Tämä aika voi olla aika rankkaa ihmisille, joiden työpäivät koostuvat pääasiassa aivotyöstä, ainakin jos on uutisia ja lehtiä uskominen. Voin toki todeta tähän aikaan sopivaksi saman kuin totesin jossain korona-ajan etäpäiväkirjan kirjoituksessa kuinka se aika oli rankkaa kaikille, mutta eri tavalla rankkaa erilaisissa tilanteissa eläville. Minulta välillä (vai usein?) kysytään, että miten jaksan. En oikein osaa vastata siihen, mutta tiedän, että isosti jaksamiseeni vaikuttaa kulttuuri, ihan kaikenlainen kulttuuri. Taide pistää ajattelemaan, mutta eri tavalla kuin työt, se voimauttaa, mutta eri tavalla kuin mielekäs työ. Taide nollaa väsyneet aivot, mutta täyttää ajatukset taas entistä vahvempina. Taidan olla tyypillinen ikäiseni sillä kulutan kulttuuria monella tapaa.
Tänä vuonna olen ollut monessa mukana, näistä kaikista olisin voinut kirjoittaa oman tekstin, mutta kokoan nyt tähän listaksi muutamia kulttuuririentoja (myös muistiin itselleni tulevaisuutta varten):
Musiikkitalon urut
Musiikkitalon urkuja kannattaa mennä kuuntelemaan kauempaakin. Musiikkitalossa on upeita urkukonsertteja, ja niiden urkujen ääni tuntuu kehossa saakka. Yksi hienoimpia konsertteja missä olen ollut, oli alkuvuoden Hallowed Lungs - Pyhät keuhkot, jossa Kimmo Pohjonen soitti haitaria ja Mikko Helenius urkuja. Konsertti myytiin nopeasti loppuun, mutta onneksi syksyllä on vielä toinen mahdollisuus päästä nauttimaan haitarin ja urkujen hengityksestä.
Toinen erityisen mieleenpainuva konsertti oli juuri ollut Mozartin Requiem. Pelkät urut, lisänä upeat solistit ja suurkuoro. Tätä kokemusta on vaikea ylittää.
Kalevalaa monella tapaa
Kalevala jaksaa kiinnostaa aina vaan. Elokuvissa pääsin katsomaan Kullervon tarinaa. Olin lukenut sen käsikirjoituksesta tehdyn kirjan ennen elokuvaa, ja se oli hyvä sillä olin valmistautunut siihen osaan tarinasta mikä poikkesi Lönnrotin Kalevalasta. Pidin elokuvasta ja ennen kaikkea pidin maisemista jossa elokuva oli kuvattu. Elokuva tuli uniin pitkäksi aikaa, niin väkevä se oli.
Emmi Itärannan Lumenlaulaja on ollut minulle yksi viimevuosien vaikuttavimmista kirjoista. Virkistää huomata, miten samoista henkilöistä voi kirjoittaa niin monella tapaa.
Ida Elinan Kaikuja Kalevalasta kertoo Lemminkäisen tarinan, ja millä tavalla kertookaan! Kanteletta, laulua, tekniikkaa, elokuvaa, kaikkea mahdollista. Jos ikinä vaan on mahdollista nähdä se, kannattaa mennä. Tämän vuoden kohokohtia.
Helsinki Lit
Ehkä mitkään kuvailut eivät riitä kertomaan siitä, kuinka tärkeäksi HelsinkiLit on minulle näissä muutamissa vuosissa tullut. Alan valmistautua siihen heti, kun kirjailijoita aletaan paljastaa. Tavoitteena on lukea jokaiselta kirjailijalta vähintään yksi teos ennen tapahtumaa. Lukemiseni voi tuntua aavistuksen maaniselta suorittamiselta (tänä vuonna 14 kirjaa ennen ja vielä muutama kirja heti perään), mutta on se sen arvoista. On uskomaton tunne olla keskellä tapahtumaa, jossa 1300 ihmistä kuuntelee kun kaksi henkilöä kerrallaan keskustelee kirjoista. Keskustelut ovat paljon enemmän kuin haastatteluja, ne ovat upeasti kuratoituja keskusteluita, joissa kaksi vertaista puhuu elämästä kirjojen kautta. Olen huomannut, että joka vuosi jälkikäteen tajuaa tiettyjä teemoja mitä kirjoissa on ja mistä keskustellaan. Tähän kokonaisuuteen liittyy myös kokemusten jakaminen muiden kanssa, yhdessä keskusteleminen kirjoista ja kaikesta niihin liittyvistä, eipä tule työasiat mieleen. Meillä on jo muodostunut perinne, että käymme lauantaina brunssilla ennen ohjelman alkamista, sillä pärjääkin iltaan saakka.
Ilmajoen musiikkijuhlat ja Isoviha
Yksi vuoden kohokohtia oli Ilmajoen musiikkijuhlat ja siellä ollut Isoviha-ooppera. Libreton kirjoitti Anneli Kanto, ja millaisen kirjoittikaan. Ooppera on valitettavan ajankohtainen, vaikka siinä se hienous onkin. Kaikki mitä tapahtui silloin tapahtuu juuri nyt ja koko ajan. Onnellisia ovat ne, jotka oopperan kokivat, vaikka itkuksihan se meni.
Ja liittyihän tuohon oopperaan niin paljon muutakin, meitä oli neljä ystävystä vuosien takaa, olimme Seinäjoella kaksi yötä ihanassa kolmiossa, ja tuon oopperan lisäksi nautimme hyvästä ruuasta, museoista ja ennen kaikkea upeasta seurasta. Hinnatonta. Tätä viikonloppua muistellaan pitkään, Jyväskylän ralliviikonloppujen flashbackeista snadeihin känneihin.
Kansallispuku - tietoa, historiaa ja käsityötä
Tämäkin on kulttuuria, ja tärkeää sellaista ainakin minulle. Olen viime aikoina lukenut monia tietokirjoja kansallispuvuista, kuunnellut podcasteja, ollut luennoilla ja osallistunut Soja Murton järjestämälle luentosarjalle. Olen ommellut itselleni kansallispuvun alle alushameen mummoni tekemästä pellavaisesta pitsilakanasta, tmp-tyyliin kymenlaaksolaisen hameen ja muutakin on tulossa. Tämäkin tekee niin hyvää aivoille; on uutta tietoa, ymmärrystä vanhasta ja uuden luomista käsin. Mennään tuulettamaan Seurasaareen 5.8., tule sinäkin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti