vaan harmaata savimaata.

Kitkin myös vadelmat (ylin kuva), lisäsin alle reilusti lehmänklantaa ja isä laittoi talvella kaatuneesta katajasta tukikepit. Naru vielä puuttuu. Kasvu näyttää hyvältä, ja eiköhän lannoitekin riitä ainakin tälle vuodelle.


Mustaseljan istutin paikkaan, johon on tarkoitus laittaa myös luumua ja pensaskirsikkaa. Toivotaan vaan että paikka ei ole liian kylmä. Tuossa on nyt yksi pistokas ja yksi siementaimi, samanlaiset laitoin myös kotiin pihalle. En sitten uskaltanutkaan laittaa kaikkia samaan paikkaan, jos se ei menestykään mökin savimaassa. Paransin maata reilusti kompostinpohjalla, soralla ja vähän lantaa sekaan. Sain nämä taimet Kielometsästä, mustaselja Maijan historiasta voi lukea tuolta (minä kyynelehdin aina kun luen tekstin). Toivotaan että saan paljon kukkia tulevaisuudessa.


4 kommenttia:

Ulla kirjoitti...

Meilläkin poikatyrni kuolla kupsahti yhtäkkiä. Vielä viime vuonna kukki nätisti, mutta nyt teki vain muutaman lehden. Täytynee luopua niiden kasvatuksesta, kun tämä on jo toinen tyrni, joka kuoli.

sauvajyvänen kirjoitti...

Meilläkin tyrnit ovat vähän epäonnekkaita, eivät kestäneet esim sitä että ruohonleikkurilla ajettiin päältä. Kokeillaan nämä kaksi vielä, mutta siihen saavat jäädä.

Mustavalkoisten koti kirjoitti...

Tulit tänään mieleeni kun kävin Hämeenlinnan Agrimarketissa. Siellä oli tarjolla ilmaiseksi istukassipuleita. Harmi että on välimatkaa, olisin tuonut sinullekin.

sauvajyvänen kirjoitti...

Kiitos Sanna muistamisesta :) Sisko onneksi löysi sipuleita, ja sen jälkeen minäkin törmäsin vielä paikkaan missä niitä olisi ollut tarjolla.