Elokuun sadonkorjuuta ja potimarron-kurpitsa uunissa

Lehtikaalia ja potimarron

Keskikesän eli heinäkuun ylenpalttinen vihreys on muuttunut loppukesän eli elokuun kellan- ja ruskeanvihreäksi. Palstalta tulee satoa enemmän kuin mitä meinaa ehtiä käyttää/säilöä mutta yritän pysyä sadonkorjuussa mukana.  Mehut on keitetty, tänä vuonna tuli seitsemän ämpärillistä viinimarjoja mökiltä, eli sain tehtyä 7 maijallista. Karviaisia on syöty litratolkulla, ja hilloa ja tahnaa saatu keitettyä. Vadelmia ei tullut yhtään, mustikoita sen verran että sain silloin lomalla tehtyä sen yhden piirakan.

Lehtikaalia on tänä vuonna todella paljon. Kylvin saman verran kuin viime vuonna, mutta tänä vuonna kaalit säästyivät siltä kaalikoi-invaasiolta, ja itäminenkin oli parempaa kuin viime vuonna. Olen kuivannut lehtikaalia useamman ämpärillisen, nyt käytän sitä tuoreeltaan niin paljon kuin ehdin, ja loput saavat jäädä talvivarastoksi. Sitä on tainnut kulua ämpäritolkulla smoothiessa, pastoissa ja wokeissa. Edelleenkään ei ole muun perheen suosikki, mutta eivät voi muuta kuin syödä kun kerran tungen sitä joka paikkaan.

Kukat ovat ohittaneet parhaan kukkimisen, nyt odottelen siemeniä. Hajuherneet eivät ole ikinä onnistuneet näin hyvin. Olen kerännyt monta kimppua ja kukkia vaan tulee lisää koko ajan. Osa kukista on ehtinyt tehdä palkoa, ja annan niiden kypsyä jos vaikka ehtisi saada niistä siemeniä ensi vuodeksi. Kehäkukkaa ja ruiskaunokkia ei tarvitse ensi vuonna ostaa, jos vaan löydän siemenet jemmasta.

Maissia, potimaaron ja hajuhernettä.

Maissit alkavat olla kypsiä. Tänä vuonna niitä onkin tulossa vähän enemmän, ainakin kymmenen, kuuma kesä tehnyt niille hyvää. Potimarron-kurpitsa, jonka bongasin viime vuonna loistavasta Puutarhan ja hellan välissä -blogista, onnistui tekemään peräti kolme kurpitsaa tänä vuonna. Potimarron-kurpitsaa oli paahdettu uunissa erilaisten mausteiden kanssa, ja hyvää oli ollut. Noissa yläkuvissa näkyy kaksi potimarronia, ja kolmannen, sen ensimmäisen ja kypsimmän, otin eilen talteen. Tänään se sitten syötiin, ja aikuisten mielestä se tosiaan oli hyvää. Minun ensimmäinen kommentti oli, että eihän tämä maistu yhtään kurpitsalle, tämähän on todella hyvää.

Keräsin palstalta myös kaikki vihreät härkäpavut, reilu ämpärillinen niitä vielä tuli, vaikka paljon on syötykin (liian paljon jos lapsilta kysytään). Irrotin pavut paloistaan, niitä tuli sellainen kaksi litraa, ehkä juuri ja juuri. Ja se määrä taas puoliintui kun repi nahkamaiset kuoret pois. Yksi lajike oli hauskasti kypsynyt ja kuivunut pystyyn. Se on tarkoitus kerätä pian, antaa kuivua kunnolla ja käyttää talven aikana. Ensi vuonna aion pitää huolen, että tiedän mikä papu on mitä, vaikka ei kai silläkään ole väliä kun kerran pidin kaikista, eli pidetään lajikirjo laajana ensikin vuonna. Näistä pystyynkuivaneista aion jättää osan talteen siemeniksi, samoin jätin kääpiöhärkäpavusta osan kypsymään siemenpankkiin. 

Puna-, kelta- ja raitajuuret ovat juuri nyt parhaimmillaan. Ovat jo aika isoja, mutta vielä juuri sopivan kokoisia ja makeita. Porkkanatkin alkavat olla jo hyvän kokoisia, vaikka ehtivät vielä toki kasvaa paljonkin. Juurikkaat saavat kuitenkin vielä kasvaa ennen nostamista. Sipulit olen jo nostanut palstalta, mökiltä en vielä. 

Takaisin siihen kurpitsaan. Viipaloin kurpitsan, leikkasin n. 1-2 cm paksuisiksi suikaleiksi ja kuorin kuoren pois. Levitin viipaleet vuokaan ja ripottelin aavistuksen kanelia päälle. Paahdoin 200-asteisessa uunissa n. 20 minuuttia. Sen jälkeen ne syötiin sellaisenaan lisukkeena. Ensi kerralla lisään varmaan vähän voita, ja käytän chiliä ja/tai pippuria mausteena. Mutta hyvää tämä oli villisikapadan (villisian selkää grillin kautta pataan, lisäksi kasvimaalta juuri nostettuja sipuleita, porkkanoita ja nauriita, sekä sopivasti mausteita ja suolaa), sekä juuri nostettujen punajuurien ja papujen lisänä. Tähän aikaan vuodesta on niin helppoa olla omavarainen.