sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Melkein tostadat


Tämä ruoka on saanut insipiraatiota monesta lähteestä. Olen etsinyt masa harina-jauhoja kissojen ja koirien kanssa vuosikausia, ja nyt niitä yhtäkkiä alkaakin olla joka puolella. Suolaa ja Hunajaa -blogin Jonna kertoi löytäneensä niitä Stokkalta, joten sinne minäkin (ei ole kuin kuukausi kun viimeksi kävin niitä sieltä etsimässä). Kokit ja Potit -blogin Hannele puolestaan oli tehnyt hyvää mustapapu- ja avokadotahnaa, joita tein vähän sinnepäin. Ja tietysti isoin inspiraatio tulee jenkkivuosien aikaiselta meksikolaiselta kollegalta, jonka kanssa kokkailtiin usein.  Hän opetti minulle tämän helpon ja nopean tavan tehdä maissilättyjä, nämä eivät ole oikeita tortilloja (jätetään paksummiksi ja pienemmiksi) mutta eivät myöskään oikeita tostadoita sillä niitä ei keitetä rasvassa.

Täytyy sanoa, että makumuisti ei ihan tunnistanut masa harinasta tehtyjä lättyjä enää, 10 v vehnätortilloja on näköjään tehnyt tehtävänsä. Lapset eivät tykänneet yhtään, ensi kerralla voisikin kokeilla vehnätortilloja, ihan siitä ilosta että kaivoin tortillaprässin kaapin perukoilta esiin. Ja mietin muuten karjalanpiirakan kuoriakin, onko kukaan kokeillut käyttää tortillaprässiä niiden tekemiseen?

Taikinan tein helpolla tavalla, jonka Kukka minulle aikoinaan opetti. Jauhelihan maustoin chileillä, paprikalla, pippureilla, suolalla ja tomaattipyreellä. Lisänä oli vielä raastettua hyvää englantilaista cheddaria, tomaattia, korianteria, ja noita tahnoja, jotka siis tein vähän sinne päin, alkuperäiset ohjeet voi tarkistaa tuosta yllä olevasta linkistä.


Tortillataikina 
4 dl masa harina -maissijauhoja
2 dl vettä

Sekoita vesi ja jauhot tasaiseksi. Tarvittaessa lisää lusikallinen pari vettä, jos taikina jää liian murumaiseksi. Anna taikinan levätä vartti tai sen aikaa mikä menee täytteiden tekemiseen. Sen jälkeen jaa se pieniksi palloiksi, ja paina tortillaprässillä (tai kauli) n. 3-4 mm paksuiksi lätyiksi. Jos käytät prässiä, älä paina liian kovasti. Minä laitoin taikinan voipapereiden väliin, meksikolainen kollega käytti aina muovipussia. Paista lätyt kuivalla pannulla molemmin puolin niin, että niihin alkaa ruskeita täpliä.

Mustapaputahna
170 g valutettuja mustapapuja (tai minkä verran nyt purkissa onkaan)
½ dl jugurttia (ensi kerralla käytän ranskankermaa)
½ tl jauhettua jeeraa
reilusti limen mehua
½ tl savusuolaa (tai maun mukaan)

Sekoita kaikki aineet sauvasekoittimella tahnaksi. Minulla jäi liian juoksevaksi, sillä minulla oli vain tavallista jugurttia. Luulisin että ranskankerma toimii makunsakin puolesta paremmin, eli sitä aion käyttä seuraavalla kerralla (oli niin hyvää että varmasti teen toistekin!).

Avokadotahna
2 isoa avokadoa
½ tl savustetettua Aji Cristal -jauhetta
1 limen mehu
½ tl savusuolaa 

Laita tahnan aineet kulhoon ja soseuta sauvasekoittimella. Tai pilko avokado pieniksi kuutioiksi ja sekoita kaikki aineet sekaisin.

Kokoa mieleisesi tostadat ja nauti.

7 kommenttia:

Sari - CampaSimpukka kirjoitti...

Ihan sama kokemus kuin minulla, kun paistinpannulla litistin lettusia ja paistelin niitä. En oikein tiennyt, että tämmöisiäkö niitten pitäisi olla...

Hiidenuhma kirjoitti...

Kyllä nämä vehnätortillat ovat minullekin tehneet tehtävänsä - vehnäjauhoista itse tehdyt tortillat maistuvat oikeilta ;)

sauvajyvänen kirjoitti...

Seuraavalla kerralla voisi kokeilla koko perheelle vehnätortilloja, ja tyytyä tekemään itselle masa harinasta omat tortillat.

Mirja kirjoitti...

Sait haasteen! :)

sauvajyvänen kirjoitti...

Kiitos haasteesta :)

Jenkka kirjoitti...

Meillä tehdään joka joulu joitakin satoja karjalanpiirakoita pastakoneella. Se sellainen, jossa on kampi sivussa ja sillä saa levyä, nauhaa tai spagettia. Sillä syntyy piirakoiden pohja kun käyttää taikinapallot koneen läpi kahdella eri kiristysasteella eri päin :)

Anonyymi kirjoitti...

Mistähän voisi ostaa tortillapärssin? jos viitsit vastata: lihasade@hotmail.com

Kiitos :)